Blogi: Professorin Ajatuksia, to 25.05.2017 10:02

Yle tarjosi Halla-ahon kannattajien näkemyksiä

Yleisradio teki jutun kolmesta Halla-ahoa puolueensa puheenjohtajaksi kannattavasta perussuomalaisesta. Heistä yksi oli elämässään menestystä saavuttanut tietoturva-alan asiantuntija, toinen Olli Immosen (ps) nuori avustaja ja kolmas vasemmistotaustainen yksinhuoltaja ja pätkätyöläinen. 

Jutun pohjavire oli nähdäkseni varsin asiallinen, joten en tällä kertaa kritisoi verorahoitteisen median uutisointia lainkaan. Sen sijaan teen jutusta muutaman noston.

Ensimmäinen haastateltu piti ihmiskunnan suurimpana ongelmana väestöräjähdystä. Tästä olen itsekin kirjoittanut moneen kertaan ja todennut että se on nykyaikaisen kansainvaelluksen perimmäinen syy. 

Tietoturva-asiantuntija totesi myös sen tosiasian, että yhteiskunnan tekevät ihmiset. Syyria tai Afganistan ovat sellaisia kuin ovat siksi, että sikäläiset ihmiset ovat rakentaneet maansa sellaisiksi kuin ne ovat. Sama koskee Suomea.

Haastatellut toivat lisäksi esille sen, etteivät perussuomalaiset tai maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat ihmiset ole juntteja tai rasisteja. He kertovat myös epäröineensä politiikkaan mukaan lähtemistään juuri siksi, että ovat kuvitelleen näiden olevan sellaisia. Tämä on mielenkiintoista ja osoittaa suomalaisen median värittämän kuvan levinneen laajalle ja vaikuttaneen ihmisten poliittiseen aktiivisuuteen. 

Kaksi haastatelluista toi edelleen esiin sen, että heidän maahanmuuttokriittisyytensä on syntynyt nimenomaisesti tietyistä maahanmuuttajista saatuihin henkilökohtaisiin huonoihin kokemuksiin. Samaan hengenvetoon he tuovat esille sen, että työperäiset, Suomeen avioituvat tai adoptoidut maahanmuuttajat ovat tervetulleita. Halla-ahon kannattajien ajatuksissa maahanmuutto on siten jäsennelty tavalla, joka on aika usein hukassa valtamedian uutisoinnissa.

Niinikään kaksi haastatelluista toi esille huolensa siitä yhteiskunnasta, jonka jätämme lapsillemme. Monikulttuurisen yhteiskunnan pelätään olevan tulevaisuuden nuorille huono kasvuympäristö. Näkemyksessä saattaa olla totuuden siemen kun katsotaan esimerkiksi tiettyjen Ruotsin lähiöiden nykymenoa.

Kiinnitin huomiota myös siihen, että Yle toi esiin vaihtoehtomedian. Mainituksi tulivat positiivisella konnotaatiolla HommaforumOikea Media ja Paavo Tajukangas (nykyisin PT-Media) sekä negatiivisessa valossa MV-lehti. Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen käy tutustumassa mainittuihin sivustoihin Ylen jutun perusteella - ja tekee itse johtopäätöksensä niiden arvosta tai arvottomuudesta suomalaisessa mediakentässä.

* * *

Lopuksi on vielä syytä todeta, että Halla-ahon ja Terhon kilpailu perussuomalaisten puheenjohtajuudesta sai jälleen eilen mediahuomiota. Panin tyytyväisyydellä merkille, että molemmat ehdokkaat haluavat suojata suomalaisia pitämällä turvapaikanhakijat säilössä etenkin sen jälkeen, kun heidän hakemuksensa on todettu perusteettomaksi. 

Juuri näin on minunkin mielestäni syytä toimia. Tosin kutsuisin heille tarkoitettuja tiloja mieluummin turvapaikaksi kuin säilöksi tai pakolaiskeskuksiksi, sillä juuri siitähän siinä olisi kysymys: turvapaikasta hätää ja vainoa vastaan. 

Eikä siis säilyttämisestä eikä vangitsemisesta eikä edes pakolaiskeskuksesta, koska pakolaisiksi turvapaikanhakijat muuttuvat vasta sitten kun ovat saaneet myönteisen turvapaikkapäätöksen. Ja oikeuden elää suomalaisessa yhteiskunnassa ja jättää Suomen asukkaista eristetty turvapaikkansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Sampo Terho, kulttuuriministeri
Jussi Halla-ahon, Sampo Terhon ja vasemmiston vappupuheista
Maahanmuuttajan painajainen

Professorin Ajatuksia to 25.05. 10:02

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa

la 15.12. 23:03

Ovatko kantaväestön tekemät raiskaukset hyväksyttäviä?

la 15.12. 00:00

Anna-Liina Kauhanen ja looginen itsestäänselvyys

to 13.12. 23:41

Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin

ke 12.12. 23:32

Kuinka taipuu briteiltä EU:n iltalypsy

ti 11.12. 23:48

YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta

ma 10.12. 23:28

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

la 08.12. 23:21

Ihmissalakuljettajille ja elintasopakolaisille karvaita tappioita

pe 07.12. 23:06

Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen

to 06.12. 12:55

Jääkarhujen epäselvä kohtalo

ti 04.12. 22:30

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa

la 15.12.2018 23:03

Jukka Hankamäki

Euroopan valtioiden itsenäistyminen etenee

la 15.12.2018 00:06

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

GCM - mitätön - laiton?

la 15.12.2018 23:05

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

la 15.12.2018 11:54

Heikki Porkka

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

to 13.12.2018 19:52

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Hirmuisia asioita

la 15.12.2018 00:04

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40