Juuri ennen huhtikuisia eduskuntavaalejamme 2019 kirjoitin, että mikäli globalistiset sananvapaussensuuria kannattavat arvoliberaalit päätyvät hallituksiin ja vallankahvaan Suomessa ja Euroopassa, joutuvat uskonnonvapaus, sananvapaus ja ylipäänsä arvokonservatiiviset ja varsinkin kristilliset arvokonservatiiviset vakaumukset vahvan hyökkäyksen kohteiksi.  

Nyt helmikuussa 2020 on todettavissa, että kristillisyys ja arvokonservatismi ovat totalitaarisen aggression kohteina EU:ssa, esimerkiksi meillä Suomessa, Espanjassa ja Saksassa. 

Suomen Uutiset raportoi karusta todellisuudesta artikkelissaan 7.2.2020: ”Tuomiolle Raamatun opettamisesta? Päivi Räsäsen tutkinta laajenee, seuraavaksi viedään kuulusteluihin pastori Pohjolaa”. Kansanedustaja Räsänen ja luterilainen pastori, teologian tohtori sekä Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan dekaani Juhana Pohjola ovat kiihotusrikostutkinnan kohteina, koska Raamatun lainaaminen ja lainatun sisällön kanssa samaa mieltä oleminen voi olla rikos tämän päivän Suomessa.

Kyse on siitä, että Räsänen ja Pohjola ovat oikeusprosessin kohteina, koska Suomen tämänhetkinen syyttäjälaitos katsoo mielekkääksi mahdollisuudeksi sen, että historialliseen kristilliseen raamatulliseen luterilaiseen uskonoppiin ja etiikkaan sitoutuminen ja tämän sitoumuksen julkinen ilmaiseminen voivat olla rikollista toimintaa. Kansanedustaja Juha Mäenpää puolestaan on hänkin oikeusprosessin kohteena, koska on mahdollisesti syyllistynyt puhuessaan kiihotus-, ajatus- ja mielipiderikokseen väärää sanaa käyttämällä. 

Uskonnonvapaus, etenkin konservatiivisten ja kristillisten kirkkojen historiallisten tunnustusten uskoon ja etiikkaan sitoutuvien kristittyjen uskonnonvapaus, ja perinteinen länsimainen sananvapaus ovat nyt poikkeuksellisen uhattuina Suomessa kuten muuallakin EU:ssa. Kuten Sananvapaus uhattuna Suomessa (Kuva ja Sana, 3. painos, 2019) -kirjassani perustelen, erityisellä tulilinjalla ovat historiallinen kristillinen usko ja etiikka, arvokonservatismi yleensä ja kansallismielinen isänmaallisuus erityisesti. 

Länsimaisen demokratian perusteita horjutetaan jo Suomessakin vaarallisesti, esimerkiksi oikeusministeriössä meneillään olevan ja sananvapautta oleellisesti rajoittavan maalituksenkieltämislainsäädännön sorvaamisen myötä, kuten Suomen Uutisten 11.2.2020 päivätyssä artikkelissa ”Sisäministeri Ohisalo murentamassa demokratian perusteita” tuodaan esiin. 

Laatimani Lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle 7.5.2014 koskien kansalaisaloitetta avioliittolain muuttamisesta -tekstin kohdan 6.2. ”Lakiesityksen toteutumisen haitalliset poliittiset seuraukset” kohdassa (b) ”Luonnollisen vanhemman käsite poistuu kokonaan lainsäädännöstä” kirjoitan, että ”Tällöin ei enää kenenkään lapsen kohdalla käytettäisi virallisina termeinä isää ja äitiä, vaan käytettäisiin sukupuolineutraalia termiä…” 

Tuolloin, vuonna 2014, jotkut olivat sitä mieltä, että tällainen ennakointi oli asiattoman perusteetonta, pahantahtoista ja virhepäätelmällisyyteen nojaavaa kaltevan pinnan argumentointia.

Kuitenkin nyt, vuonna 2020, kuusi vuotta yllä olevan linkin tekstin kirjoittamisen jälkeen, Iltasanomat uutisoi 10.2.2020, että ”Kielenkäyttöön radikaali muutos: Perhevapaauudistuksessa ei puhuta enää isistä eikä äideistä”. Punavihreä hallituksemme ajaa lainsäädäntöön nyt juuri niitä gender-ideologisesti radikaaleja seurauksia ja sitä ideologista uuskieltä, joiden ennakoin olevan tulossa, jos vuoden 2014 sateenkaariradikaali avioliittolakimuutos hyväksytään. Kalteva pinta on taas kerran osoittautunut juuri niin kaltevaksi kuin se on näissä aina ollutkin. 

On täsmälleen juuri siten, kuin kansanedustaja Jari Ronkainen katsoo Suomen Uutisten 11.2.2020 päivätyn artikkelin mukaan: ”Perhevapaauudistuksen sukupuolineutraali kieli kuin suoraan kulttuurimarxismin oppikirjoista”. Kuten Ronkainen toteaa, ”kommunistiset siemenet” ovat itäneet hyvin ja punavihreä radikaalihallituksemme ajaa juuri sitä gender-ideologiaa ja viharikoslainsäädäntöä sananvapausrajoituksineen kuin kulttuurimarxilaiset arvot sisäistäneen hallituksen tuleekin ajaa. 

Jos punavihreän hallituksemme vaikuttajilta sekä heidän kanssaan yhteen hiileen puhaltavilta kulttuurimarxilaisilta oikeusoppineilta ja syyttäjälaitoksen asiantuntijoilta kysytään, ovat luterilaisen kansankirkkomme voimassa olevan perusoppikirjan eli Katekismus: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinoppi (1999) -teoksen käskyjen selityksetkin varmasti julkean rikollisia ja väkivaltaista syrjintää ja ihmisarvon polkemista ilmaisevia, joista on tuota pikaa tehtävä rikosilmoitus ja jotka on heti poistettava julkisesta tilasta, ettei rikoksen tapahtuminen jatkuisi. Sivulla 20, kohdassa 6, ”Kuudes käsky” eli Älä tee aviorikosta -käsky, kirkkomme katekismus opettaa: 

”Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. Aviosuhteessa voimme tuottaa toiselle iloa, oppia palvelevaa rakkautta ja kasvattaa uutta sukupolvea. Avioliitto on perheen perusta. Julkinen sitoutuminen ja yhteiskunnan vahvistus antavat sille turvan. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla…”

Sivulla 16, kohdassa 4, ”Neljäs käsky” eli Kunnioita isääsi ja äitiäsi -käsky, kirkkomme katekismus opettaa:    

”Jumalan tahto on, että jokaisella lapsella on isä ja äiti. Heille kuuluu erityinen arvo ja kunnioitus siksi, että he ovat vanhempiamme.”

Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi ja Jumalan tahto on, että jokaisella lapsella on isä ja äiti. Suomen punavihreä hallitus juridisine asiantuntijakonsultteineen sen sijaan tietää ja vaatii juridiseksi pakkonormiksi sananvapausrikosrangaistuksen uhalla, että ei ole vain miehiä eikä naisia, vaan kaikenlaisia olentoja noiden väliltäkin ja että kaikki nämäkin ovat varsin liukuvia entiteettejä ja että ei ole isiä eikä äitejä eikä kenelläkään lapsella näin muodoin ole isää eikä äitiä, vaan vain yksi, kaksi tai useampia ”vanhempia”. 

Avainkysymys onkin nyt: Kenen lippujen alla marssit, kenen joukoissa seisot, Jumalan, kristillisen uskon ja sosiobiologisten todellisuuksien vai kulttuurimarxilaisten poliitikkojen utopiaideologiseksi käsikassaraksi muutetun valtiovallan? Pyhässä Raamatussa, joka on luterilaisen kirkkomme kuten muidenkin historialliseen kristillisyyteen sitoutuvien kristillisten kirkkojen tunnustuksen luovuttamaton perustus, ilmoitetaan näinkin, Apostolien tekojen luvun 5 jakeessa 29, kun apostoleja oli kielletty opettamasta julkisesti kristillisen uskon mukaisesti:

”Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: ’Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.’”    

Ikään kuin kaikki edellä viitattu radikalismi ei riittäisi Suomen nykyiselle hallitukselle ja sitä kannattaville ideologisille toimijoille, aiotaan myös Suomen aborttilaki muuttaa.  

Pyrkimys on liberalisoida aborttilaki siten, että jatkossa abortti olisi täysin vapaa, vain pyyntöön perustuva. Suomen nyt voimassa olevasta aborttilaista on tarkoitus karsia pois kaikki laissa vielä olevat konservatiiviset ja rajoittavat rippeetkin. Uuden lain on määrä perustua ”raskaana olevan itsemääräämisoikeuteen”. Joka tapauksessa tällaisen uuden ja juridisen aborttiaktivismin liikkeellelähtö alkaneena keväänä on sekin seurausta punavihreän hallituksemme kulttuurimarxilaisen vasemmistoliberaalista arvomaailmasta.

Siitä, mistä on kysymys, kertoo Helsingin Sanomien 23.1.2020 päivätty Nyt-artikkeli ”Suomessa aborttia joudutaan edelleen perustelemaan, peräti kahdelle lääkärille – konservatiivista aborttilakia aiotaan muuttaa peräti kahdella aloitteella”.

On siis tekeillä sekä maaliskuussa julkistettava Naisasialiitto Unionin kansalaisaloite Oma tahto 2020 että hallituspuolue Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän lanseeraama lakialoite aborttilain muuttamiseksi. Kivelän 19.1.2020 päivätty artikkeli Kansan Uutisissa, ”Vapaa ja turvallinen abortti Suomeen” kannattaa lukea. 

Viitattujen artikkeleiden pohjalta voidaan todeta seuraavaa. Nykyinen 50-vuotias aborttilaki on ”liian konservatiivinen” ja tällaisena lähes ”säilöntäaineen” kaltainen. Laki on liian konservatiivinen, eikä vastaa ”nykyistä arvomaailmaa” eli nykyisen eliitin hellimää ihmiskäsitystä ja etiikkaa. Aborttien perusteena ovat jo nyt käytännössä lähes aina eli yli 90-prosenttisesti ”sosiaaliset syyt”, eivät siis juuri koskaan niin sanotut vakavat ääritilanteet kuten raskaus raiskauksen seurauksena tai raskaus kuolemanvaarana äidille. Kuitenkin näitä ääriperusteita käytetään populaarissa keskustelussa kärkiperusteina abortin oikeutettavuuden puolesta lobattaessa. 

Aborttia pidetään jo nyt ja etenkin tulevan lakimuutoksen jälkeen perusteltuna välineenä karsia pois ”vaikeasti sairaat” ja ”ruumiillisesti vialliset” sikiöt. Siis aivan kuten natsi-Saksassa. Kaikki ne, jotka kannattavat vapaata aborttia ja nyt ajettavan uuden lain sisältöä, hyväksyvät, loogisen väistämättömästi, natsiperiaatteen, jonka mukaan joku toinen ihminen on pätevä päättämään, mikä elämä ja biologinen ihmisorganismi on elämiseen kelpaavaa ja mikä ei ole. 

Täysin vapaan abortin tulee perustua ”raskaana olevan omaan tahtoon” eli ”itsemääräämisoikeuteen”. Tämä painava peruste on toki tuttu jo aiemmasta sateenkaari- ja gender-ideologisesta aktivismista ja sen perustelupakista. Tämäkin peruste herättää kuitenkin vakavia pohdintoja. 

Miksi puhutaan vain ”raskaana olevan” eli naisen itsemääräämisoikeudesta? Entä sikiön eli uuden elämän itsemääräämisoikeus ja oikeus elämään, ja entä sen miehen, joka väistämättä jollakin tavalla on ollut mukana raskauden liikkeellelähdön aikaansaamisessa, itsemääräämisoikeus? Aborttiproblematiikassa on aina mukana vähintään kolme persoonaa, joilla kaikilla on oikeutensa. Vai onko? 

Eikö naisen itsemääräämisoikeus ole lainkaan millään tavalla mukana siinä prosessissa, joka johtaa raskaaksi tulemiseen? Normitilanteessa nainen ei koskaan tule raskaaksi vahingossa. On yleisesti tunnettu tosiasia, että sukupuoliyhteyden harjoittaminen pitää aina potentiaalisesti, ehkäisyn käytöstä tai käyttämättömyydestä riippumatta, sisällään raskauden eli uuden inhimillisen persoonallisen elämän alkamisen mahdollisuuden. Seksuaaliseen kansakäymiseen ryhdyttäessä on aina, de facto, jo tehty – sekä naisen että miehen osalta tasapuolisesti – periaatepäätös sen mahdollisuuden hyväksi, että seurauksena voi olla äitiys ja isyys. Miksi ”itsemääräämisoikeus” astuisi kuvaan mukaan vasta niin sanotussa seurausvaiheessa? Missä on ”itsemääräämisvastuu” prosessin aloittamisen osalta? Nykyään kiivaillaan kovasti ”sananvastuun” tärkeyden puolesta; miksei yhtä lailla ”itsemääräämisvastuun” puolesta?  

Itsestään selvänä ja annettuna lähtökohtana näytetään pidettävän hedonistista oikeutta seksuaaliseen nautintoon ja uskotaan teknologian oletetusti takaaman seurausvapaan viihtymisen menevän syntymättömän elämän perusihmisoikeuden eli elämän edelle. Tällaistako tulee pitää edistyksenä? Tällaisin perustein toteutetun väkivaltaisen raskaudenkeskeytyksen eli abortin toteuttaminenko on lääketieteellistä ”hoitoa”? Seksuaaliterveyden edistämistä? 

Vapaa abortti -ideologia kieltää sikiön – ja vastasyntyneidenkin – ihmisyyden, ihmisarvon ja ihmisoikeudet. Ihmisyyden olemuksellisuus kielletään ja ihmisyys määritellään funktionaalisesti, toiminnallisesti, hyödyllisyyden näkökulmasta. Mieti tämän määritelmällisyyden tosiasiallisia seurauksia. 

Kuka tai mikä on, vapaa abortti -ideologian kannattajien mukaan, se ”minuus” tai ”persoonallinen yksilö”, jolla on ”itsemääräämisoikeus”? Kuka tai mikä tämä ”itse” on? Mistä se on oikeutensa saanut? Kuka tai mikä ne on sille antanut? Sattuman ohjaamat fysikaalisaineelliset prosessitko? Atomit ja elektronitko? Onko evoluutio tällaisen ”pyhän ja koskemattoman” oikeuden antanut? 

Uskommeko ateistisesti sattumaan, materiaan ja merkityksettömyyteen, vai Jumalaan, luomiseen ja Jumalan kuvaksi luodun ihmiselämän luovuttamattomaan arvoon?  

Jos ihminen on vain ainetta ja materian fysikalististen lainalaisuuksien liikuttama ja määräämä, millä perusteella tällainen ”itseys” kykenee itse määräämään, determinoimaan, yhtään mitään? Ihmisellähän ei ole tällöin minkäänlaista määräämisvapautta eikä tahdonvapautta millään tavalla. 

Jos sen sijaan uskomme Jumalaan, luomiseen ja Jumalan kuvaksi luodun persoonallisen ja yksilöllisen ihmiselämän, joka saa alkunsa jo hedelmöittymisen hetkellä, ihmisarvoon ja oikeuksiin, otamme vakavasti sen, mitä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinoppi sanoo sivulla 18, kohdassa 5, ”Viides käsky” eli Älä tapa -käsky:

”Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas…Jos vahingoitamme ihmistä ja elämää, asetumme Jumalaa ja hänen luomistyötään vastaan.”     

Näin siis Suomessa juuri nyt. Samanlainen vyörytys kristillisyyttä, arvokonservatismia ja syntymättömän elämän puolustamista vastaan on meneillään Espanjassakin.

Espanjassa hallitus – sosialistipuolue PSOE:n opetusministeri Isabel Celaá:n johdolla – haluaa kieltää, tarvittaessa valtiollisin pakkotoimin, arvokonservatiivisten vanhempien oikeuden lastensa kasvatukseen, kuten Helsingin Sanomat raportoi 26.1.2020. Vanhemmilla ei saa olla oikeutta kasvattaa lapsiaan, mikäli kasvatuksen arvot, etenkin seksuaalieettiset arvot, poikkeavat EU-eliitin valtavirtaisesti ajamista sateenkaari- ja gender-radikaaleista pakkoarvoista. 

Näistä pakkoarvoista keskeisimpiin ja pyhimpiin lukeutuu oikeus vapaaseen aborttiin. Arvokonservatiivinen kristillinen etiikka ja ihmiskäsitys ovat täysin esteettömällä tulilinjalla Espanjassa ja tulevat olemaan entistä kovemmin Suomessakin, mikäli meidän punavihreän hallituksemme gender- ja aborttipolitiikka pääsevät toteutumaan suunnitellulla tavalla. 

Kristillisten vakaumuksien, etenkin eettisten vakaumuksien, ja ylipäätään arvokonservatismin yhteiskunnallisen olemassaolon ja vaikutuksen oikeutus on asetettu julkean avoimesti täysin kyseenalaiseksi EU:ssa. 

Vastaavalla tavalla kuin Suomessa ja Espanjassa, horjutetaan demokratian perusteita ja arvokonservatismin olemassaolon oikeutusta Saksassakin.    

Tästä olemme juuri tuoreesti saaneet konkreettisen esimerkin. Merkel-Saksassa vallitsee käytännössä totalitaarisuuteen kallistuva poliittinen korrektius, joka on valmis mitätöimään demokraattiseen vaalitulokseen perustuvat valinnat poliittisen johtoeliitin mahtikäskyllä ja itse maalattuihin vainoharhaisen valheellisiin pelkomielikuviin vetoamalla. 

Lue Ylen 5.2.2020 päivätty ”Saksassa valittiin ensimmäistä kertaa osavaltiopääministeri äärioikeiston tuella – Merkel vaatii uusia osavaltiovaaleja” -artikkeli. Kun siis Thüringenissä demokraattisesti valitun osavaltioparlamentin FDP:n ja CDU:n edustajat äänestivät yhdessä AfD:n edustajien kanssa FDP:n ehdokkaan pääministeriksi, jolloin äärivasemmistolainen etukäteissuosikki hävisi eikä tullut valituksi, seurasi ”järkyttyneitä reaktioita”. 

Miksi? Koska ylipäätään toimittiin yhteistyössä kansalliskonservatiivisen, arvokonservatiivisen ja Saksan ja Euroopan historiallista kristillistä perinnettä kannattavan AfD:n kanssa. Ja koska vasemmistopuolue Die Linken ehdokas hävisi. Liittokansleri Merkel vaati heti, tuosta vaan, koko vaalin mitätöimistä ja uusia vaaleja. Tilanne on kehittynyt seuraavasti, kuten Ylen 6.2.2020 päivätty artikkeli ”Yhteistyö äärioikeiston kanssa johti osavaltion pääministerin eroon” kertoo.  

Pääministeriksi valittu FDP:n Thomas Kemmerich erosi heti kuuliaisesti. Uusia vaaleja ja koko osavaltioparlamentin hajottamista on esitetty. Merkel vaatii edelleen, että vaalin tulos on muutettava. Kaikki tämä siksi, että kansalliskonservatiivinen AfD on merkitty poliittisella natsileimalla ja koska Saksan kotimaantiedustelu tarkkailee joitakin AfD-toimijoita. Historia, puolueen luonne ja kotimaantiedustelun tarkkailussa oleminen siis velvoittavat eristämään ja demonisoimaan puolueen? 

Näin voisi otsikoiden nojalla luulla, mutta todellisuudessa se ei mene näin. Nimittäin Saksan Die Linke -vasemmistopuolue, jonka kanssa kaikki ovat yhteistyössä ja jonka ehdokas olisi nyt Thüringenissäkin ollut se ”hyvä ja oikea” pääministerivalinta, on – täysin rikollisen – DDR:n kommunistipuolueen suora perillinen ja on myös laajalti Saksan kotimaantiedustelun silmälläpidon kohteena, koska on luonteeltaan äärivasemmistolainen ja ajaa radikaalia sosialismia Saksaan. Nämä seikat selviävät vaikkapa suomenkielisen Wikipedian artikkelista ”Vasemmisto (Die Linke)”, kuten myös sosialidemokraattisen Kalevi Sorsa -säätiön artikkelista ”Saksalaisia näkökulmia uuteen vasemmistopuolueeseen” vuodelta 2007. 

Tällaisen kumouksellisen ja kommunistijuurisen puolueen kanssa toimimiselle ei Saksassa ole ollut mitään esteitä eikä mitään järkytyksiä ole ilmennyt. Missä on Die Linken vastuu kommunistien ihmisoikeusrikkomuksista, kansanmurhista ja etenkin DDR:n ihmisoikeusrikoksista? DDR- ja kommunistinuoritaustainen Merkel ei ole vaatinut Die Linken eristämistä eikä mitään tilintekoa siltä. 

Pane merkille muuten tämäkin, että Die Linke vastaa Suomen Vasemmistoliittoa, jolla silläkin on kommunistiset juurensa, kuten ilmenee Wikipedian artikkelista ”Vasemmistoliitto”. Suomessakin pidetään Vasemmistoliittoa normaalina puolueena, jolla ei ole mitään ongelmaa kommunistisen menneisyytensä eikä nykyisyytensäkään kanssa. 

Tasavallan presidenttikään ei ole ollut lainkaan huolissaan tällaisen kommunistijuurisen puolueen toiminnasta, retoriikasta eikä politiikasta Suomessa. Kommunistinen luokkaviha-ajattelu, -puhe ja näiden pohjalta harjoitettu politiikka ei ole sitä vihaa eikä vihapuhetta, josta presidentti mielellään varoittelee. Tämä johtuu tietenkin siitä, että vallassa oleva poliittinen eliitti näkee paljon hyvää ja oikeaa Die Linke -ja Vasemmistoliitto-henkisessä punavihreän kommunistijuurisessa radikaaliajattelussa ja politiikassa. Tästä syystä kommunistihenkinen Die Linke on Saksassa jotakin hyvää ja kansalliskonservatiivinen ja perinteisiä kristillisiä moraaliarvoja ja arvokonservatismia puolustava AfD on erittäin paha.

Kannattaa lukea AfD:n koko puolueohjelma Programm für Deutschland: Das Grundsatzprogramm der Alternative für Deutschland, jonka johdannossa sivulla 6 todetaan yksiselitteisen selkeästi seuraavaankin tapaan: 

”Wir setzen uns mit ganzer Kraft dafür ein, unser Land im Geist von Freiheit und Demokratie grundlegend zu erneuern und eben diesen Prinzipien wieder Geltung zu verschaffen. Wir sind offen gegenüber der Welt, wollen aber Deutsche sein und bleiben. Wir wollen die Würde des Menschen, die Familie mit Kindern, unsere abendländische christliche Kultur, unsere Sprache und Tradition in einem friedlichen, demokratischen und souveränen Nationalstaat des deutschen Volkes dauerhaft erhalten.”

Luvussa 6, “Familien und Kinder”, sivuilla 41–44, AfD sitoutuu selkeään arvokonservatismiin ja perinteisiin perhearvoihin ja syntymättömän elämän suojeluun ja puolustamiseen seuraavien alaotsikoiden mukaisesti: ”Bekenntnis zur traditionellen Familie als Leitbild”; ”Mehr Kinder statt Masseneinwanderung”; ”Mehr Unterstützung für Familien”; ”Wirtschaftliche Zukunft trotz Demografiekrise”; ”Diskriminierung der Vollzeit-Mütter stoppen”; “Alleinerziehende unterstützen. Familien stärken” ja “Willkommenskultur für Neu- und Ungeborene”. Tämän alaotsikon alla ohjelma korostaa erikseen, että AfD puolustaa elämän kulttuuria, jonka mukaisesti elämän suojelu alkaa jo heti sikiön elämän suojelulla.    

Kommunistit ja heidän suorat jälkeläisensä voivat olla hallituksissa ja vallan kabineteissa ja valtavirtaisessa yhteistyössä muiden puolueiden kanssa sekä Saksassa että Suomessa, kaikesta historian painolastista, nykyisistä väkivaltamellakkayhteyksistä ja ainakin Saksan osalta kotimaan tiedustelun silmälläpidonalaisuudesta huolimatta. Mutta sellaiset, kuten AfD Saksassa ja vaikkapa Perussuomalaiset Suomessa, jotka eivät ole olleet eivätkä niin muodoin nytkään ole minkään sortin kansallissosialisteja eli natseja, eivätkä ole natsien suoria eivätkä epäsuoria jälkeläisiä, täytyy hiljentää, eristää päätöksenteosta ja käytännössä kriminalisoida vainoharhaisen valheellisiin pelkomielikuviin vetoamalla. Ja täysin huolimatta näiden toimijoiden saamasta suuresta demokraattisesta kannatuksesta.

Kyse on täysin totalitaarisesta ja demokratianvastaisesta asenteellisuudesta, kuten Saksan demarien tuore esitys kaikkien AfD:n edustajien äänien mitätöimisestä Nordrhein-Westfalenissa karulla tavalla osoittaa. 

Kuten kansanedustaja Jari Ronkainen aivan oikein muistuttaa, tällaisessa EU-eliitin totalitaarisuudessa on kyse Frankfurtin koulukunnan kulttuurimarxismista ja Herbert Marcusen 1960-luvulla muotoilemasta ohjelmasta. Sananvapaus uhattuna Suomessa -kirjan sivuilla 126–127 kirjoitan seuraavasti: 

”Hyvän esimerkin tällaisesta tarjoaa Frankfurtin kulttuurimarxilaista kriittistä teoriaa – johon siis nojaavat sekä kriittinen oikeusteoria että kriittinen rotuteoria ja jonka taustoja tarkastelen kirjassani Miten tähän on tultu? Seksuaalivallankumouksen kulttuurimarxilaiset juuret (Kuva ja Sana, 2013) – edustanut Herbert Marcuse (1898–1979), 1960-luvun uusvasemmiston johtava profeetta. Kuten puolalaisfilosofi Leszek Kolakowski selostaa The Main Currents of Marxism (W. W. Norton & Company, 2005) -teoksensa sivuilla 1117–1118, Marcuse kannatti ’vapauttavaa toleranssia’, jonka mukaan vapautus väärästä suvaitsevaisuudesta tapahtuu väärät eli oikeistokonservatiiviset ideat tietoisesti tukahduttamalla ja vain oikeita eli marxilaisia ja sosialistisia käsityksiä suvaitsemalla ja pakottamalla ne yhteiskunnassa vallitseviksi. Marcuse katsoi: 

’Vapauttava toleranssi…tarkoittaisi intoleranssia oikealta tulevia liikkeitä kohtaan ja vasemmalta tulevien liikkeiden suvaitsemista’”. 

”Marcuse totesi täysin avoimesti, oikean suvaitsevaisuuden puolustaminen ja rasisminvastainen kansallismielisyyden torjuminen:

’…saattaa vaatia näennäisesti epädemokraattisia menetelmiä. Näihin sisältyisi puheen- ja kokoontumisvapauden kieltäminen ryhmiltä ja liikkeiltä, jotka kannattavat aggressiivista politiikkaa, asevarustelua, kansalliskiihkoa, rotuun tai uskontoon perustuvaa syrjintää tai jotka vastustavat julkisten palveluiden laajentamista, sosiaaliturvaa, julkista terveydenhuoltoa jne. Tämän lisäksi ajatuksenvapauden palauttaminen saattaa tehdä välttämättömäksi uudet ja tiukat rajoitukset opetus- ja kasvatusinstituutioissa tapahtuvaan opetukseen ja niiden käytäntöihin’”. 

”Marcuse vaati siis avoimesti, että koululaitos pitää ottaa valtiolliseen ja poliittisesti korrektiin pakko-ohjaukseen ja että kansallismielisten konservatiivien ja konservatiivisten kristittyjen [joihin molempiin ryhmiin Marcuse pejoratiivisesti kuvaillen viittaa yllä olevassa lainauksessa] sananvapautta ja kokoontumisvapautta täytyy rajoittaa.”

Edellä kuvatun kaltaisen totalitaarisen aggression kohteina kristillisyys ja arvokonservatismi ovat nyt sekä Suomessa että muuallakin EU:ssa. Mutta aggressio ei tule pääsemään lopulliseen tavoitteeseensa. Punavihreä mielikuvitusutopismi tuhoutuu, jälleen kerran, omaan mahdottomuuteensa. Kristillisyys ja arvokonservatismi sen sijaan kestävät voittoisasti, koska perustuvat Jumalaan ja luonnolliseen todellisuuteen.