Keskiviikon, 12.7.2017 klo 18:00 Yle-uutisten mukaan ”päätoimittajat katsovat, että luotettavan tiedon välittäminen on tärkeämpää kuin koskaan”.

Yle-uutisissa näytettiin Yle-uutisten päätoimittajan Riikka Venäläisen lausunto (sanatarkka lainaus):

”Kyllä ne on ne perinteiset vahvuudet eli (1) faktan tarkistus, (2) luotettavuus, (3) oikea tieto, (4) pyritään antamaan tasapainoinen kuva, (5) ei valikoida faktoja, (6) ei luoda mielikuvia, vaan (7) pyritään antamaan mahdollisimman niinkun, paras mahdollinen saatavissa oleva käsitys todellisuudesta, niin se on se perinteisen median vahvuus.”

Venäläisen luettelemat asiat ovat juuri niitä, joissa perinteinen media epäonnistuu toistuvasti.

Esimerkkejä Ylen harhaanjohtavasta, pimittävästä ja todellisuutta vääristävästä uutisoinnista on lukuisia.

Viimeisin räikeä riman alitus toteutui Hampurin mellakoinnin uutisoinnissa, jossa Yle vältteli kaikin tavoin kertomasta, että yksityistä ja yhteiskunnan omaisuutta vandalisoineet ja satoja poliiseja vahingoittaneet riehujat olivat vasemmistolaisia huligaaneja.

Yle-uutisten Saksan uutisointi on ylipäätään erittäin heikkoa huomioiden sen, että Ylellä on kuukausipalkkainen kirjeenvaihtaja Saksassa. Berliinissä 1.7.2017 aloittanut kirjeenvaihtaja on Sampo Vaarakallio.

Aiemmin Berliinin kirjeenvaihtajana ollut Dan Ekholm ei ollut Vaarakalliota tehokkaampi vaan antoi hyvin yksipuolisia raportteja Saksan tilanteesta. Ekholm ja Vaarakallio osaavat sanoa sanan äärioikeisto, mutta vasemmiston kanssa on jo melko vaikeaa, jos uutinen on negatiivinen.

Mitä sanaa Yle-uutiset ja Ylen punahehkuinen kirjeenvaihtaja ryhtyvät tulevaisuudessa käyttämään Vaihtoehto Saksalle –puolueesta (AfD) nyt, kun Saksan rikospoliisia ja muita valtion viranomaisia on kielletty oikeuden päätöksellä nimittelemästä AfD-puoluetta äärioikeistolaiseksi. Päätös ei tietenkään koske Suomen tiedotusvälineitä, mutta nimittelyn jatkuminen antaa selkeän viestin toimituksen asenteesta.

Yleisradio käyttää edelleen Jussi Halla-ahon (ps) ja Laura Huhtasaaren (ps) yhteydessä sanaa maahanmuuttovastainen, vaikka kumpikaan ei sitä ole. Kriittisyys haitallista maahanmuuttoa vastaan on täysin eri asia kuin maahanmuuton kokonaisvaltainen vastustaminen.

Yleisradio uutisoi (esimerkiksi tässä ja tässä ) tapauksesta, jossa Li Andersson vasemmistoliittolaisine kumppaneineen hyökkäsi suomalaisen marjayrityksen kimppuun väittäen yrityksen toimineen lain vastaisesti ulkomaisia poimijoita kohtaan. Nyt on saatu oikeuden päätös, jossa yritys sai puhtaat paperit. Anderssonin aktiivinen toiminta aiheutti monenlaisia vaikeuksia yritykselle JA ulkomaisille poimijoille.

Kuinka suurin kirjaimin Yle on kertonut Anderssonin yritystä ja poimijoiden elämää vakavasti vahingoittaneesta toiminnasta?

Entä millä tavoin Yle on muistanut Anderssonin Ylen teemaillassa esittämää väittää vasemmiston väkivallasta? Eurooppalainen ja suomalainen vasemmisto ovat osoittaneet jo kymmeniä kertoja, että Andersson puhui kakkaa.

Jos Anderssonin sijaan kyseiset sanat olisi lausunut joku epämääräistä äärioikeistoa tai maahanmuuttokriittisiä edustanut persoona, voidaan olla varmoja, että otsikot kirkuisivat edelleen äärioikeiston / maahanmuuttokriittisten edustajien vähättelevän viiteryhmänsä tuottamaa vakavaa vahinkoa.

Li Anderssonin ja monien vasemmistoliiton edustajien sympatisoima Antifa aiheuttaa edelleen Saksassa vakavia ongelmia, viimeksi eilen jouduttiin perumaan koululaisille tarkoitettu politiikkaan liittyvä keskustelutilaisuus Brandenburgissa. Syynä antifasistien (Antifa) uhkaukset. Keskustelutilaisuus oli tarkoitus järjestää opetusministeriön tiloissa. Antifan uhkausten syynä oli Vaihtoehto Saksalle-puolueen edustajan osallistuminen tilaisuuteen.

Millaisen uutispommin Yle räjäyttäisi, jos äärioikeiston vuoksi jouduttaisiin perumaan koululaisille tarkoitettu keskustelutilaisuus?

Totuuden sijaan Yle on pyrkinyt jo vuosia kertomaan suomalaisille, että eurooppalaisten yhteiskuntien pahimmat viholliset tulevat äärioikeistosta. Tilastojen ja tosiasioiden valossa pahimman uhan luovat fundamentaaliset muslimit ja hyvänä kakkosena tulevat vasemmistolaiset.

Ylivoimaisimpia vaikeuksia monipuolisen uutisoinnin suhteen on Ylessä tuottanut maahanmuuttopolitiikasta kertominen.

Ruudussa on nähty toistuvasti surullisia tarinoita kehitysmaiden naisista ja lapsista, samoin suomalaisille on kerrottu kuinka ahkeria ja sympaattisia nuoria miehiä afrikkalaiset ja lähi-itäläiset ovat. Siitä, millaisen todellisuuden sadat suomalaiset ovat kohdanneet jouduttuaan ”turvaa hakemaan tulleiden” tai useiden islaminuskoisten maahanmuuttajamiesten rikosten kohteeksi, ei ole Ylessä toteutettu ainoatakaan rehellistä dokumenttia.

Riikka Venäläisen väite tasapainoisesta uutisoinnista on erityisen absurdi juuri maahanmuuttopoliittisen uutisoinnin osalla. Suomalaisten kärsimyksille on yksi lysti, samoin naisrauhan särkyminen ei tunnu merkitsevän mitään eikä suomalaismiehen surmaaminenkaan saanut aikaan karvamikin työntämistä Petteri Orpon ja Juha Sipilän kurkkua kutittelemaan.

Miettiä kannattaa myös sitä, millaisen metelin Ylen nosti, kun nuori suomalaismies pukeutui hetkeksi lakanaan ja valkoiseen suippohattuun. Ylen toimittaja yllytti lisäksi nuorukaista ottamaan Suomen lipun kouraansa. Suomalaismies ei tehnyt todellisuudessa mitään rikollista, mutta tapauksesta pidettiin Ylessä julmettua meteliä viikkojen ajan.

Yle suosii muunmaalaisia, mutta suomalaiset maksavat. Reilu peli?

Päätoimittaja Riikka Venäläisen mainitsemat perinteisen median vahvuudet (1 – 7) ovat useiden vaihtoehtomedioiden vahvuuksia.

Ei Yle aina johda harhaan, pimitä tai valehtele, mutta koska hyvän journalismin vastainen toiminta on Ylessä päivittäistä eli enemmän sääntö kuin poikkeus, ei kansalainen voi koskaan tietää, liikutaanko nyt heikoilla jäillä vai ollaanko juuri sillä kertaa totuuden torvia.

Yle on ainoa media, jonka uutisoinnista kansalaiset ovat pakotettuja maksamaan. Vähintä, mitä Yle voisi antaa vastikkeeksi, olisi faktojen tarjoaminen toimittajien mielipiteiden tai johdattelevien kysymysten sijaan.

Riikka Venäläisen julkituomat periaatteet edustavat oletettavasti hänen toivettaan tai kuvitelmaansa siitä, mitä hyvä media edustaa. Päätoimittaja ei voi olla niin sokea toimituksen työlle, että ei näe siinä selkeää asenteellisuutta ja puolueellisuutta.

Parasta olisi, jos Ylen rahoitus otettaisiin eduskunnassa uuteen harkintaan. Nykyisen mallin myötä Suomen valtiollinen media on saavuttanut neuvostojen maasta tutun Pravdan aseman.

Venäläisen edellinen pesti oli Helsingin Sanomissa, joten viimeisin referenssi ei anna kovin suurta toiveikkuutta Ylen kehittymisen suhteen.