Unkarin terveen järjen käyttö ei rajoitu ainoastaan maahanmuuttoon, vaan se ymmärtää torjua nyt myös poliittisen gender-ideologian hyökkäykset.
Breitbart nimittäin kertoo, että Unkarin hallitus lopettaa gender-tutkimuksen opinnot valtiollisissa yliopistoissa.
Hallituksen mukaan "sukupuolentutkimuksen opetusohjelmilla" ei ole mitään tunnistettavissa olevaa tarkoitusta ja ne perustuvat pikemminkin "ideologiaan kuin tieteeseen".
Henkilöstöministeriön (Emberi Erőforrások Minisztériuma, EMMI) valtiosihteeri, juristi Bence Rétvári totesi, että yliopistotutkintojen on perustuttava tieteelliseen perustaan.
Rétvárin mielestä gender-tutkimukselle (sukupuolitutkimus) on osuvampikin nimitys eli se on pikemminkin ideologiaa kuin tiedettä ja on siten sopimatonta yliopistotason koulutukseen. Hän viittasi kommentissaan marxilais-leninismiin.
Unkarin hallituksen tiedottaja vakuutti Breitbartille, että unkarilaisilla työmarkkinoilla ei ole minkäänlaista kysyntää gender-tutkimuksen opinnoista loppututkinnon saaneille.
"Tällaisille opinnoille ei ole minkäänlaista taloudellisesti kannattavaa järjellistä perustaa", hän perusteli, eikä myöskään opinnoissa hänen mukaansa "tarjota opiskelijoille taitoja, joita voitaisiin helposti ja suoraan soveltaa työmarkkinoilla".
Päätös on vaikuttanut vain harvoihin yliopisto-opiskelijoihin, sillä tänä vuonna vain 11 hakijaa hyväksyttiin ELTE:n sukupuolentutkimusohjelmaan, jolla on 18 opiskelijan yläraja.
ELTE on Budapestissa sijaitseva Loránd Eötvösin yliopisto (ELTE, unk. Eötvös Loránd Tudományegyetem) ja se on Unkarin suurin yliopisto.
Hallituksen tiedottajan mukaan opinto-ohjelmat, joissa on näin alhainen opiskelijamäärä, ovat kestämättömiä ja "vievät arvokkaita resursseja muilta tieteen aloilta ja heikentävät yliopistojen taloudellista vakautta".
"Julkisilla varoilla toimivien valtion yliopistojen on otettava nämä tekijät huomioon, koska näiden korkeakouluopetusta antavien instituutioiden tarkoituksena on täyttää todelliset yhteiskunnalliset ja työmarkkinoiden tarpeet", hän huomautti.
Valtioneuvoston asetus koskee vain kahta yliopistoa Unkarissa, Loránd Eötvösin yliopistoa Budapestissa (ELTE) ja George Soroksen perustamaa Keski-Euroopan yliopistoa (CEU). Vain nämä kaksi tarjoavat gender-tutkimusta maisterin jatko-opinnoissa.
Virkamiehet ovat suhtautuneet sukupuolitutkimuksiin epäilevästi jo jonkin aikaa. Vuonna 2017 kristillisdemokraattien (KDNP) nuorisopuolueen johtaja Lőrinc Nacsa totesi, että ELTE:n gender-tutkimus on tuhlailevaa ylellisyyttä ja sillä on tuhoisa vaikutus yhteiskuntaan.
"Meidän on lisättävä tietoisuutta siitä tosiasiasta, että nämä opinnot eivät auta nostamaan kansaamme. Itse asiassa ne tuhoavat Keski-Euroopan maissa edelleen vallitsevan arvokeskeisen ajattelumallin", Nacsa kirjoitti avoimessa kirjelmässään ELTE:n yliopiston rehtorille.
The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12. 10:35Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12. 01:29Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11. 15:49Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12