Blogi: Heikki Porkka, ke 03.03.2021 21:24

Kun demari (sdp) puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle

 

Mistä tietää, että Suomessa on lähiaikoina merkittävät vaalit?

Siitä, että demarit heräävät kritisoimaan Suomen noudattamaa maahanmuutto- tai ulkomaalaispolitiikkaa, vaikka eivät ihan oikeasti aio edistää päätöksiä, jotka johtavat maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan järkeistymiseen.

Tuorein sosialidemokraattinen herääminen tapahtui reilu viikko takaperin.

Iltalehden artikkeli (22.3.2021) kertoo, että ”SDP:n kansanedustajat Eveliina Heinäluoma ja Mika Kari pitävät välttämättömänä, että seksuaalirikoksiin ja törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistaminen toteutetaan tehokkaasti”.

Heinäluoma ja Kari ovat jättäneet aiheesta kirjallisen kysymyksen puoluetoverinsa Sanna Marinin johtamalle hallitukselle.

Heinäluoman ja Karin tapaukseen palaan tämän tekstin lopussa, mutta sitä ennen muutamien esimerkkien ryydittämä kertaus siitä, millaisia heräämisiä demarien taholla on tapahtunut maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan suhteen viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Maaliskuussa 2010 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen käytti puheessaan perussuomalaisten aiemmin käyttämää ilmaisua ”maassa maan tavalla” jättäen sanonnan loppuosan ”tai maasta pois” lausumatta.

Urpilaisen sanoilla oli selvä osoite – ehkäistä mahdollista kannatusvuotoa pienpuolue perussuomalaisten suuntaan.

Urpilaisen matkittua perussuomalaisten käyttämää slogania, älähdettiin hänen sanoistaan erityisesti vasemmistoliiton (puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ) ja vihreiden (puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki ) suunnalla.

Vuoden 2010 huhtikuussa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana istunut Eero Heinäluoma jatkoi Urpilaisen aloittamalla linjalla. Heinäluoman mukaanSuomessa ei ole [tällä hetkellä] tarvetta työperäiseen maahanmuuttoon. Joitakin erityisryhmiä voi olla, mutta laajamittaiseen työperäiseen maahanmuuttoon ei ole edellytyksiä”. 

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) reagoi Heinäluoman puheeseen sanoen lausuntoa vastenmieliseksi. Vanhasen mielestä SDP lietsoo vastakkainasettelua ja ulkomaalaisvastaisuutta.

Sanattomaksi ei jäänyt myöskään keskustan seuraava puheenjohtaja, Vanhaselta pääministerin paikan perinyt Mari Kiviniemi, joka totesi heinäkuussa 2010 Porin SuomiAreenalla Heinäluoman maahanmuuttopuheiden olevan ”rasismilla flirttailua”

Urpilaisen ja Heinäluoman vuoden 2010 lausuntojen osalta on huomioitava, että SDP oli tuolloin oppositiopuolue yhdessä perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja vasemmistoliiton kanssa. Lisäksi on syytä tiedostaa, että SDP valmistautui täyttä häkää seuraavan kevään (2011) eduskuntavaaleihin.

SDP:n jäsenistön keskuudesta oli kuulunut kasvavaa kritiikkiä maahanmuuton seurauksena syntyneistä ongelmista liittyen työvoimapolitiikkaan ja turvallisuuteen.

Maahanmuuttopolitiikasta, jonka moninaiset haittavaikutukset olivat olleet jo pitkään selkeästi nähtävissä pääkaupunkiseudulla ja esimerkiksi Turussa, oli tullut perussuomalaisten kannatusta vahvasti nostava voima erityisesti Jussi Halla-ahon suosion kasvun myötä.

Demareille Suomen noudattaman maahanmuuttopolitiikan kritisoiminen on ollut usean vuosikymmenen ajan kovin hankalaa, joka johtunee siitä, että SDP on haitallisen maahanmuuttopolitiikan äiti ja isä.

SDP aloitti ruotsalaistyyppisen maahanmuuttopolitiikan aktiivisen suunnittelun 1980-luvulla työministeriön virkamiehen Risto Laakkosen (ei mäkihyppääjä) toimiessa pääsuunnittelijana. Tukea Laakkonen sai esimerkiksi kansliapäällikkö Pertti (Kalevin veli) Sorsalta.

Urpilaisen ja Heinäluoman jälkeen maahanmuuttokriittisten ääniä kalasteli SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Kolme päivää ennen kevään 2015 eduskuntavaaleja järjestetyssä Ylen puheenjohtajien vaalikeskustelussa Rinne kertoi olevansa huolestunut työperäisestä maahanmuutosta. Hänen mukaansa Suomella oli jo tuossa vaiheessa melko paljon ongelmia vierastyövoiman suhteen.

Vihreän Langan artikkelissa (15.4.2015) havaittiin Rinteen puheeseen liittyen sama asia, josta kirjoitan. Vihreä Lanka: 

”Katsojasta tuntui, kuin olisi matkustanut neljä vuotta ajassa taaksepäin. Silloin vaalikeskustelua hallitsi perussuomalaiset. Vihreät perusti kampanjansa perussuomalaisten vastustukseen ja myös esimerkiksi kokoomus teki selvää linjaeroa Soinin porukkaan. Sdp sen sijaan yritti pysäyttää karkaavia äänestäjiään myötäilemällä perussuomalaisia.

Valtiotieteen dosentti Åsa von Schoultz Åbo Akademista on samaa mieltä: Rinne yritti päästä Soinin apajille eilisessä tentissä. Von Schoultzin mukaan populismia ja maahanmuuttokriittisyyttä oli tähän mennessä näkynyt vaalikampanjassa neljän vuoden takaista vähemmän.

"He (sosialidemokraatit) tuntevat itsensä selvästi uhatuiksi."”

Mitä tapahtui vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen, kun SDP istui hallituksessa Jutta Urpilaisen johdolla? Ilmaisiko SDP halunsa kiristää maahanmuuttopolitiikkaa?

Ei ilmaissut, vaan pikemminkin päinvastoin, sillä Suomi eteni Jyrki Kataisen kokoomuksen ja Urpilaisen SDP:n johdattamana maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikan osalta Ruotsin mallia edelleen matkien.

Entä millä tavoin SDP reagoi Antti Rinteen johtamana oppositiopuolueena syyskesällä 2015 alkaneeseen invaasioon, joka on tuottanut viimeisten vuosien aikana tuhansille suomalaisperheille surua ja murhetta?

SDP ylisti muun opposition mukana sisäministeri Petteri Orpoa (kok), joka puolestaan syyllisti turvapaikanhakijoiden motiiveja kyseenalaistaneita suomalaisia rasismista. Jälkikäteen selvisi, että ylivoimainen enemmistö tulijoista ei täyttänyt turvapaikanhaun kriteerejä.

Kuten muistetaan, Orpo valehteli suomalaisille, että Suomi ei voi kansainvälisiin sopimuksiin liittyen ehkäistä tulijoiden virtaa Ruotsin suunnasta. Maaliskuussa 2016 pääministeri Juha Sipilä (kesk) kuitenkin totesi Ylen uutisissa, että Suomi olisi voinut kansainvälisten sopimusten perusteella käännyttää kaikki Ruotsista Suomeen pyrkivät turvapaikanhakijat.

Miksi pääministeri Sipilä ei ohjeistanut sisäministeri Orpoa noudattamaan Suomen solmimia sopimuksia, samoja, jotka nimenomaan olisivat tarjonneet Suomelle oikeuden käännyttää kaikki Ruotsista tulevat ja joiden sisällön suhteen Orpo esitti kansalaisille virheellistä tietoa?

Entä millä tavoin SDP:n nykyinen puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin on suhtautunut turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tuloon Suomeen?

Vuoden 2015 eduskuntavaaleihin liittyen Ylen vaalikoneessa oli väittämä, jonka mukaan ”Suomen pitää ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista”. Sanna Marin on ruksannut kohdan ”samaa mieltä”, jonka lisäksi hän kirjoitti täydentävän kommentin: ”Suomen tulisi ottaa vastaan nykyistä enemmän pakolaisia ja turvapaikanhakijoita”.

Kysyttäessä aiheesta Marin valehteli (video kohdasta 1:28), että ”en mää oo sellasta esittänyt”, vaikka asia on kenen tahansa tarkastettavissa Ylen vaalikoneesta (osio 5. Tulevaisuus, väittämä numero 3). 

Marinin ohella ”samaa mieltä” –kohdan ruksasivat esimerkiksi SDP:n silloinen puheenjohtaja Antti Rinne ja Marinin hallituksen nykyinen eurooppaministeri Tytti Tuppurainen. Puolueena SDP laittoi rastin täsmälleen samaan kohtaan.

Samassa Ylen vaalikoneessa oli lisäksi väittämä ”Maahanmuuttoa Suomeen on rajoitettava terrorismin uhan vuoksi”, josta Marin on ruksannut kohdan ”eri mieltä”, jonka lisäksi hän täydensi vastaustaan kommentilla ”Maahanmuuton rajoittamiselle ei ole tarvetta” (osio 3.Turvallisuus, väittämä numero 3). 

Vuoden 2019 eduskuntavaalien Ylen vaalikoneessa Sanna Marin ilmoittaa olevansa ”eri mieltä” väitteen ”Maahanmuuttajien määrä on lisännyt turvattomuutta Suomessa” (väittämä 19 / 30). 

Marinin vaalikonevastaukset ovat melko merkillisiä mielipiteitä eritoten naisen kommenteiksi siinä mielessä, että maahanmuuttajien määrän kasvun seurauksena tietyistä Euroopan ulkopuolisista valtioista (Lähi-itä, Pohjois-Afrikka) saapuneet maahanmuuttajaryhmät ovat rankasti yliedustettuja seksuaalirikoksissa, joita on kohdistunut erityisesti aikuisiin ja nuoriin naisiin sekä tyttölapsiin.

Marinin maahanmuuttoon liittyvien kommenttien perusteella ei ole syytä ihmetellä miksi vihreät ministerit Maria Ohisalo ja Pekka Haavisto voivat vapaasti toteuttaa monikulttuuriunelmaansa, jonka myötä suomalaisen yhteiskunnan koheesio ja [erityisesti naisten kokema ja todellinen] turvallisuus heikkenevät.

Kuten pääministeri Marinin vaalikonevastauksista (2015, 2019) selviää, todellisuudessa hän kannattaa erityisen haitallista maahanmuuttoa (humanitaarinen muutto), vaikka kieltää haluavansa sellaista lisää, kun aiheesta kysytään kasvotusten.

Lopuksi palaan SDP:n tuoreimpaan yritykseen huiputtaa kansalaiset olettamaan, että demarit ovat huolissaan ulkomaalaisten tekemien vakavien rikosten vaikutuksesta suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kyseessä on tekstin alussa mainitsemani kansanedustajien Eveliina Heinäluoman ja Mika Karin  22.2.2021 hallitukselle jättämä kirjallinen kysymys, jonka mukaan ”seksuaalirikoksiin ja törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistaminen” täytyy toteuttaa tehokkaasti.

Heinäluoman ja Karin kysymyksen ajoittamisen tekee kovin oudoksi tosiasia, jonka mukaan yksikään SDP:n kansanedustaja ei tukenut kymmenen päivää aiemmin - 12.2.2021 eduskunnan äänestyksessä - ainoatakaan aiheeseen suoraan liittyvää kolmea lausumaehdotusta, jotka perussuomalaisten edustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra (ps) esitti Jussi Halla-ahon kannattamana.

Purran esittämät lausumaehdotukset olivat seuraavat:

1. Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo viivyttelemättä eduskunnan käsiteltäväksi esityksen ulkomaalaislain muuttamiseksi siten, että kansainvälisen suojelun asema on poistettavissa henkilöltä, jonka on perusteltua olettaa olevan vaaraksi Suomen turvallisuudelle tai joka on Suomessa oleskelunsa aikana syyllistynyt törkeään rikokseen.

2. Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo viivyttelemättä eduskunnan käsiteltäväksi esityksen ulkomaalaislain muuttamiseksi siten, että henkilö, joka on rikosoikeudellisen seuraamuksen johdosta määrätty palautettavaksi, voidaan välittömästi ottaa säilöön.

3. Eduskunta edellyttää, että hallitus tuo viivyttelemättä eduskunnan käsiteltäväksi esityksen kansalaisuuslain muuttamiseksi siten, että vakavasta rikoksesta, kuten seksuaalirikoksesta, tuomittu henkilö ei koskaan voi saada Suomen kansalaisuutta.

Koronapandemian vuoksi eduskunta istui 12.2.2021 äänestyksissä vajaassa kokoonpanossa ja paikalla olivat vain puhemies ja 54 kansanedustajaa.

Lausumaehdotusta yksi (1) vastustivat (äänestystulos 1) kaikki paikalla olleet keskustan, vasemmistoliiton, vihreiden, rkp:n ja sdp:n edustajat, myös läsnä ollut Mika Kari (sdp). Eveliina Heinäluoma (sdp) oli poissa.

Lausumaehdotusta kaksi (2) vastustivat (äänestystulos 2) kaikki paikalla olleet keskustan, vasemmistoliiton, vihreiden, rkp:n ja sdp:n edustajat, myös läsnä ollut Mika Kari (sdp). Eveliina Heinäluoma (sdp) oli poissa.

Lausumaehdotusta kolme (3) vastustivat (äänestystulos 3) kaikki paikalla olleet kokoomuksen, keskustan, vasemmistoliiton, vihreiden, rkp:n ja sdp:n edustajat, myös läsnä ollut Mika Kari (sdp). Eveliina Heinäluoma (sdp) oli poissa.

Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kaikki eduskunnan äänestyksissä mukana olleet kansanedustajat tukivat Purran esitystä.

Hämmentäviä äänestystuloksia, sillä yhteiskunnan yleisestä turvallisuudesta huolehtimisen ei pitäisi olla hallitus vastaan oppositio -kysymys, vaan joka ainoan kansanedustajan sydämenasia.

Hämmästyttävää on myös se, että hallituspuolueiden edustajien lisäksi kokoomuksen kaikki läsnä olleet edustajat poliisiedustajaa myöten olivat sitä mieltä, että vakavasta rikoksesta, kuten seksuaalirikoksesta tuomitulle ulkomaalaiselle, voidaan antaa Suomen kansalaisuus.

Hallintovaliokunnan mietintö, johon Purran esittämät lausumaehdotukset liittyvät, löytyy täältä

Antti Rinteen vappusatasia ja SDP:n edustajien maahanmuuttoon liittyviä harhaanjohtavia kommentteja sekä Sanna Marinin hallituksen toistuvaa koronaan liittyvää sekoilua miettiessä tuntuu kovin ihmeelliseltä ajatus siitä, että niin moni suomalainen luottaa edelleen demarin tarkoittavan sitä mitä suustaan suoltaa.

Heikki Porkka ke 03.03. 21:24

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44