Blogi: Heikki Porkka, to 09.04.2020 10:56

Sanna Marinin murkkuhallitus kiukuttelee, syyttelee ja väistää vastuuta

 

Toisin kuin Suomen pääministeri Sanna Marin (sdp) tviittasi 29.3.2020, poliitikkojen ja johtavien viranomaisten vaarallista ja virheellistä toimintaa tulee kritisoida. Kriisiaikana kritiikki on kaiken lisäksi huomattavasti tärkeämpää kuin pehmeinä ja rauhallisina aikoina.

Kritiikki ei estä yhteiseen hiileen puhaltamista asioissa, joiden suhteen hallitus tekee viisaita, kansakunnan edun mukaisia päätöksiä ja virkamieseliitti hoitaa tehtävänsä, kuten kunniallisen ihmisen kuuluu.

Pääministeri Marin tviittasi 29.3.2020

"Kriisiaika ei ole se hetki, jolloin kyseenalaistetaan toimivaltaisten viranomaisten osaaminen ja kyky, tai uudistetaan johtamisen rakenteen. Kriisissä tehdään päätöksiä ja toimitaan sen tiedon pohjalta, joka on käytettävissä. Hallinnon tehtävä on toimeenpanna linjaukset."

Marinin kommentti liittyi median julkaisemaan tietoon, jonka mukaan presidentti Sauli Niinistö oli esittänyt hallitukselle operatiivisen ryhmän, ”nyrkin” perustamista koronakriisin akuutteja ongelmia hoitamaan.

Marin osoitti tviitillään kypsymättömyytensä tyrmäämällä presidentti Niinistön varsin viisaan ehdotuksen.

Muutaman päivän päästä, median ja sosiaalisen median aktiivien nostettua Niinistön ehdotuksen toistuvasti parrasvaloihin, Marin kuitenkin ilmoitti, että hallitus perustaa operaatiokeskuksen ja samalla koronakriisin koordinaatioryhmää vahvistetaan.

Todellisuudessa "minä itse" -Marin antoi periksi kiukuteltuaan sitä ennen sivistyneitä termejä käyttäen.

Eilen, keskiviikkona, 8.4.2020, suomalaiset saivat tietää, että Suomi on ostanut Kiinasta kymmenkertaisilla hinnoilla suojavarusteita, joita ei voida käyttää sairaaloissa”

Lisäksi on selvinnyt, että suojavarustekauppaan kytkeytyy epäselvä vyyhti, josta tihkuva tieto antaa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnon alla olevan Huoltovarmuuskeskuksen toiminnasta perin merkillisen kuvan. TEM:n osalta Huoltovarmuuskeskuksen toimien valvonta kuuluu työministeri Tuula Haataiselle (sdp).

Suomen Kuvalehti uutisoi suojavarustekaupasta seuraavasti: 

"SUOMEN valtion epäonnistuneen hengityssuojainkaupan taustalta paljastuu outo vyyhti, jossa julkisuudesta tunnettu kauneusyrittäjä Tiina Jylhä riitelee toisen yrittäjän kanssa.

Jylhä syyttää muun muassa pikavippiyhtiöitä pyörittänyttä Onni Sarmastetta kavalluksesta.

Jylhän asiamies, oikeustieteen tohtori Kari Uoti kertoo Suomen Kuvalehdelle, että Huoltovarmuuskeskus oli tilannut hengityssuojaimia Jylhän virolaiselta The Look Medical Care OÜ -yritykseltä. Sarmasteen oli määrä toimia hankkeessa vain yrityksen konsulttina.

Uotin mukaan Sarmaste olisi erehdyttänyt Huoltovarmuuskeskusta ilmoittamalla sille väärän belgialaisen tilinumeron, minkä jälkeen miljoonien eurojen ennakkomaksu olisi maksettu väärälle tilille.

Sarmaste puolestaan kiistää Jylhän väitteet ja väittää joutuneensa itse huijaus- ja kiristysyrityksen kohteeksi. Sarmasteen mukaan hänen yrityksensä oli tehnyt kaupat Huoltovarmuuskeskuksen kanssa."

Huoltovarmuuskeskuksen sivuilla on teksti , joka kertoo seuraavaa:

"STM vastaa hallinnonalansa toimivuudesta. Sen valmiusyksikkö kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon normaaliolojen erityistilanteiden ja poikkeusolojen edellyttämiä hallinnollisia valmiuksia ja ylläpitää tilannejohtamis- ja turvallisuusjärjestelyjä.

STM:n kansliapäällikkö toimii valtakunnan terveydenhuoltopäällikkönä."

Viime päivinä on pääministeri Sanna Marinin ja sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas) suusta kuultu syytöksiä (esimerkki 1 , esimerkki 2), joiden mukaan kunnat, sairaanhoitopiirit ja yksittäiset toimijat ovat syypäitä suojavarusteiden vähäiseen määrään.

Uskomatonta puhetta valtion päävastuullisilta, joista toinen johtaa ministeriötä, jonka tehtävänä on nimenomaan huolehtia siitä, että Suomi on varautunut myös kriisiaikoihin riittävällä tavalla.

STM:n osalta operatiivisen toiminnan päävastuu kuuluu kansliapäällikkö Kirsi Varhilalle (sdp), jonka toimenkuvasta STM kertoi 15.8.2019 nettisivuillaan seuraavasti

"Kansliapäällikön tehtävänä on johtaa, kehittää ja valvoa ministeriön ja sen hallinnonalan toimintaa."

Fakta on, että koronakriisin alusta pitäen pääministeri Marin on ministereineen ja STM:n virkamiesjohdon osalta toiminut tavalla, joka on edistänyt koronan leviämistä kaikkialle Suomeen.

Ensin hallituksen useat ministerit vähättelivät koronan uhkaa (esimerkki 1, esimerkki 2), mutta heräsivät myöhemmin hitaan kankeasti toimimaan, kun presidentti, oppositio ja sosiaalisen median aktiivit kritisoivat hallituksen toimintaa voimakkaasti.

Pääministeri Marinin harjoittama kiukuttelu ja muiden syyllistäminen eivät kerro aikuisuudesta ja johtajuudesta, vaan keskenkasvuisuudesta ja heikosta paineensietokyvystä.

Keskenkasvuisuus ja heikohko paineensietokyky kuuluvat olennaisena osana murrosikään, ihmisen kypsymisvaiheeseen, jossa henkilö etsii vielä itseään.

Ikävä kyllä, suomalaiset saivat keskustan takinkäännön ja venkoilun tuloksena itselleen harjoittelijapääministerin sen sijaan, että valtion ylimpänä poliittisena johtajana istuisi harkitseva, päättäväinen (ei murrosikäinen jääräpää) ja vakaa persoona, jolla on kyky pistää myös venkoilevat ministerikollegat ruotuun, jos tarve vaatii.

Älkää hyvät ihmiset – naisia miellyttämään pyrkivät lepsut setämiehet mukaan lukien - yrittäkö väittää, että Suomella on hallitus, jossa istuvat ministerit käyttäytyvät kuten aikuiset ihmiset.

Jos suomalaisten enemmistö on sitä mieltä, että Marin ja muutamat muut ministerit käyttäytyvät ja toimivat aikuisten lailla, tarkoittaa se sitä, että enemmistö ei enää tiedä mitä aikuisuus tarkoittaa.

Suomalaisilla on heikot poliittiset johtajat, jollaisia nousee yleensä valtaan silloin, kun maailma hymyilee ja aurinko paistaa täydeltä terältä.

Ikävänä faktana on ymmärrettävä, että mikä nousee ylös, tulee joskus myös alas. Leppoisia ja mukavia aikoja seuraa aina vaikeampia kausia, jolloin yhteiskuntaan tarvitaan ryhtiä ja selkeyttä sekä sitä, että kaikki toimivat samojen pelisääntöjen mukaan toisin kuin viimeisten vuosikymmenten aikana, jolloin Suomea on pakkomonikulttuuristettu poliittisin päätöksin vastoin yhteiskunnan luontaista kehitystä.

Pakkomonikulttuuristaminen on tarkoittanut haitallisen maahanmuuton suosimista sekä monenlaisia erioikeuksia ja etuja niille, joiden kerrottiin vuosien ajan olevan kultamunia, jotka tuottavat yhteiskuntaan rikkautta ja voimavaraa.

Valhe rikkaudesta ja voimavarasta lienee selvinnyt viimeisillekin suomalaisille nyt, kun maatilat tarvitsevat kipeästi työvoimaa, mutta vuosien ajan suomalaisille markkinoitu rikkaus ja voimavara loistavat edelleen poissaolollaan. Suotta sitä mitään tekemään, koska valtio kyydin maksaa, kuten on tehnyt joidenkin kohdalla jo lähes kolmekymmentä vuotta ensimmäisen somaliaallon saapumisesta lähtien.

Lopuksi muistutus siitä, millä tavoin haittapolitiikkaa tuottavia henkilöitä palkitaan poliittisen eliitin toimesta.

Ensimmäisen somaliaallon merkittävä myötävaikuttaja, Johanna Suurpää istuu tällä hetkellä oikeusministeriön demokratia- ja julkisoikeusosaston johtajana. Hänet muistetaan vuoden 1991 lausunnosta, Helsingin Sanomat 21.4.1991:

”Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.”

Puhumattakaan siitä, että suomalaisille sisäministeriön kansliapäällikkönä turvapaikanhakijoista valehdellusta Päivi Nergistä ollaan leipomassa valtiovarainministeriön kansliapäällikköä

Nerg kertoi sadoille tuhansille suomalaisille Ylen suorassa tv-lähetyksessä, että ”Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee".

Nergin sanat olivat täyttä puppua, sillä Maahanmuuttovirasto on kertonut, että esimerkiksi vuoden 2015 tulijoista noin 80 prosentin henkilöllisyys jäi varmistamatta. EU-selvityksen mukaan Suomeen tuli vuonna 2015 yli 32 000 turvapaikanhakijaa, joista vain joka viidennen (20 prosentin) henkilöllisyys oli viranomaisten tiedossa.

Joten. Sanoo pääministeri Marin mitä hyvänsä, toivon mukaan suomalaiset, ovat he kansanedustajia, toimittajia tai tavan kansalaisia, jatkavat hallituksen, virkamieseliitin ja politiikan kritisoimista aina, kun siihen on selkeästi syytä.

Kriisiaikana kritiikki on nimenomaan erittäin tarpeellista, sillä silloin jääräpäiset hätähousupoliitikot ja poliittisin perustein valitut virkamiehet ovat alttiita virheille, koska joutuvat mahdollisesti ensimmäistä kertaa elämässään aivan oikeasti tilanteeseen, jossa vaaditaan aitoa vastuunkantoa kanssaihmisten elämästä ja terveydestä sekä yhteiskunnan rattaiden pyörimisestä huolimatta ankean ajan tuottamista ongelmista.

Heikki Porkka to 09.04. 10:56

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04. 09:51

Irakin Alin valekuolema ja suomalaisvastaiset suomalaiset

la 25.04. 15:38

Marinin hallituksen on aika väistyä

ma 20.04. 10:53

Marinin hallitus ja sdp - vastuu siirtyy toisaalle

la 11.04. 21:19

Sanna Marinin murkkuhallitus kiukuttelee, syyttelee ja väistää vastuuta

to 09.04. 10:56

Sosiaali- ja terveysministeri(ö) pakoilee vastuuta

ke 08.04. 11:29

Suomalaisten hengelle ja terveydelle vaarallinen sisäministeri Ohisalo

ti 31.03. 09:54

Maria Ohisalo on sisäiselle turvallisuudelle vaarallinen henkilö

la 28.03. 08:40

Törkeä, törkeämpi, Facebook

to 26.03. 11:32

Marinin hallitus leikkii ihmisten hengellä

ti 24.03. 01:17

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Mitä tehdä terroristivaimoille ja heidän lapsilleen

ti 02.06.2020 23:46

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Nyt vain kiltisti maksatte, sanoo herrat EU:n

to 28.05.2020 14:06

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04.2020 01:30

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"Bongoryhmä" Unkarin kimpussa?

ti 02.06.2020 23:48

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Wollt ihr den totalen Krieg?

ti 02.06.2020 00:03

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Nähdä Kuola ja kuolla.

ti 02.06.2020 23:47

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15