Kun häntä heiluttaa koiraa

Politiikan sisäpiiriläinen: Media ajoittaa kohunsa tarkoituksella ministerin virkamatkoihin

Kotimaa la 18.02.2017 16:21

”Miten voi aina sattua, että kansanedustaja tai ministeri on olevinaan reissussa, kun hänen pitäisi selitellä tekemisiään.” Näin naureskeli kokenut toimittaja ja sai vastauksen, että ei se pelkästään satu, vaan se on suunniteltu. Ja suunnittelijoina ovat juuri ne, jotka mediamölyn aloittavat.

Viime vuosilta on useita tapauksia, jolloin julkisuudessa alkaa mylläkkä ja tarinan päähenkilö on muualla, maan rajojen ulkopuolella. Esimerkkinä vaikuttavasta vaahtopesusta Heidi Hautala, joka New Yorkin matkallaan joutui suomalaisen median tentattavaksi ja selittelemään sanomisiaan Arctia Shippingin tapauksesta.

Kohun yltyessä hän joutui tulemaan kotiin aiottua aiemmin, mutta se ei auttanut: ainoaksi säälliseksi teoksi jäi eroaminen ministerin tehtävistä. Kohu johtui tapahtumista, jotka olivat sattuneet puolitoista vuotta aiemmin.

Millainen on pelikenttä reissaajan näkökulmasta?

Kansanedustajilla tai ministereillä voi olla aidosti ongelmia yhteyksissä ulkomailla, sähköpostiin ei pääse, haastattelupyynnöt eivät tule perille. Eikä tarvitse olla edes sen eksoottisemmassa paikassa kuin Bryssel, kun esimerkiksi osa eduskunnan yhteyksistä katkeaa.

Joihinkin maihin mennessä normaalit työkännykät kerätään pois ja mukaan saa jonkun tilapäisliittymän turvallisuussyistä. Pahimmillaan poliitikko ei saa viestejä ja puheluita normaaliin numeroonsa, eikä näe myöskään sähköpostiinsa tulevia haastattelupyyntöjä. Toimittajat tietävät tämän tai ainakin sen tietäminen kuuluisi ammattitaitoon.

Kun ministeri lähtee kansainväliseen konferenssiin, matkustusaika voi mannerten välillä olla vuorokausia. Perillä odottaa tiukka ohjelma, matkalle ei lähdetä siksi, että sieltä voisi vastailla kotimaisen lehden kysymyksiin vaan aivan muista syistä.

Entä pelikenttä kotona? Median ’tartu hetkeen’-meininki pakottaa ihmiset reagoimaan uutisiin nopeasti. Huonojen uutisten jälkeen voi laskea pahimmillaan minuutteja, ennen kuin joku keksii kysyä, miksei joku toinen, yleensä poliittinen vastustaja kommentoi. ”Missä on Soini, Sipilä, Hautala, Pekkarinen, joku muu, miksi hän vaikenee?”

Yksi luonnollinen selitys, jota julkisuus ei enää hyväksy, on, että tuo joku on mökillä, kalassa, ulkomailla, sairaalassa, harhautuneena viidakkoon tai pitämässä juuri puhetta kansainvälisessä konferenssissa.

Ihmettelen konkaritoimittajalle, kenen hyvä idea on laukaista ilmoille mediakohu vanhoista asioista. Toimitustenko? Kuulemma ei. Mikään tolkuissaan oleva toimitus ei uskalla riskeerata varmaa skuuppia pöytälaatikkoon vuosiksi vaan julkaisee sellaisen heti.

Uskon häntä. Jäljelle jää monta kysymystä, jotka nousevat lähdekritiikin ytimestä.

Miksi joku haluaa nostaa esille juuri nyt, juuri tällä hetkellä juuri näitä asioita? Ketä vastaan uutisointi on suunnattu? Kohteena ei aina ole se ilmeisin henkilö. Kuka on tiennyt tapahtumista ja onko niistä uutisoitu heti, kun niistä tiedettiin?

Ministerin kohuihin liittyy aina riski siitä, että ministeri vaihtuu. Jatkuvat kohut hallituksen eri ministerien kohdalla panevat miettimään, haluaako joku vaihtaa hallituksen käyttämällä mediaa sopivasti kuin hyödyllistä idioottia. Jokaisen kohun jälkeen politiikan kulisseissa arvaillaan ja ollaan tietävinään, kuka oli vuotaja, kenen kaunainen mieli halusi mustamaalata ja mitä jutulla tavoiteltiin. Vastaavaa, edes haparoivaa yritystä siihen suuntaan, ei näe mediassa.

Media on hyvä liittolainen, sen missioon kuuluu paljastaa väärinkäytöksiä, saattaa rötösherrat kiikkiin ja puolustaa kansaa vilpillisiä vallanpitäjiä vastaan. Siksi jokainen aiheeseen liittyvän uskottavan tarinan kyhännyt saa siitä kaverin.

Varsinkin, kun uutiseen riittää herännyt epäilys. Syyllistä ei tarvita, epäilty täyttää etusivun hyvin. Kun oikeuskansleri tai vastaava lopulta kertoo, ettei mitään moitittavaa ole tapahtunut, se ei enää ylitä uutiskynnystä. Maine meni jo.

Median kysymyspatteristoon ei näytä kuuluvan, kuka paljastusten taustalla häärii ja mitkä ovat hänen motiivinsa, ja kenen vaalivankkureiden vetäjäksi media valjastetaan. Toimitukset suojelevat lähteitään. Toimittajia koulutetaan nykyään käyttämään eri välineitä, maksimoimaan klikkauksia otsikoilla ja hyödyntämään uusia somekanavia. Sisällön ja motiivien analyysiin tarjotaan työkaluja vähemmän. Ja toimituksissa on kiire, sen alle jää paljon muutakin laatutyötä.

Hitaat ja Long Play -jutut on äskettäin markkinoitu ikään kuin uusina hienoina keksintöinä. Moni voi muistaa vielä ajan, jolloin sanomalehtien kuului tehdä pitkiä, taustoittavia ja monipuolisia artikkeleja. Se kuului niiden työhön ja siitä niille haluttiin maksaa.

Meitä paimennetaan paljastamaan valemediaa sen kaikissa ilmenemismuodoissaan. Kansalaisten medialukutaitoa halutaan parantaa ja nettipoliisi Fobbakin haluaa sitä.

Seuraavan poliittisen kohun alkaessa voi reipastua kysymään medialukutaitoon liittyviä tärkeitä kysymyksiä: Kuka hyötyy kohusta? Onko se suunnattu jotakin lakiesitystä tai lausuntokierrosta vastaan tai sen puolesta? Kellä on ollut mahdollisuus tietää asioista? Onko asiasta tiedetty jo ennen lööppiuutisia vai onko se uutisoitu heti? Onko siis joku makuuttanut pöytälaatikossaan uutisaihetta, jonka julkistamista on suunniteltu pitkään ja sopivaan saumaan.

Miksi? Siinäpä hyvä kysymys moneen lähtöön.

Kulissien takaa la 18.02. 16:21

Pääuutiset

blogit

Olli Pusa

Venäjän idea 2

Klo 16:33.

Tapio Puolimatka

Asiantuntijalausunto liittyen hallituksen esitykseen laiksi sukupuolen vahvistamisesta (HE 189/2022 vp)

pe 02.12. 22:26

Heikki Porkka

Epäluottamuksen tunne sisäministeriä, Yleä ja Poliisihallitusta kohtaan on terve ilmiö

su 27.11. 11:17

Henna Kajava

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Juha Ahvio

Yhteiskunnan perustus on perhe

pe 25.11. 19:47

videot