Blogi: Heikki Porkka, ma 12.08.2019 12:02

Kööpenhaminassa ja Ruotsissa räjähtelee, Suomessa raiskataan lapsia

 

 

Tanskan Ylen (DR = Danske Radio) 9.8.2019 julkaiseman uutisen mukaan Kööpenhaminassa on räjähtänyt kahdeksan kertaa viimeisen kuuden kuukauden aikana.

Oikea lukema on tällä hetkellä yhdeksän, sillä lauantaina 10.8.2019 Tanskan pääkaupungissa räjähti jälleen, tällä kertaa Nørrebron kaupunginosassa, joka on muuttunut parin viimeisen vuosikymmenen aikana iloisesta ja turvallisesta opiskelijoiden ja länsimaisen, sivistyneen nuorison suosimasta alueesta levottomaksi maahanmuuttaja-alueeksi, jossa musliminuoret ovat vaatineet sharian noudattamista.

Kuten nykyiseen pohjoismaiseen todellisuuden kieltävään tyyliin kuuluu, Tanskan poliisin edustajat ovat vähätelleet Nørrebron ongelmia yksittäistapauksina. Viimeisin räjähdys tapahtui poliisin liikuteltavan pisteen ulkopuolella, joten nyt taisi käydä niin, että poliisi sai sitä mitä on tilannut lepsuilla toimenpiteillään.

Saattaa olla, että poliisin tiedotuksen vähättelevä tyyli johtuu siitä, että virkavalta tiedottaa ja toimii tiukassa poliittisessa ohjauksessa, kuten Suomessa on tapahtunut viimeistään vuoden 2015 invaasiosta lähtien. Lokakuussa 2015 Uusi Lahti -media uutisoi sisäministeriön alaisen Poliisihallituksen ohjeistuksesta kentällä toimiville poliiseille. Ohjeistuksessa kenttäväkeä kehotettiin vaikenemaan turvapaikanhakijoiden rikoksista

Tanska oli pari vuosikymmentä sitten valtio, jossa kuvittelin asuvani ainakin osan vuodesta, kun ikää karttuu lisää. Matkailin Tanskassa kymmeniä kertoja, pisimmät visiitit olivat noin kuukauden mittaisia. Kohteet vaihtelivat pääkaupungista maaseudun pieniin taajamiin. Kaikkialla, ilman ainoatakaan poikkeusta, sai ystävällisen vastaanoton.

Toisin kävi haaveiluni suhteen, sillä Tanska poistui ”erittäin mukavien valtioiden” listalta toistaiseksi viimeisen, vuoden 2002 kesällä tehdyn noin viikon kestäneen Jyllannin ympäri pyöräilyn ja kolmen päivän Kööpenhaminan visiitin jälkeen. Tuolloin näkyi jo selvästi, että Tanskan leppeä ilmapiiri oli monin paikoin muuttunut sitä ikävämmäksi, mitä enemmän alue oli vastaanottanut maahanmuuttoa Lähi-idästä ja Afrikasta.

Läntisen Euroopan iloisimmasta maasta, joka oli aiemmin rauhan, rakkauden ja vapaamielisyyden tyyssija, on kehittynyt haitallisen maahanmuuton myötä valtio, jossa sosialidemokraattinen maailmanhalaus on onnistunut jo osittain pilaamaan smørrebrød-kansakunnan iloisen ja positiivisen hengen.

Tanskalaiset tekevät tietysti kuten haluavat eikä minulla ole siihen nokan koputtamista, mutta sivustakatsojana on ihmeteltävä kuinka nopeasti haitallinen maahanmuutto on kuljettanut aiemmin niin leppoisan, mukavan ja turvallisen maan pinnan alla kytevän levottomuuden tilaan.

Pommien paukkuminen Tanskassa on kuitenkin pientä verrattuna Ruotsin räjähtelyyn, sillä Tanskan Radion (DR) mukaan Svea Mamman maassa on räjähtänyt jo 96 kertaa vuoden 2019 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana

Ruotsi on räjähdysten määrän perusteella täysin suvereeni Pohjoismaiden mestari, jonka lisäksi se on myös saman alan Euroopan mestari. Siis kansankoti, josta kokoomuksen edellinen puheenjohtaja Alexander Stubb twiittasi Donald Trumpille seuraavasti, kun Yhdysvaltain presidentti viesti maailmalle Ruotsin olevan varsin heikossa hapessa turvallisuuden mittareilla katsottuna. Stubb vastasi Trumpille:

”Arvoisa (rakas) Donald Trump, Ruotsi on maahanmuuttajayställinen, kansainvälinen ja liberaali. Yksi vauraimmista, rikkaimmista ja turvallisimmista paikoista maan päällä.”

Erittäin todellisuuspakoinen ilmaisu Stubbilta, kun ottaa huomioon, että Ruotsi on Euroopan ykkönen a) raiskauksissa, b) tahallisesti sytytetyissä koulupaloissa, c) kranaatti-iskuissa, d) autopaloissa ja e) ampumistapauksissa.

Tunnettua on, että Suomen poliittinen johto – riippumatta siitä, ovatko hallituksessa porvarillisten puolueiden tai vihervasemmiston edustajat – on ottanut mallia Saksan ja Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta.

Tietyistä kulttuureista saapuneiden maahanmuuttajien toteuttamien, lapsiin ja nuoriin kohdistuneiden seksuaalirikosten määrä osoittaa huimaa kasvua, joten Suomi on oletettavasti kovassa nousukiidossa kyseisten rikosten osalta, kun niiden määrää tarkastellaan länsieurooppalaisessa mittapuussa.

Suomen tilanne on Ruotsin ja Tanskan tavoin ikävä myös siksi, että viime viikkoina julkisuuteen tulleet tiedot kertovat karusti, että poliisin tiedotus on pimittänyt tai vähätellyt ulkomaalaisten henkilöiden tekemiä rikoksia varsin aktiivisesti.

Oulun seksuaalirikokset pulpahtivat julkisuuteen yksittäisen oululaispoliitikon Junes Lokan ansiosta. Helsingin laaja seksuaalirikosvyyhti puolestaan tiedostettiin poliisissa jo hyvän aikaa ennen viime kevään eduskuntavaaleja, mutta asiasta tiedotettiin kunnolla vasta keskikesällä. Suomalainen media käyttää Helsingin kriminaalista nimikettä Eno, sen sijaan internetin useilla palstoilla kerrotaan miehen nimeksi joku Muhammedin monista versioista.

Viime päivinä on mediassa näkynyt uusia tapauksia lapsiin ja nuoriin kohdistuneiden seksuaalirikosten osalta. Tuorein julkisuuteen pompannut lienee Kankaanpäässä paljastunut rikos, jossa irakilaismiestä epäillään kolmesta lapsen raiskaamisesta

Keskusrikospoliisin edustaja totesi joulukuun alussa vuonna 2018, että seksuaalirikosten kohdalla oli tuolloin, Oulun paljastusten yhteydessä, nähty vasta jäävuoren huippu.

Kylmäävää tietoa on, että heikosti työllistyviä ja vastahankaisesti integroitumiseen suhtautuvia maahanmuuttajia kärpäspaperin lailla vetävän Helsingin vuoden 2018 seksuaalirikoksista epäillyistä peräti 54 prosenttia oli ulkomaalaisia

Rinteen hallitusta, kuten ei myöskään Sipilän aiempaa hallitusta, eivät haitallisen maahanmuuton mukanaan tuomat turvallisuusongelmat ja tietynlaisen rikollisuuden kasvu tunnu haittaavan. Ulkomaalaispolitiikka jatkuu Rinteen hallituksen johdolla vähintään yhtä lepsuna kuin se oli Sipilän pääministerikaudella kokoomusjohtoisen sisäministeriön ohjauksessa.

Suomalaiset ovat nähtävästi päättäneet, että Ruotsin, Saksan ja Tanskan malli on kiva juttu, sillä ei kai kukaan voi enää väittää olevansa tietämätön siitä, mitä sivistyksestään tasaisen varmasti luopuvassa läntisessä Euroopassa on tapahtunut ja tapahtumassa haitallisen maahanmuuton seurauksena.

Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen ja Helsingin Sanomien harjoittama, monikulttuurisuuden vakavia seurauksia vähättelevä linja puree nähtävästi suomalaisväestöön.

En tietenkään tiedä, kuinka moni uskoo edelleen saavansa itämaisen ja afrikkalaisen maahanmuuton myötä antoisia naapuruussuhteita ja positiivista kulttuurintuntemusta sekä mukavia ruoka- ja pelihetkiä, mutta ainakin suomalaisten äänestyskäyttäytyminen viittaa toistuvasti suuntaan, jonka mukaan varsin moni odottelee vielä missä vaiheessa pääsee nauttimaan afrikkalaisen tai itämaisen kulttuurin herkuista ja peli-ilosta. 

Heikki Porkka ma 12.08. 12:02

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44