Hyvinvointialueiden säästöpäätökset ovat tänä vuonna johtaneet siihen, ettei joululounasta tarjota monille työntekijöille. Myöskään Vantaa-Keravan hyvinvointialueella työntekijöitä ei muisteta mitenkään. Vantaalaiset aluevaltuutetut Mika Niikko ja Tuukka Saimen haluavat kuitenkin osoittaa arvostusta hoitotyöntekijöille tarjoamalla heille joulupuuroa.
Perjantaina 20. joulukuuta Niikko ja Saimen toimittavat riisipuuroa Vantaa-Keravan hyvinvointialueelle. Puuroa on varattu kaikille hoiva- ja kotona asumisen yksikön työntekijöille. Riisipuuroa riittää yli tuhannelle työntekijälle, jakelusta valtuutetut huolehtivat itse.
– ”Hoiva-alan työntekijät tekevät raskasta työtä haastavissa olosuhteissa. Haluamme kiittää heitä heidän panoksestaan sote-alan muutosten keskellä ja tuoda heille ripauksen joulumieltä,” Mika Niikko sanoo.
Yhteinen ele kaikkien valtuutettujen puolesta
Puurotarjoilu rahoitetaan Niikon ja Saimenin omista varoista. He korostavat kuitenkin, että kyseinen hyväntahdon ele tapahtuu kaikkien aluevaltuutettujen toiveesta.
– ”Halusimme tehdä konkreettisen kiitoksen työntekijöille, jotka pitävät huolta yhteiskuntamme heikoimmista. Tämä ei ole vain meidän tekomme, vaan edustamme tässä kaikkia valtuutettuja,” sanoo Tuukka Saimen.
Niikko ja Saimen ovat aiemmin luvanneet tukea hoitajia henkilökohtaisesti. Niikko, tarkastuslautakunnan puheenjohtajana, oli eräässä keskusteluissa luvannut muistaa hoitajia, mikäli hyvinvointialue ei sitä tee. Saimen puolestaan oli aiemmin sitoutunut käyttämään luottamustehtävien palkkionsa hyväntekeväisyyteen.
Säästöjen varjossa tarvitaan yksinkertaisia ratkaisuja
Joululounasta ei ole tarjottu säästösyistä, sillä viime vuonna sen kustannukset olivat 12,70 euroa henkilöä kohden. Niikon mukaan kuitenkin jo pienilläkin resursseilla olisi voitu toteuttaa merkityksellinen ele työntekijöitä kohtaan.
– ”Johdon ja luottamushenkilöiden joululounaisiin on rahaa riittänyt, mutta raskasta työtä tekeville ei edes muutaman euron joulupuuroannokseen ollut varaa. Hävettää. Ilman joulun ihmettä useampi tuhat muuta Vaken työntekijää ilman joulumuistamista” Niikko huomauttaa.
Vaikka säästöpäätökset ovat vaikeita, valtuutetut toivovat, että jatkossa myös raskasta työtä tekevät työntekijät huomioitaisiin päätöksenteossa.
Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12. 01:29Sitra johtamaan EU:n uutta kiertotalouskeskusta, vaikka Suomi kenties Euroopan unionin surkein kierrättäjä ja Sitrakaan ei ymmärrä asioista yhtikäs mitään?
to 12.12. 16:20Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11. 15:49Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12