Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio moittii pääministeri Marinin (sd.) hallitusta epäonnistumisista työllisyystoimissa ja maahanmuuttopolitiikassa. Tavion mukaan hallituksen pääpuolueet SDP ja keskusta ovat nyt mukisematta hyväksymässä valtavan maahanmuuttopolitiikan löysennyksen, jota ei ole perusteltu äänestäjille.
Hallitus on antamassa esityksen ulkomaalaisten perheenyhdistämisen helpottamisesta. Tavio on huolissaan siitä, että uudistuksen myötä Suomeen tulee paljon lisää ei-työperäisiä maahanmuuttajia.
Tavio sanoi tänään perussuomalaisten jättämän välikysymyksen tiedotustilaisuudessa, että hallitukselta on odotettu työllisyystoimia, mutta niiden sijaan hallitus tekeekin työnteon kannustimia vähentävän uudistuksen.
– Hallituksen arvio siitä, paljonko perheenyhdistämisen helpottamiset tuovat lisää ei-työperäisiä maahanmuuttajia Suomeen, on väärä. Hallitus sanoo määrän olevan parisataa tulijaa lisää vuosittain, mutta maahanmuuttovirasto on todennut vaikutuksen olevan selvästi suurempi määrä tulijoita, Tavio korostaa.
Tavio katsoo, että hallitus voimistaa ns. ankkurilapsi-ilmiötä, jossa alaikäinen perheenkokoaja lähetetään Suomeen edeltä ja sukulaiset pääsevät maahan perässä. Ilmiö ruokkii samalla ihmissalakuljetusta. Suojelupoliisi on varoittanut, että muutos olisi omiaan helpottamaan kansallista turvallisuutta uhkaavien yksilöiden Suomeen pääsyä.
– Pian terroristitkin pääsevät maahan, jos vain lähettävät alaikäisen lapsensa edeltä, Tavio sanoo.
– Jatkuva verovaroilla elätettävien ulkomaalaisten virta maahamme on taloudellinen ongelma ja yhä enemmän myös turvallisuusongelma. Tämä on epäoikeudenmukaista suomalaisia kohtaan, Tavio jatkaa.
"Covid-rokotteet ovat olleet täysi fiasko!"
Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita
la 27.05. 12:08Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka
pe 26.05. 14:00WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
to 18.05. 19:39RKP - maahanmuutto jäsenhankinnan välineenä
ke 17.05. 18:45Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa
to 04.05. 19:11