Muistatte varmaan kokoomuksen Petteri Orpon puheet arvopohjasta, kun hän ja keskustan Juha Sipilä kieltäytyivät ottamasta Jussi Halla-ahon johtamia perussuomalaisia hallituskumppaniksi?

Orpo (myös Juha Sipilä) hoki toistuvasti sanaa arvopohja, mutta ei koskaan kertonut mitä sana pitää sisällään. Kyse oli abstraktista ilmaisusta, jonka taakse Orpo (Sipilän ohessa) pakeni valehteluaan ja pelkurimaisuuttaan.

Todellisuudessa Orpon arvopohjassa oli kyse siitä, että hän vastusti hallituksen oman maahanmuuttopoliittisen ohjelman toteuttamista. Vastusti, koska halusi kumartaa Brysseliä, jonne hän tähtää edelleen, vaikka ei sitä tietenkään rehellisesti kerro, kuten ei tehnyt kokoomuksen toinen "rehti-Petteri" Jyrki Katainen edes siinä vaiheessa, kun tiesi jo jättävänsä pääministerin tehtävän ja siirtyvänsä Brysseliin.

Jussi Halla-aho vaati Sipilän ja Orpon kanssa neuvotellessaan, että hallitus toteuttaa oman maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa, kuten se oli ohjelmaan kirjattu. Kokoomus vastusti. Orpon jälkeen sisäministeriksi noussut Paula Risikko ilmaisi negatiivisen kantansa maahanmuuttopoliittisen ohjelman edistämisestä perussuomalaisten Olli Immosen tiedustellessa asiaa eduskunnan istunnossa.

Orpo osoitti omalla sisäministerikaudellaan, että hänellä ei ole "munaa" puolustaa oman kansan turvallisuutta.

Orpolla oli Suomen lain ja EU-direktiivien takaamana mahdollisuus toimia täysin eri tavalla, mutta hän valitsi helpoimman tien, piti rajan auki ja salli tulijoiden kulkea vapaasti Suomessa, vaikka heidän henkilöllisyydestään ja motiiveistaan ei ollut minkäänlaista varmuutta.

Orpon munattoman toiminnan järkyttävät seuraukset tiedämme.

Kaikesta pahasta huolimatta eduskunnan vihervasemmisto ja Suomen punavihreä toimittajakunta kehuivat kilvan Orpoa nimeämällä hänet hallituksen parhaaksi ministeriksi.

Puhuttaessa arvopohjasta voidaan sanoa, että Orpolta nimenomaan puuttui sellainen, kun tilannetta ajattelee suomalaisten turvallisuuden kannalta. Ja miltä muulta kannalta sisäministerin arvoja tulee tarkastella, sillä sisäministeri on maan sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri.

Ainoa puoluejohtaja, jolla oli tuohon aikaan oikea arvopohja, oli Jussi Halla-aho, mutta hänet media, punavihreät, keskusta ja kokoomus olivat jo aiemmin tuominneet väärinajatteljaksi, uuden ajan "neuvostovastaiseksi", jollaisia ei tarvitse kuunnella saati noteerata.

Eilispäivänä (16.12.2022) esiin astui kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, notkeaselkärankaisten ykköstykki eduskunnassa. 

Kun Mykkäseltä kysyttiin mitä mieltä hän on siitä, otetaanko Wille Rydman takaisin kokoomuksen eduskuntaryhmään, vastasi Mykkänen asian riippuvan "kokonaisharkinnasta". Tai tarkemmin ottaen siitä, muuttuuko kokoomuksen eduskuntaryhmän kokonaisharkinta aiemmasta.

Rydman sai eilen (16.12.2022) TÄYSIN vapauttavan lausunnon syyttäjältä, joten Mykkäsen sanoissa haisee erittäin pahoin vanha tuttu juttu - arvopohja.

Tosin Mykkänen käyttää sanaa "kokonaisharkinta", jonka sisällöstä kukaan ei kykene sanomaan mitään, kuten ei kyennyt sanasta arvopohjakaan.

Epäilen vahvasti, että puolueen markkinointitiimissä pohditaan tällä hetkellä ankarasti sitä, kummasta on vaalimenestyksen kannalta enemmän haittaa / hyötyä - Rydmanin ottamisesta takaisin ryhmään vai hänen savustamisestaan ulos puolueesta.

Arvo tarkoittaa yleensä nykyisen kokoomuksen kohdalla sanaa hyöty, ei aitoja arvoja, siksi sana kokonaisharkinta on tavallaan oiva ilmaisu. Kokonaisharkinta kuulostaa virkamiesmäisen viralliselta eikä pidä sisällään samanlaista tunnelatausta kuin arvopohja, joka voi vaikuttaa arvokkaalta lähes kenen tahansa suusta kuultuna.

Kun tähän päälle lisää vielä sen, että puolueen varapuheenjohtaja Elina Valtonen (ent. Lepomäki) tunnetaan eduskunnan suurimpana takinkääntäjänä - mitä tulee arvoihin ja isänmaallisuuteen (Valtosen vallansiirto Suomesta Brysseliin lausunnot voi lukea täältä ) - ja muistetaan, että Valtonen ei epäillyt sekuntiakaan Rydmanista valheita ladelleiden naisten lausuntoja, jotka Hesari julkaisi, niin eikö kaikille ole jo pläkkiselvää, ettei kokoomusjohto omaa arvopohjaa, jollainen hyvän itsekunnioituksen ja moraalin omaavalla kansanedustajalla tulisi olla?

Valtonen oli täysin valmis tuomitsemaan puoluetoverinsa, vaikka hänellä ja edellä mainitulla kaksikolla ei ollut ensimmäistäkään virallista todistetta Rydmania vastaan.

Ainoat asiat mihin he nojasivat, olivat Helsingin Sanomien mustamaalausartikkeli ja satunnaiset juorut, joita katkerat nuoret naiset olivat levitelleet "sopiville" kokoomuslaisille ja Helsingin Sanomien toimittajille.

En malta olla mainitsematta tässä yhteydessä Antti Häkkästä, joka on myös kokoomuksen varapuheenjohtaja. Hän esitti oikeusministerinä Raija Toiviaista valtakunnansyyttäjäksi. Seuraukset tiedämme.

Häkkänen oli yksi kolmikosta, joka suositteli laaja-alaisen vihapuhetyöryhmän perustamista. Toisin sanoen Häkkänen liittyi joukkoon, jonka tahtona oli ja on yhden länsimaisen demokratian merkittävimmän peruspilarin, sananvapauden rajoittaminen.

Häkkänen kannatti eduskunnan äänestyksessä Valtosen, Orpon ja Mykkäsen ohella kansanedustajan syytesuojan purkamista (tapaus Juha Mäenpää). 

Syytesuojan purkaminen olisi tarkoittanut rajua muutosta suhteessa kansanedustajien sananvapauteen ja uudenlaista tulkintaa perustuslain kansanedustajille takaamasta sananvapaudesta eduskuntatyössä.

Ihanko oikeasti suomalaiset haluavat tällaisen joukkion johtamaan maataan?

PS. Yhtenä syynä kokoomuksen haluun poistaa Wille Rydman eduskuntaryhmästä ja ajan myötä koko puolueesta, epäillään olevan Rydmanin äänestämiskäyttäytyminen EU:n elpymispaketin yhteydessä. Rydman vastusti pakettia näkyvästi toisin kuin kokoomusjohto. Orpo, Mykkänen ja Valtonen ovat neuvostoajan tyyliin kontallaan vieraan vallan edessä – tällä kerralla Brysselin – ja heidän oletetaan pelkäävän mainehaittaa, joka kantautuu Brysseliin. Ja mikäli puoluetta ei koeta Brysselin näkökulmasta luotettavaksi, saattavat kolmikon mahdolliset kultaiset oksat jäädä haaveen tasolle.