Blogi: Heikki Porkka, ma 06.11.2017 19:56

Islamilainen terrorismi on parempaa murhaamista?

Yhdysvaltain kirkkoampumisen seurauksena nostetaan länsimaisessa uutisoinnissa jälleen esiin aselakeja. Viitataan edelliseen, Las Vegasin joukkomurhaan, joka toteutui noin kuukausi sitten.

Uutisoinnin tarkoituksena on johtaa aselakien tiukennuksiin.

Muistaako kukaan, onko valtamedia missään vaiheessa vaatinut muslimien Suomeen / Eurooppaan pääsyn reipasta rajoittamista eli selkeästi tiukempaa ja valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa?

Muslimit ovat toteuttaneet viimeisen kahden vuoden aikana useita terrori-iskuja Euroopassa. Yksi on toteutunut myös Suomessa. Jos eurooppalaiseen poliisiin ja mediaan on luottamista, useita terrori-iskuja on lisäksi kyetty estämään ennalta.

Muslimimiehet ovat erikoistuneet myös seksuaalirikoksiin, joiden määrä on ollut Suomessakin voimakkaassa kasvussa viimeisen kaksi vuotta eli sen ajan, minkä massamaahanmuutto on osapuilleen kestänyt.

Ruotsin nousulla Euroopan raiskaustilastojen ylivoimaiseksi ykköseksi on selkeä korrelaatio Lähi-Idästä ja Afrikasta suuntautuneeseen maahanmuuttoon. Ruotsin vuoden 2016 kranaatti-iskuista kertovan tekstin lopussa on viranomaistietoihin perustuva taulukko, joka selventää asiaa.

Kuten kansainvälisesti arvostetun ja puolueettoman Chatham Housen 7.2.2017 julkistettu tutkimus kertoo, eurooppalaisten enemmistö haluaa estää muslimien Eurooppaan tulon. Tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kymmenen tutkimuksessa mukana olevan EU-maan asukkaista haluaa lopettaa kokonaan muslimien vastaanoton maahansa.

Voimakkainta vastustus on Puolassa (71 %), Itävallassa (65 %), Unkarissa (64 %), Belgiassa (64 %) ja Ranskassa (61 %).

Merkille pantavaa on se, että vain 20 prosenttia kaikista vastanneista vastustaa muslimien maahantulon täyskieltoa. Euroopan unioni toteuttaa pakotettua maahanmuuttopolitiikkaa, jolla on vain viidesosan tuki!!

Todellisuudessa ei edes viidesosan, sillä tutkimus rajaa pois muut vaihtoehdot kuin täydellinen vastustus, jonka lisäksi muutamien lisämaiden mukaanotto tutkimukseen heilauttaisi viisaria kohti entistä islamkielteisempää vaihtoehtoa.

Keitä varten Euroopan unioni toteuttaa massamaahanmuuttoa? Ei ainakaan jäsenmaiden asukkaita ajatellen.

Chatham Housen tutkimus ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä kyselyä ei ulotettu esimerkiksi Tsekkiin, Slovakiaan, Viroon, Latviaan ja Liettuaan, joissa karsastetaan vaarallisen [islaminuskoisen] aineksen maahantuloa.

Yllä mainituissa viidessä maassa kansalaisten islamvastaisuus on vähintään yhtä korkealla tasolla kuin Unkarissa, Itävallassa ja Puolassa.

Länsimaisen kaksinaismoralismin kuva näkyy selkeästi myös Yhdysvalloissa, jossa itsetuhoiset liberaalit (vasemmistolaiset) pyrkivät toistuvasti estämään Donald Trumpin tietyille muslimimaille asettamat maahantulokiellot, vaikka jokainen tosiasiat hyväksyvä ihminen tietää, että mitä enemmän muslimeja saapuu, sitä todennäköisemmin alkavat vakavat ongelmat.

Mikä tekee islamin niin houkuttelevaksi oikeiston liberaaleille ja vasemmistolle, että sen tuottama vakava terrorismin ja väkivallan uhka voidaan ohittaa samalla kun vaaditaan aselakien tiukennuksia viitaten joukkomurhiin?

Miksi Pariisin, Brysselin, Nizzan, Turun, Lontoon, Manchesterin, Tukholman, Kööpenhaminan, Berliinin ja monen muun paikkakunnan kohtaamien terrori-iskujen uhrien henki on vähemmän arvokas kuin Yhdysvalloissa ammuttujen viattomien ihmisten henki?

Muslimien määrän kasvu länsimaassa tarkoittaa AINA vakavien ongelmien kasvua. Miksi tätä totuutta on niin vaikea tunnustaa ja miksi asian suhteen ei tehdä ainoaa järkevää ratkaisua eli maahantulon radikaalia rajoittamista?

Tässä ongelmallisessa tilanteessa pätee sama sääntö kuin muualla yhteiskunnassa. Niin kauan kuin kansalaiset äänestävät haitallista maahanmuuttoa edistäviä puolueita ja henkilöitä, täsmälleen niin kauan sisäistä turvallisuutta heikentävä vaarallinen kehitys jatkuu.

Ennakointi on viisautta, jälkiviisaus vain jälkiviisautta, ja toisaalta, viisas oppii virheistään, tyhmä toistaa niitä [virheitä].

Heikki Porkka ma 06.11. 19:56

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07. 11:54

Hajahuomioita Trumpin vierailusta

ma 16.07. 22:00

Murha-aatteet etenevät

su 15.07. 14:10

Fake news (valemedia) saapuu Helsinkiin

la 14.07. 10:17

Suomi on suuri mielisairaala, osa 2

ke 11.07. 11:41

Suomi on suuri mielisairaala

ma 09.07. 13:04

Facebook bannasi homoseksuaaleja puolustavan kirjoituksen julkaisemisesta

su 08.07. 12:06

Vihreät naiset Trumpia ja Putinia vastaan

to 05.07. 09:50

Tummahipiäinen somalinainen, joka ei kelpaa Yleisradiolle

ke 04.07. 10:39

Uhriton häirintä

ti 03.07. 10:47

blogit

Vieraskynä

Siniristin Liitto

ti 17.07.2018 21:07

Juha Ahvio

Presidentti Trump nimittää jälleen tuomarin USA:n korkeimpaan oikeuteen

su 15.07.2018 12:03

Professorin Ajatuksia

Valaisevia mellakoita

su 22.07.2018 11:15

Jukka Hankamäki

Jakavatko Trump ja Putin Suomen?

ke 11.07.2018 21:03

Petteri Hiienkoski

Onko YLE korjannut Trump-uutisointiaan vastuullisemmaksi?

to 19.07.2018 05:17

Tapio Holopainen

Vaunuihin kahlittu, eli miksi suomalaiset saavat liian vähän lapsia?

ti 17.07.2018 21:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Jopa marokkolaisille kiertolaisille myönnetty turvapaikkoja Suomesta

ti 17.07.2018 17:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Ay-porhot ja SDP - ruunan kummit?

pe 20.07.2018 20:22

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07.2018 10:01

Heikki Porkka

Nelson Mandelasta maan rakoon

ke 18.07.2018 11:54

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Punaviherliberaalit jakavat kansakunnan hyviin ja huonoihin ihmisiin

ke 18.07.2018 10:51

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kaksi miljoonaa tuli täyteen

la 21.07.2018 19:43

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52