Blogi: Heikki Porkka, pe 14.07.2017 12:26

Totuuden henki on jättänyt Yleisradion

Keskiviikon, 12.7.2017 klo 18:00 Yle-uutisten mukaan ”päätoimittajat katsovat, että luotettavan tiedon välittäminen on tärkeämpää kuin koskaan”.

Yle-uutisissa näytettiin Yle-uutisten päätoimittajan Riikka Venäläisen lausunto (sanatarkka lainaus):

”Kyllä ne on ne perinteiset vahvuudet eli (1) faktan tarkistus, (2) luotettavuus, (3) oikea tieto, (4) pyritään antamaan tasapainoinen kuva, (5) ei valikoida faktoja, (6) ei luoda mielikuvia, vaan (7) pyritään antamaan mahdollisimman niinkun, paras mahdollinen saatavissa oleva käsitys todellisuudesta, niin se on se perinteisen median vahvuus.”

Venäläisen luettelemat asiat ovat juuri niitä, joissa perinteinen media epäonnistuu toistuvasti.

Esimerkkejä Ylen harhaanjohtavasta, pimittävästä ja todellisuutta vääristävästä uutisoinnista on lukuisia.

Viimeisin räikeä riman alitus toteutui Hampurin mellakoinnin uutisoinnissa, jossa Yle vältteli kaikin tavoin kertomasta, että yksityistä ja yhteiskunnan omaisuutta vandalisoineet ja satoja poliiseja vahingoittaneet riehujat olivat vasemmistolaisia huligaaneja.

Yle-uutisten Saksan uutisointi on ylipäätään erittäin heikkoa huomioiden sen, että Ylellä on kuukausipalkkainen kirjeenvaihtaja Saksassa. Berliinissä 1.7.2017 aloittanut kirjeenvaihtaja on Sampo Vaarakallio.

Aiemmin Berliinin kirjeenvaihtajana ollut Dan Ekholm ei ollut Vaarakalliota tehokkaampi vaan antoi hyvin yksipuolisia raportteja Saksan tilanteesta. Ekholm ja Vaarakallio osaavat sanoa sanan äärioikeisto, mutta vasemmiston kanssa on jo melko vaikeaa, jos uutinen on negatiivinen.

Mitä sanaa Yle-uutiset ja Ylen punahehkuinen kirjeenvaihtaja ryhtyvät tulevaisuudessa käyttämään Vaihtoehto Saksalle –puolueesta (AfD) nyt, kun Saksan rikospoliisia ja muita valtion viranomaisia on kielletty oikeuden päätöksellä nimittelemästä AfD-puoluetta äärioikeistolaiseksi. Päätös ei tietenkään koske Suomen tiedotusvälineitä, mutta nimittelyn jatkuminen antaa selkeän viestin toimituksen asenteesta.

Yleisradio käyttää edelleen Jussi Halla-ahon (ps) ja Laura Huhtasaaren (ps) yhteydessä sanaa maahanmuuttovastainen, vaikka kumpikaan ei sitä ole. Kriittisyys haitallista maahanmuuttoa vastaan on täysin eri asia kuin maahanmuuton kokonaisvaltainen vastustaminen.

Yleisradio uutisoi (esimerkiksi tässä ja tässä ) tapauksesta, jossa Li Andersson vasemmistoliittolaisine kumppaneineen hyökkäsi suomalaisen marjayrityksen kimppuun väittäen yrityksen toimineen lain vastaisesti ulkomaisia poimijoita kohtaan. Nyt on saatu oikeuden päätös, jossa yritys sai puhtaat paperit. Anderssonin aktiivinen toiminta aiheutti monenlaisia vaikeuksia yritykselle JA ulkomaisille poimijoille.

Kuinka suurin kirjaimin Yle on kertonut Anderssonin yritystä ja poimijoiden elämää vakavasti vahingoittaneesta toiminnasta?

Entä millä tavoin Yle on muistanut Anderssonin Ylen teemaillassa esittämää väittää vasemmiston väkivallasta? Eurooppalainen ja suomalainen vasemmisto ovat osoittaneet jo kymmeniä kertoja, että Andersson puhui kakkaa.

Jos Anderssonin sijaan kyseiset sanat olisi lausunut joku epämääräistä äärioikeistoa tai maahanmuuttokriittisiä edustanut persoona, voidaan olla varmoja, että otsikot kirkuisivat edelleen äärioikeiston / maahanmuuttokriittisten edustajien vähättelevän viiteryhmänsä tuottamaa vakavaa vahinkoa.

Li Anderssonin ja monien vasemmistoliiton edustajien sympatisoima Antifa aiheuttaa edelleen Saksassa vakavia ongelmia, viimeksi eilen jouduttiin perumaan koululaisille tarkoitettu politiikkaan liittyvä keskustelutilaisuus Brandenburgissa. Syynä antifasistien (Antifa) uhkaukset. Keskustelutilaisuus oli tarkoitus järjestää opetusministeriön tiloissa. Antifan uhkausten syynä oli Vaihtoehto Saksalle-puolueen edustajan osallistuminen tilaisuuteen.

Millaisen uutispommin Yle räjäyttäisi, jos äärioikeiston vuoksi jouduttaisiin perumaan koululaisille tarkoitettu keskustelutilaisuus?

Totuuden sijaan Yle on pyrkinyt jo vuosia kertomaan suomalaisille, että eurooppalaisten yhteiskuntien pahimmat viholliset tulevat äärioikeistosta. Tilastojen ja tosiasioiden valossa pahimman uhan luovat fundamentaaliset muslimit ja hyvänä kakkosena tulevat vasemmistolaiset.

Ylivoimaisimpia vaikeuksia monipuolisen uutisoinnin suhteen on Ylessä tuottanut maahanmuuttopolitiikasta kertominen.

Ruudussa on nähty toistuvasti surullisia tarinoita kehitysmaiden naisista ja lapsista, samoin suomalaisille on kerrottu kuinka ahkeria ja sympaattisia nuoria miehiä afrikkalaiset ja lähi-itäläiset ovat. Siitä, millaisen todellisuuden sadat suomalaiset ovat kohdanneet jouduttuaan ”turvaa hakemaan tulleiden” tai useiden islaminuskoisten maahanmuuttajamiesten rikosten kohteeksi, ei ole Ylessä toteutettu ainoatakaan rehellistä dokumenttia.

Riikka Venäläisen väite tasapainoisesta uutisoinnista on erityisen absurdi juuri maahanmuuttopoliittisen uutisoinnin osalla. Suomalaisten kärsimyksille on yksi lysti, samoin naisrauhan särkyminen ei tunnu merkitsevän mitään eikä suomalaismiehen surmaaminenkaan saanut aikaan karvamikin työntämistä Petteri Orpon ja Juha Sipilän kurkkua kutittelemaan.

Miettiä kannattaa myös sitä, millaisen metelin Ylen nosti, kun nuori suomalaismies pukeutui hetkeksi lakanaan ja valkoiseen suippohattuun. Ylen toimittaja yllytti lisäksi nuorukaista ottamaan Suomen lipun kouraansa. Suomalaismies ei tehnyt todellisuudessa mitään rikollista, mutta tapauksesta pidettiin Ylessä julmettua meteliä viikkojen ajan.

Yle suosii muunmaalaisia, mutta suomalaiset maksavat. Reilu peli?

Päätoimittaja Riikka Venäläisen mainitsemat perinteisen median vahvuudet (1 – 7) ovat useiden vaihtoehtomedioiden vahvuuksia.

Ei Yle aina johda harhaan, pimitä tai valehtele, mutta koska hyvän journalismin vastainen toiminta on Ylessä päivittäistä eli enemmän sääntö kuin poikkeus, ei kansalainen voi koskaan tietää, liikutaanko nyt heikoilla jäillä vai ollaanko juuri sillä kertaa totuuden torvia.

Yle on ainoa media, jonka uutisoinnista kansalaiset ovat pakotettuja maksamaan. Vähintä, mitä Yle voisi antaa vastikkeeksi, olisi faktojen tarjoaminen toimittajien mielipiteiden tai johdattelevien kysymysten sijaan.

Riikka Venäläisen julkituomat periaatteet edustavat oletettavasti hänen toivettaan tai kuvitelmaansa siitä, mitä hyvä media edustaa. Päätoimittaja ei voi olla niin sokea toimituksen työlle, että ei näe siinä selkeää asenteellisuutta ja puolueellisuutta.

Parasta olisi, jos Ylen rahoitus otettaisiin eduskunnassa uuteen harkintaan. Nykyisen mallin myötä Suomen valtiollinen media on saavuttanut neuvostojen maasta tutun Pravdan aseman.

Venäläisen edellinen pesti oli Helsingin Sanomissa, joten viimeisin referenssi ei anna kovin suurta toiveikkuutta Ylen kehittymisen suhteen.

Heikki Porkka pe 14.07. 12:26

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomalainen media on järkyttävän huono

la 27.09. 10:28

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Vapaamuurarius ja kristillinen kirkko

ma 26.10.2026 09:48

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?

su 07.09.2025 18:20

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Korkeintaan 20% Euroopan muslimeista jättää islamin

pe 28.08.2026 16:44

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Sanna Marin on Suomen poliittisen historian ensimmäinen demarijohtaja, josta tuli BLOBin kuolemankauppiaiden mannekiini

pe 16.10.2026 18:06

Heikki Porkka

Suomalainen media on järkyttävän huono

la 27.09.2025 10:28

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04.2025 11:23

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44