Kuinka moni suomalainen professori irtautuu Oulun yliopiston professori Vesa Puurosen toiminnasta, jolla hän ilmiselvästi painosti opiskelijoita poistamaan C.G.E.Mannerheimin kuvan seinältä opiskelijoiden käytössä olevasta tilasta?

On nimittäin niin, että höpötieteen (sosiologia) professori Puurosella on mahdollisuus vaikuttaa opiskelijoiden arvosanoihin, joka puolestaan tarkoittaa, että vanhan taistolaiskommunistin kannanotto ei ole vain sananvapauttaan käyttävän henkilön toimi vaan se voidaan nähdä selkeänä painostuksena. Yksikään opiskelija ei tietenkään halua vaarantaa tenttiarvosanojaan siksi, että heittäytyy hankalaksi ääriajattelevaa professoria vastaan.

Mielestäni opiskelijoiden pitäisi ripustaa Mannerheim takaisin seinälle, ei hirttonuoran jatkeeksi, jota Puuronen ilmiselvästi toivoo.

Lisäksi Oulun yliopiston johdolla pitäisi olla rohkeutta kiristää Puurosen kuolaimia sen verran, että kieltää Puuroselta poliittiselta vaikuttavan painostuksen opiskelijoita kohtaan.

Kuinka monta rohkeaa professoria Suomesta löytyy, sellaista, joka ilmaisee selkeästi, ettei kannata Puurosen toimia Mannerheim-tapauksessa?

Suomen äärimmäisen punavihreässä ja ahtaassa ilmapiirissä on viime vuosina ollut tapana vaatia irtisanoutumisia milloin mistäkin ja keneltäkin riippuen siitä, missä suhteessa nämä ovat oletetun kyseenalaisen toiminnan harjoittajaan.

Punavihreän logiikan mukaan kaikki Suomen professorit ovat Puurosen sielunveljiä, mikäli eivät irtisanoudu vanhan taistolaisen toiminnasta.

Miettikää nyt hemmetissä edes millainen maine Suomelle on muodostumassa.

Ensin valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen vihjaa raamatunlauseiden julkaisemisen olevan ajatusrikos ja nyt kommunistiprofessori haluaa kieltää kansallissankarin kuvan pitämisen seinällä.

Toistuvat ajatusrikoskohut ja muu sanan- ja ilmaisunvapautta kaventava toiminta, joista kantautuu tietoja rajojen yli, luovat suomalaisesta yhteiskunnasta kuvaa henkisen kurjuuden pesänä, jonne yhdelläkään sivistyneellä ja vapautta rakastavalla henkilölle ei ole halua saapua.

Suomalaisen eliitin, jollaiseksi Toiviainen ja Puuronen voidaan monen muun ohella lukea, toiminta on omiaan ehkäisemään nimenomaan hyvää maahanmuuttoa.

Huonoa maahanmuuttoa, joka huonoutensa lisäksi ennaltaehkäisee hyvää maahanmuuttoa, ei sen sijaan ehkäise mikään niin kauan kuin Suomi koetaan sosiaaliturvan ihannemaana, joka tarjoilee loistavat olot kaikille, jotka jaksavat raahata ruhonsa rajan yli ja lausua taikasanan asylum.