Perussuomalaisista ehdokkaista toiseksi eniten ääniä Vaasan vaalipiiristä kerännyttä Juha Mäenpäätä vastaan on käynnistetty poliittinen ajojahti.
Mäenpäätä on jo aiemminkin kovisteltu hänen oikeudestaan ilmaista julkisuudessa mielipiteitään (sananvapaus) muun muassa koskien hänen monen vuoden takaista Facebook-julkaisua ja hän on joutunut selittämään siitä noussutta kohua, mutta myös perustelemaan aivan viime viikolla ylähuulensa kaivamistaan suorassa lähetyksessä kesken hallitusohjelmakeskustelun.
Kaikkein pahin "ylilyönti" tapahtui kuitenkin tällä viikolla eduskunnassa, jossa keskusteltiin pääministeri Antti Rinteen (sdp) hallitusohjelmasta. Juha Mäenpää käytti keskiviikkona puheenvuoron, jossa hän kritisoi 32 000 turvapaikanhakijan saapumista Suomeen syksyllä 2015.
Hän muistutti heidän tulleen pääosin maista, joissa on eri uskonto kuin Suomessa ja kyseisen uskonnon sisälläkin olevan lisäksi useita haaroja, jotka eivät "keskenäänkään pysty asumaan".
"Se tulee aiheuttamaan ongelmia", Mäenpää korosti ja kehotti katsomaan Seinäjoen arabikevät -dokumentin, jossa hänen mielestä "hyvin selkeästi tulee ilmi, kun turvapaikanhakija kertoo, että osa heistä tuli tänne turistiksi, osa raiskaamaan".
Puheenvuoronsa lopuksi Mäenpää totesi hallitusohjelmassa olevan "yksi hyvä kirjaus".
Mäenpää luki kyseisen kirjauksen ääneen: ”Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä.”
"Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa", hän lisäsi.
Faktojen tai "väärien" mielipiteiden julkilausuminen - edes hauskana letkautuksena - on epämiellyttävää ja se tulkitaan vallitsevan poliittisen korrektiuden nojalla aina vihamieliseksi, niinpä Mäenpään puhe synnytti vahvan vastareaktion sosiaalisessa mediassa.
Muun muassa "ihmisoikeusjuristi", kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin kiirehti twiittaamaan, että Mäenpään kommentointi täyttää kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikoksen tunnusmerkistön.
Lisäksi Mäenpään esittämä symbolinen rinnastus - vaikkakin se olisi kuinka osuva ja todenmukainenkin - "turvapaikanhakijoista vieraslajeina", jo ajatuksen tasolla sisältää eittämättä oletuksen rasistisesta herjaamisesta.
Niin ikään ihmisistä puhuminen eläiminä tai haitallisina kasveina - huolimatta siitä, että se oli hallitusohjelmassa olevan kirjauksen sanatarkkaa toistamista - on "vihapuheasiantuntijan" Scheininin mielestä jo kansanmurhan valmistelua:
"Ruandassa puhe 'torakoista' johti kansanmurhaan, ja aikanaan elinkautiseen vankeusrangaistukseen", Scheinin kirjoitti ja siten mielivaltaisesti itse kyllä vertasi kansanedustajaa - jolla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä - joukkotuhonnan suunnittelijaan, tuomitsemalla Mäenpään suoraa päätä rikolliseksi, halventavasti ja Mäenpään ihmisarvoa syvästi loukaten.
Moitteita tuli myös eduskunnan 2. varapuhemiehelle, Juho Eerolalle (ps.):
"Varapuhemies Juho Eerola (ps) ei puuttunut asiaan, vaikka PL 31 § nojalla olisi pitänyt."
Scheinin viittasi pykälään, jonka mukaan ”kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta”.
Vaikka "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" -pykälä on monitulkintainen ja epäselvä, siitä on tullut oiva poliittisen vallankäytön väline ja lyömäase. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpään keskiviikkona eduskunnassa esittämä "vieraslajikannanotto" joutuu näin ollen tarkkaan syyniin, poliisi käy kansanedustajan puheen läpi ja neuvottelee ensi viikolla valtakunnansyyttäjänviraston kanssa.
Asiasta hätiköi kertomaan luonnollisesti heti Uusi Suomi saatuaan tiedon rikoskomisario Pekka Hätöseltä. Hätösen mukaan Mäenpään puheenvuorosta ei ole tehty poliisille (vielä) rikosilmoitusta.
On erityisesti huomattava, että rikoskomisario Pekka Hätönen kuuluu juuri siihen "arvovaltaiseen työryhmään", jolle asetettiin tehtäväksi viime vuoden lopulla "laatia ehdotuksia rikoslailla rangaistavan vihapuheen ja lailla kielletyn häirinnän tehokkaammaksi kitkemiseksi".
Kolmen ministeriön työryhmä pohti puolen vuoden ajan keinoja vihapuheeseen puuttumiseen ja julkaisi 17. toukokuuta 90-sivuisen raporttinsa "Sanat ovat tekoja: Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen". Työryhmä käsitteli aikaansaannoksessaan myös vihakampanjoita ja maalittamista.
Sisäministeriön, oikeusministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön asettamaan "riippumattomaan asiantuntijatyöryhmään" kuuluivat edustajat muun muassa Valtakunnansyyttäjänvirastosta, Julkisen sanan neuvostosta, Helsingin poliisilaitokselta, Etnisten suhteiden neuvottelukunnasta ja Suomen nuorisovaltuustojen liitosta.
Työryhmä ilmoitti raportin julkistamisen yhteydessä saman tien painostavansa uutta hallitusta laatimaan vihapuheen vastaisen toimintaohjelman, perustamaan osaamiskeskuksen sekä muuttamaan lainsäädäntöä. Työryhmän "pääarkkitehtinä" eli puheenjohtajana hääräsi arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen.
Koska kriittinen ja perusteltu keskustelu asioista pyritään hiljentämään kaikin tavoin ja kaikki eriävät näkemykset määritellään "suvaitsemattomuudeksi" ja "vihapuheeksi" - vaikka rikoslakimme ei edes tunne käsitettä "vihapuhe" - myös Helsingin Sanomat näki asiakseen hyökätä välittömästi Juha Mäenpään kimppuun peräänkuuluttamalla perusteluja hänen "väärille" mielipiteilleen.
Mäenpää painotti HS:n haastattelussa, että eduskunnassa pitää pystyä puhumaan samalla tavalla kuin huoltoasemillakin. Mäenpään mielestä otettaessa turvapaikanhakijoita tai pakolaisia Suomeen tulisi kiinnittää huomiota myös heidän uskonnolliseen taustaansa.
"Itse näkisin, että meidän kannattaisi, jos otamme tänne pakolaisia tai turvapaikanhakijoita, niin he olisivat kristittyjä”, Mäenpää sanoi.
Myös hänellä on oikeus mielipiteeseensä.
Kansanedustajaksi eduskuntavaaleissa demokraattisesti valittu Juha Mäenpää on johtanut kuljetusjoukkuetta YK-joukoissa Libanonissa.
Valtamedialta on jäänyt uutisoimatta täysin Mäenpään toinen puheenvuoro, jossa hän niin ikään keskiviikkona eduskunnassa vertasi asiallisesti kahta asiaa toisiinsa.
Hän kertoi päässeensä käymään Syyrian pakolaisleireillä ollessaan vuonna 2014 Libanonissa maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan varapuheenjohtajana. Useissa eri kohteissa oli ollut hyvin vaatimattomat, mutta olosuhteisiin nähden inhimilliset olot.
"Siellä oli miehiä, naisia, lapsia, oli kehitysvammaisia, oli mummoja, pappoja. Siellä ei ollut kenelläkään nuorella miehellä geeliä päässään, heillä ei ollut älypuhelimia, heillä ei ollut juppivaatteita", Mäenpää kuvaili ja vertaili tilannetta Haaparantaan loka—marraskuussa 2015.
"Kuvasin siellä, kun sinne tuli turvapaikanhakijoita, joita meille markkinoitiin semmoisilla lähes kuihtuneiden lasten kuvilla. Puhuttiin Syyrian Homsin pommitetusta kaupungista, että sieltä tulee nyt tämmöisiä nälkiintyneitä lapsia. Sinne Haaparantaan tuli 5—6 bussilastia samana päivänä. Seisoin bussin vieressä, kun nämä turvapaikanhakijat sieltä tulivat. Kaikilla oli geeliä päässä, kaikilla oli juppivaattet, kaikilla oli älykännykät", Mäenpää tarkensi ja kehotti kansanedustajia tutustumaan humanitääristä apua kaipaaviin, oikeisiin turvapaikanhakijoihin ja hädänalaisiin.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti kantaa Facebookissa Uuden Suomen uutiseen, jossa "ihmisoikeusjuristi" Martin Scheinin korotettiin "vihapuheilmiön" asiantuntijaksi:
"Olisi mielestäni asiallista, että lehdet mainitsisivat professori Martin Scheininin puoluetaustan, joka avaa hänen käsityksiään demokratiasta, oikeusvaltiosta, sananvapaudesta ja monesta muusta asiasta.
Scheinin on siis Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean entinen jäsen. Jos minulla olisi sellainen tausta, olisin ihan hiljaa ja häpeäisin.
Kommunisteille islam ja maahanmuutto ovat uusi Neuvostoliitto."
Twitterissä Halla-aho lisäsi:
"Jos olisin SKP:n politbyroon entinen jäsen, kuten Scheinin, en paljon puhuisi uskottavuudesta."
Teologian tohtori ja dogmatiikan dosentti Juha Ahvio valaisee ansiokkaasti Martin Scheininin avoimen marxilaista aatteellista taustaa artikkelissaan "Gender-ideologia tuhoaa lapsemme" ja hän huomauttaa, että Martin Scheinin on ollut laatimassa myös sateenkaari- ja gender-aktivististien radikaaleja periaatteita.
Ahvio toteaa, että professori Scheininiä pidetään Suomen arvovaltaisimpiin ihmisoikeus-, tasa-arvo-, vihapuhe- ja perustuslakijuridiikan asiantuntijoihin lukeutuvana ja nimenomaan hänellä oli keskeinen rooli Suomen perustuslakia uudistettaessa 2000-luvun alussa ja useilta osiltaan Suomen nykyisen perustuslain sanamuodot ovat peräisin häneltä.
Siksi Ahvion mukaan onkin "syytä ymmärtää selvästi" se, että DEMLA-taustaisen professori Scheininin ja muiden kulttuurimarxilaisten perusoikeusjuristien esittämät syvästi ideologiset perusoikeusfundamentalistiset perustuslakitulkinnat ovat se juridinen väline, jolla on varsin menestyksellisesti onnistuttu luomaan vaikutelma siitä, että perinteiset länsimaiset ihmisoikeussitoumukset ja suomalainen perustuslaillisuus velvoittaisivat kaikki edistämään paitsi avointen rajojen monikulttuurimaahanmuuttoa myös homoseksuaalista käyttäytymistä ja gender-ideologiaa ja pitämään näitä julkisena yhteiskunnallisena hyvänä.
"Jopa sananvapauden ja uskonnonvapauden kustannuksella", Ahvio muistuttaa.
Ahvio korostaa, että isiltä perittyä suomalaista ja länsimaista oikeus- ja yhteiskuntajärjestystämme täytyy uskaltaa puolustaa, yhtä hyvin sharia-islamisteja kuin kulttuurimarxilaisia Demla-juristejakin vastaan:
"Jos perinteistä oikeusjärjestelmäämme, mukaan lukien sen takaama aito sananvapaus, ei puolusteta, sitä ei myöskään ansaita ja se otetaan pois."
Ahvion mukaan "vain yksi puolue näyttää haluavan puolustaa täyttä sananvapautta ja torjua viharikoslainsäädännön" ja tällä hän viittaa "karua ja prosenttiosuuksiensa osalta hälyttävää kieltä puhuvaan" Yle vaalikoneen perusteella koottuun Ylen artikkeliin "... Vaaliehdokkaat haluavat vihapuheen rikoslakiin, mutta kaikille linjan kiristäminen ei sovi".
Linjan kiristäminen ei sovi perussuomalaisille.
He uskaltavat käyttää sananvapauttaan eivätkä harrasta itsesensuuria jättämällä "varmuuden vuoksi" asioita sanomatta sen pelossa, että siitä voisi aiheutua heille jopa juridisia ongelmia.
Aiemmin tällä viikolla on keskitytty poikkeuksellisen voimakkaasti siihen, miten esimerkiksi politiikan toimittaja saa kirjoittaa poliitikoista ja onko sanomisilla seuraamuksia sekä siitä, kenellä on valtaa määritellä muun muassa se, voiko esimerkiksi uutta sisäministeriä ja vihreiden puheenjohtajaa Maria Ohisaloa kutsua jääprinsessaksi.
Oikea Media kertoi perjantaina vihreiden uudesta kansanedustajasta, radikaalifeministi Iiris Suomelasta, joka ei puolestaan sananvapautta suvaitse ja hänen näkemyksensä pyörivät lähinnä "kahlitsevien normien ja rakenteiden purkamisen" ympärillä, "sukupuolittuneiden termien" kanssa kikkaillen.
Yleisestikin koko uuden hallituksen voidaan nähdä eristäytyneen lähes kokonaan reaalimaailmasta gender-ideologisiin ja globalistisiin ilmastonmuutosmaanisiin poteroihin. Esimerkiksi "naisen paikkaa" tai sukupuolta määrittävien "sortorakenteiden" poistamista perustellaan uusilla ja "ylevillä, paremmin ihmisarvoa kunnioittavilla" uustermeillä - vaikka neuroottista joukkohysteriaa hyväksi käyttäen.
Perimmiltään näissä vaatimuksissa, joissa väitetään vain "syrjivästä" kielenkäytöstä ja "asenteista" pyrittävän eroon, on tähtäimessä kaikkien perinteisten instituutioiden poistaminen, mutta agendalla on myös viharikoslainsäädäntöhankkeen ripeä eteenpäin vieminen ja päätavoitteena sananvapauskontrolli.
Tässä yhteydessä on hyvä muistaa Unkarin hallitus, joka on puuttunut yliopistojen gender-tutkimusohjelmiin lopettamalla gender-tutkimuksen opinnot valtiollisissa yliopistoissa ja panna merkille Italia, joka on palauttanut "äidin" ja "isän" henkilöllisyystodistuslomakkeisiin.
Kun edellä mainituissa maissa - joissa terveen järjen käyttö ei rajoitu ainoastaan maahanmuuttoon ja siellä ymmärretään torjua myös poliittisen gender-ideologian hyökkäykset - Suomessa sen sijaan ollaan vauhdilla menossa päinvastaiseen suuntaan.
Valtiovarainministeriön asettama työryhmä Petteri Orpon (kok.) johdolla jo lokakuussa 2017 alkoi selvittää henkilötunnusten uudistamista sukupuolineutraaleiksi.
Löytyyhän pääministeri Antti Rinteen (sdp) hallituksen ohjelmasta sekin jo kirjattuna?
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09. 20:07Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09. 14:28Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06. 10:23