Blogi: Heikki Porkka, ke 27.11.2019 11:52

Saamen ja Suomen stereotyypit

 

Siinä ne taas istuivat, stereotyypit, hotellin aulassa pöydän ääressä lasit puolillaan väkevää juomaa. Tupakki savusi suupielessä ja sanat putoilivat harvakseltaan erikoiselta kuulostavalla kielellä.

Leukut roikkuivat aulan narikassa, muu vaatetus oli kuten stereotyypeillä yleensä, kun he ovat kaasutelleet kelkalla hotellin pihaan. Eivät ne Lapin puvuissa kelkalla ajaneet, vaan päällä on kylmältä, tuiskulta ja tuulelta suojaava asu, jossa tarkenee liikkua pakkasen paukkuessa.

Tunnit kuluivat, tupakki paloi ja juoma maistui. Aika ajoin aulassa pyörähti hiihtoreissulta saapuvia tai hiihtämään lähteviä turisteja. Katsoivat sivusilmällä aulan pöytäseuruetta, jonka yllä leijui raskas tupakansavu.

Illan hämärtyessä stereotyypit kampesivat itsensä pöydästä, hakivat leukut narikasta, kietaisivat nutun kiinni ja siirtyivät ulkoilmaan kelkkojen luo. Koneet käynnistettiin ja miehet katosivat lumiseen maisemaan. Kuka minnekin, yksi Ruotsin puolelle porokämpälle, toinen Norjaan omaan taloonsa, kolmas kaasutteli Suomessa olevaan kotiinsa.

Päivät ja viikot kuluivat, hanget hohtivat, sesonki oli parhaimmillaan, turistit vaihtuivat viikoittain ja stereotyypit ilmaantuivat useina päivinä kuluttamaan aikaa, tupakkaa ja viinaa hotellin aulaan. Lailakkalailaa tai nunnukkanunnua he eivät hoilottaneet, kuten etelän vetelät vitsiniekat komiikassaan esittivät, mutta humalatila oli usein niin vankka, että askel oli aika ajoin kovin epävakaa.

Niin, yllä kerrottu on totta, joka sana. Tämän tyyppinen oli tilanne vuosien ajan esimerkiksi eräässä tunturi-Lapin kunnassa, joka on ollut vuosikymmeniä havupuista vapaan tunturialueen mekka.

Tarkalleen ottaen tilanne muuttui 90-luvun puolivälin jälkeen, kun yksityisyrittäjä osti hotellin Matkailuliiton matkattua konkurssiin. Yrittäjän tulon myötä tupakointi aulassa loppui eivätkä stereotyypit saaneet enää hankkiutua kovaan humalaan aulatiloissa, jonka seurauksena heidän vierailunsa loppuivat kuin kanan lento.

Viime aikoina muutamat saamelaisten edustajat ovat pitäneet kovaa meteliä kulttuurin omimisesta sekä saamelaisten leimaamisesta, jolla on viitattu Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan esittämiin yliampuviin ja kuvitteellisiin hahmoihin.

Mutta, mutta, totta toinen puoli, sillä jos Peteliuksen ja Kallialan hahmoilta riisutaan Lapin puvut ja muu pelleily, jää jäljelle viina ja hiukan suttuinen ulkoinen olemus. Juuri se näkymä, jonka kuka tahansa turisti saattoi nähdä vuosien ajan kuumimman sesongin aikana esimerkiksi yllä esittelemässäni hotellin aulassa.

Stereotypioilla on aina syntyhistoriansa, ne eivät synny tyhjästä.

Hotelliaulan stereotyypit eivät tietenkään edusta koko saamelaisväestöä. Väite tällaisesta on yhtä typerä kuin väite siitä, että kaikki suomalaiset ovat juoppoja, tai että suomalainen vihervasemmisto edustaa rehellisyyttä ja sivistystä.

Tosiasiassa saamelaiset ovat mukavaa ja työteliästä väkeä. Tunnen useita. Eivät ehkä kaikkein puheliainta porukkaa, mutta niin on myös monen muun suomalaista kulttuuria edustavan henkilön laita.

Tässä välissä on todettava, että tunsin myös hotellin aulassa istuneet henkilöt, enkä pitänyt heitä lainkaan ikävinä ihmisinä. Ymmärrän kuitenkin hyvin yrittäjän toimet, jotka noudattivat lain kirjainta ja joilla hän pyrki palvelemaan kasvavaa asiakaskuntaa, joka on kansainvälistynyt hurjasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. 

Saamelaisten joukossa on samalla tavalla onnistuneesti elämään orientoituneita, mutta myös ongelmaisia, kuten kaikkien muiden väestöryhmien edustajissa. Tosiasia on myös se, että eri väestöryhmillä on omia kulttuuriseen taustaan ja / tai perusluonteeseen liittyviä piirteitä, joiden suhteen ne erottuvat muista väestöryhmistä. Yhteen ja samaan muottiin on turha valaa esimerkiksi saamelaisia, karjalaisia, hämäläisiä, pohjalaisia ja romaniväestöä.

Tavallaan ymmärrän joidenkin saamelaisten suuttumuksen, sillä eihän mahdollinen leimautuminen epäsiistiksi rentuksi ole koskaan kivaa, mutta toisaalta pidän reaktioita ylimitoitettuna. Oman kokemukseni mukaan tunturi-Lapissa vierailevat ihmiset eivät yhdistäneet Peteliuksen ja Kallialan hahmoja niinkään saamelaisiin tai lappilaisiin vaan komiikkaan. Ja toisaalta, mitä kaikkea muutamat fanaattisimmat henkilöt haluavat sulkea huumorin ja komiikan ulkopuolelle? Kuka määrittää sen, mistä ihmiset saavat laskea leikkiä?

Positiiviselta kannalta on hyvä tiedostaa, että Peteliuksen ja Kallialan esittämät kuvitteelliset stereotyypit kasvattivat varmuudella kiinnostusta Lapin matkailuun.

Nähdäkseni maailma on lopulta paljon parempi paikka elää, mikäli huumoria voi harjoittaa lähes kaikesta, ihmisistä, eläimistä, kansallisuuksista ja etnisistä ryhmistä - oikeastaan mistä tahansa.

Etenemme aika erikoiseen maailmaan, jos sananvapauteen kuuluva merkittävä osa-alue, huumori, rajataan joidenkin aiheiden ulkopuolelle sen mukaan, miltä kustakin tietyn kansanryhmän tai etnisen ryhmän edustajasta sillä hetkellä tuntuu.

Kaikkien ihmisten, presidentti Sauli Niinistöä ja hänen nimittämäänsä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista myöten, pitäisi ymmärtää, että sananvapaus joko on tai sitä ei ole. Väärinymmärrysten välttämiseksi on todettava, että väkivaltaan kiihottaminen on tietysti rikos, josta kuuluu antaa rangaistus. Sen sijaan loukkaavat ja häiritsevät ilmaisut kuuluvat aidon sananvapauden piiriin.

Niinistö on esimerkiksi sanonut, että sanoa saa, mutta jos sanoo jotakin loukkaavaa, siitä rapsahtaa rangaistus”. Presidentinvaalikampanjan aikana lausuttu toteamus kertoo varsin selkeästi, että Niinistö ei todellisuudessa ymmärrä, mitä sananvapaus oikeasti tarkoittaa.

Miettiä kannattaa, millaisessa maailmassa eläisimme, jos vain neutraalit ja kivat sanat olisivat sallittuja. Kirjallisuus, elokuvat, näyttämötaide ja ylipäätään kaikki luoviksi kutsutut alat. Millaiseen ahdinkoon ahdasmielisyys sananvapauden saralla johtaa nimenomaan taidealalla, jonka pitäisi elää vapaudesta?

Yltiösuvaitsevaisen väestöryhmän stereotyyppiä edustava valtakunnansyyttäjä Toiviainen on tietysti aivan toista mieltä kanssani. Samoin presidentti Niinistö, jonka roolia sananvapauden rajoittamiseen tähtäävässä toiminnassa pidän suurena. Presidentti on ollut varsin innokas vihjailuissaan, joiden mukaan suomalaiset ovat rasisteja, jonka lisäksi hän ei tunnu sietävän tosiasioiden ääneen lausumista.

Lukeminen kannattaa aina, joten suosittelen presidentille ja valtakunnansyyttäjälle tunnetuimpien maahanmuuttokriittisten henkilöiden tekstien huolellista lukemista. Ehkä presidentin ja valtakunnansyyttäjän aivokopassa tapahtuisi hiukan liikettä sen suhteen, että he ymmärtäisivät mitä tarkoittavat toiseuden palvonta, hyvä ja huono maahanmuutto sekä tosiasioihin pohjaava maahanmuuttokritiikki.

Ei kai voi olla niin, että Niinistö ja valtakunnansyyttäjä haluavat edistää kehitystä, joka kuljettaa Suomen ruotsalaistyyppiseksi etnohelvettiyhteiskunnaksi?

Heikki Porkka ke 27.11. 11:52

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44