Blogi: Heikki Porkka, ma 08.03.2021 18:15

Puoluesihteerit päättivät, media myötäilee - demokratia toimii?

 

Pari vuorokautta takaperin, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) tiedotustilaisuuden jälkeen, suomalainen valtamedia julisti kuntavaalien siirtyvän kesäkuulle. Henrikssonin mukaan hän ja eduskuntapuolueiden puoluesihteerit olivat sopineet vaalien lykkäämisestä THL:n edustajan esittelemän tarkoitushakuisen kauhuskenaarion (rankasti liioitteleva ennuste) myötä.

Iltasanomat heittäytyi välittömästi hallituksen tukipuolueeksi, pääkirjoituksen otsikko 7.3.2021

”Pääkirjoitus: Kuntavaalien siirto ei loukkaa vaan puolustaa demokratiaa – oikea päätös, mutta turhan myöhään”

Itse pääkirjoitus on liirum laarumia, jonka tarkoituksena vaikuttaa olevan perussuomalaisten mollaaminen väittämällä puolueen pelkäävän gallupjohdon menettämistä, kun vaalit siirtyvät.

IS:n nimetön pääkirjoittaja (ei kuitenkaan päätön nimenkirjoittaja!!):

”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka vastusti ja vastustaa vaalien siirtämistä loppuun saakka. Poliittisesti gallupeiden kärkipaikkaa pitävän oppositiopuolueen toimintaa on helppo ymmärtää. Hallitus ei ole toiminut asiassa mallikelpoisesti, ja asian vetkuttelu lisäsi vain epäluuloja, mutta perussuomalaisiltakin voi kysyä, luuleeko puolue kannatuksensa olevan niin suhdanneluonteista, että se sulaa kesäkuuhun mennessä.”

En usko perussuomalaisten pelkäävän kannatuksen sulamista, mutta siitä olen kohtuullisen varma, että valtamedia pyrkii tekemään kesään mennessä kaikkensa perussuomalaisten kannatuksen laskun eteen.

Iltasanomien uutisoinnin johdonmukaisuudesta liittyen demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamiseen saa aika erikoisen käsityksen, kun katsoo millä tavoin lehti on viime keväänä uutisoinut vaalien siirrosta liittyen koronaan.

IS 31.3.2020, toimittaja Seppo Varjus, kaksi otetta tekstistä: 

”Poikkeustilan voimassa ollessa vaaleja ei järjestetä. Unkarin edelliset parlamenttivaalit pidettiin vasta kaksi vuotta sitten. Seuraaviin on samat kaksi vuotta, mutta synkimmissäkään ennusteissa ei uskota Euroopan poikkeusolojen koronan vuoksi jatkuvan niin pitkään. Orbánilla toki voi olla toinen käsitys asiasta. Ehkä hän odottaa toisenlaisia poikkeusoloja.”

****

” Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen antoi tiistaina tiedotteen. Siinä hän varoitti koronan vuoksi määrättävistä poikkeustoimista, joilla rikotaan demokratiaa ja EU:n sopimuksia. Hän ei maininnut nimillä Orbánia ja Unkaria.”

Hmmm, onko EU-komission puheenjohtaja von der Leyen huolissaan Suomen hallituksen toimintakyvystä, mitä tulee oikeusvaltioperiaatteen toteutumiseen sekä aitoon demokratiaan kuuluvien vaalien järjestämiseen ajallaan?

IS 24.4.2020, otsikko ja ingressi

”Demokraattien Biden: Trump yrittää siirtää presidentinvaaleja

”Hän yrittää keksiä jonkin syyn sille, miksi niitä ei voida pitää.””

Lainaus tekstistä:

”DEMOKRAATTIEN todennäköinen tuleva presidenttiehdokas, ex-varapresidentti Joe Biden varoittaa, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yrittää siirtää marraskuun presidentinvaaleja, jotta välttyisi vaalitappiolta.

– Pankaapa sanani merkille: hän yrittää perua vaalit jotenkin, keksiä jonkin syyn sille, miksi niitä ei voi pitää, Biden sanoi verkossa pitämässään varainkeruutapahtumassa.”

Suomalaisen median moraali- ja neutraaliteettikäsitys ovat maankuuluja, joten ei Iltasanomien toimituksen keskenään ristiriitaisissa moraaliarvioissa ole ihmettelemistä. Suomi-media osallistuu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen useimmiten tunteella, puolensa osoittaen.

Yleisradion lähetyksissä on käynyt viime päivinä erilaisia asiantuntijoita todistamassa vaalien siirron oikeutuksesta, totta kai, sillä Ylen toimituksessa on alusta pitäen jumaloitu Sanna Marinia ja hänen feminististä sosialistihallitustaan.

Henkilökohtaisesti olen kiinnostunut tietämään, millaisia ovat ansiot, joiden perusteella Ylen toimitus suhtautuu Mariniin kuin puolijumalaan?

Mitä hyvää Marinin hallitus on saanut aikaiseksi sen lisäksi, että Suomeen on synnytetty lukuisia pelkoteemoja kansan keskuuteen alkaen koronaan ja ilmastoon liittyvästä, usein epämääräisestä, liioittelevasta ja sekavasta tiedotuksesta.

Lisäksi valtio on velkaantunut hurjaa vauhtia eikä hallituksella vaikuta olevan mitään halua muuttaa ohjelmaansa, jonka se rakensi ennen koronan olemassaoloa. Minkä tahansa muun hallituksen toimiessa samalla tavoin talouspolitiikan näkökulmasta mediaväki kauhistelisi hallituksen vastuuttomuutta poikkeuksellisena aikana.

Mutta millä tavoin Yle uutisoi, kun sen toimitusten vihaamassa Unkarissa valmisteltiin poikkeuslakia. Yle 29.3.2020, Eurooppa-kirjeenvaihtaja, toimittaja Suvi Turtiainen

”Unkari ei ole ainoa Euroopan maa, jossa koronakriisiä halutaan hoitaa poikkeuslain avulla. Suomessa valtioneuvosto ja tasavallan presidentti totesivat poikkeusolot. Käyttöön otettiin valmiuslaki. Myös muualla Euroopassa valtaa keskitetään pääkaupunkeihin poikkeustilan vuoksi.

Miksi sitten juuri Unkarista pitäisi olla huolissaan?

Ongelma on kriitikoiden mukaan se, että perusoikeuksien lisäksi Unkari on koronan varjolla viemässä poliittisia oikeuksia. Esimerkiksi vaalien lykkääminen on suunnitellussa laissa mahdollista.”

Iltalehti suorastaan tursusi Orban –vihaa, kun maailmalle tuli tieto, että Unkari lakkauttaa poikkeustilan reilun kahden kuukauden jälkeen sen alkamisesta. Iltalehti 16.6.2020, toimittaja Janne Palomäki

”Unkarin pääministeri Viktor Orbánin vallanhimolla ei ole ollut rajoja. Maaliskuussa hän käytti koronavirusta sumuverhona julistaessaan itselleen poikkeusvaltuudet. Niiden mukaan Orbán saattoi ohittaa parlamentin omilla asetuksillaan ja hallita maata käytännössä rajattoman ajan.

Poikkeustilalla ei nimittäin ollut mitään ajallista takarajaa.

Nyt kuitenkin Orbán on ottanut askeleen taaksepäin. Unkarin parlamentti – jossa pääministerin Fidesz-puolueella on enemmistö – on nimittäin äänestänyt poikkeuslait päättyviksi tällä viikolla.”

Toimittajissa raivoa aiheuttaneeseen Unkarin poikkeustilaan liittyen Afrikan rannikolla sijaitsevassa Madagaskarissa lockdown kesti peräti seitsemän kuukautta (21.3.2020 – 18.10.2020).

Mitä kaikkea poikkeustila on pitänyt sisällään, sitä en tiedä, mutta ainakin Madagaskarin tilanne on tällä hetkellä huomattavasti parempi kuin esimerkiksi Suomessa.

Noin 28 miljoonan asukkaan Madagaskar on saarivaltio, mutta eikö viiden ja puolen miljoonan asukkaan Suomenkin väitetä toistuvasti olevan eristyksissä oleva ”saari”? Ja toisaalta, päämäärätietoisella politiikalla (huolellinen ja tarkka rajavalvonta testauksineen) Suomesta olisi voitu tehdä "saari" korona-ajaksi.

Madagaskarin koronaluvut ovat järisyttävän hyviä suhteessa Suomen vastaaviin. Miljoonaa asukasta kohti Madagaskarissa kerrotaan kuolleen koronaan kaikkiaan 11 ihmistä, oikeusvaltio Suomen lukema on 140.

Eivät Madagaskarin ja Suomen luvut tietenkään ole täysin vertailukelpoisia, mutta jotain osviittaa ne kuitenkin antavat siitä, millä tavalla tautiin on suhtauduttu. Suhtautumisesta kertoo jo se, kuinka nopeasti Madagaskariin julistettiin poikkeustila ja kuinka pitkään sitä jatkettiin, jotta tilanne saadaan hallintaan.

Madagaskarista takaisin kotimaan politiikkaan ja ennustuksiin, jotka vaikuttavat olevan Suomessa nykyisin päätöksenteon pohjana.

Jos jostain syystä kaipaa ennustajaa, jolta haluaa ennakoivaa tietoa siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu tulevina viikkoina, kannattaa pysytellä kaukana vasemmistoliiton asiantuntijoista. Tällä kerralla asialla on Dan Koivulaakso (vas), opetusministeri Li Anderssonin (vas) erityisavustaja ja vasemmistoliiton ministeriryhmän sihteeri, joka lausui seuraavaa 21.2.2021 ”Äärioikeisto special” –fb-live -lähetyksessään

”Se toinen mikä on tosi normikamaa, on se, että nää [Koivulaakson ja kumppanien kaikkialla näkemä äärioikeisto] tota haluu niinkun vesittää tai niinkun viedä uskottavuutta, legitimiteettiä, kaikilta tämmösiltä niinkun yhteiskunnallisilta instituutioilta, horjuttaa niitä. Yks esimerkki, mikä tuli tässä viime viikolla oli se, että siinä vaiheessa kun kaikkien puolueiden tota puoluesihteerit ja useat muut niinkun vaikutusvaltaset poliitikot on sanonu, että yhteinen tahtotila on, että kuntavaalit järjestetään ajallaan. Ja ja tota näin. Ni sitte perussuomalaiset lähettää tiedotteen, jossa ne sanoo, että niinku hallituspuolueissa ois niinku tahtoa siirtää vaaleja sen takia, että keskustan kannatus on niin heikkoa. Eli käytännössä niinku suora valhe. Niin, niin tota, voiko valheita tavallaan kumota? Onko se strategia joka toimii heitä vastaan vai ei? Ja mä en siis tiedä ja mä en tiedä tiät säkään (sä = Oula Silvennoinen)? Mut tää on mun mielestä kiinnostavaa miten toimia tällasta trumppilaista politiikkaa niinkun suoraa valehtelemista kohtaan politiikassa? Lähteäkö aina avaamaan niitä valheita? Onks sil mitään väliä? Tuntuu välillä vähän voimattomalta tän asian ympärillä.”

Kuten hyvin tiedetään, perussuomalaiset olivat hyvin jyvällä tulevasta, sillä vain kaksi viikkoa kului ja Koivulaakson perussuomalaisiin suuntaama panettelu osoittautui totaalisen vääräksi.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) ilmoitti 6.3.2021 päässeensä eduskuntapuolueiden puoluesihteerien kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että kuntavaalit siirtyvät pidettäväksi kesäkuun 13. päivänä. Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos ei ollut vaalien siirron kannalla toisin kuin kaikkien muiden eduskuntapuolueiden puoluesihteerit.

Henrikssonin ja puoluesihteerien päätös perustui THL:n antamaan ennusteeseen, jonka huippuluvuilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Entä miksi oppositiossa istuva kokoomus hyväksyi vaalien siirtämisen, vaikka siihen ei todellisuudessa ollut mitään pakkoa?

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on kirjoittanut kuntavaalien siirtämisestä Facebookissa ja todennut että puolueella on nyt aikaa hankkia lisää ehdokkaita.

Perinteisen kaksilla rattailla ajamisen metodin mukaisesti Orpo kritisoi kuntavaalien siirtoa, siis sitä, jonka kokoomuksen puoluesihteeri kävi hyväksymässä puolueensa edustajana. Kokoomuksen motiivia vaalien lykkäämiseen ei tarvitse kaukaa hakea, kun miettii millaista menoa kokoomuksella on ollut Helsingin pormestariehdokkaan etsinnän parissa ja ehdokashankinnan suhteen ylipäätään. Perussuomalaisten pelko on suomalaisen politiikan silmiinpistävä ominaisuus - ollut jo muutaman vuoden ajan.

Heikki Porkka ma 08.03. 18:15

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44