Blogi: Heikki Porkka, su 12.05.2019 13:52

Korruptiota se on pienikin korruptio

 

Jussi Halla-aho (ps) Ylen haastattelussa 16.2.2019

”Enää en ole puolueen tulevaisuudesta lainkaan huolissani. Uskoisin että useimmat perussuomalaiset kokevat, että moraalinen mädännäisyys ja korruptio poistuivat tästä puolueesta vuonna 2017. Samoin poistui myös pyrkyryys ja henkilökohtainen eduntavoittelu.”

Halla-ahon kommentin osalta olen eri mieltä, sillä pyrkyryys [ja siihen liittyvä henkilökohtainen eduntavoittelu] ei ole poistunut persujen sisältä kuin osittain ja sama koskee myös ulkoapäin kansanedustajiin kohdistuvaa korruptiota ja sen hiljaista hyväksymistä.

Korruption osalta Halla-aho tarkoittanee kuitenkin puolueensa sisällä vallinnuttu ”hyvien veljien ja siskojen” sisäpiirijärjestelmää, joten sen suhteen hän on varmaankin oikeassa.

Miksi olen persujen sisällä olevasta pyrkyryydestä kertomaani mieltä, sitä en tässä avaa, mutta ennustan, että kolmen vuoden sisällä ainakin sisäpiirissä oivalletaan tämä asia ihan itse.

Sebastian Tynkkynen (ps) sen sijaan on millilleen oikeassa ottaessaan kantaa kansanedustajiin kohdistuvaan korruptioon, jota on tapahtunut hyvin pitkään. Itse asiassa pienimuotoinen korruptio on vain kasvanut vuosien saatossa, mutta jostain syystä puhtaita pulmusia leikkivät kansanedustajat eivät ole nostaneet sitä [korruptiota] esiin.

Tynkkynen Iltalehden haastattelussa 11.5.2019

”Onhan meilläkin [Suomessa] omassa politiikassa - niin kuntatasolla kuin valtiotasolla – erilaista korruptiota. Ja jos mä haluan tulevaisuudessa olla purkamassa korruptiota, niin sillon mun täytyy olla periaatteellinen ja johdonmukainen ja olla kertomassa mitä me poliitikot saadaan ja sitte kertoa missä menee se oma linja. Että tavallaan mikä ei mun mielestä ole perusteltua sen [kansanedustajan] työn kannalta.”

Ongelma ei liity pelkästään perussuomalaisiin vaan aivan kaikkiin eduskuntapuolueisiin.

Tynkkysen kanta tarkoittaa käytännössä sitä, että viimeisillä eduskuntakausilla lahjuksia vastaanottaneet poliitikot [kaikissa eduskuntapuolueissa] ovat osa korruption sakeaa kenttää. Mitä tästä Tynkkysen selkeästä linjauksesta ajattelevat ne perussuomalaiset, jotka ovat kuluttaneet eduskunnan penkkejä jo kahdeksan vuoden ajan ja ottaneet samalla vastaan kaikenlaisia pieniä lahjoja?

Entä mistä johtuu, että minkään puolueen kansanedustajat eivät ole aiemmilla kausille nostaneet selkeästi ja voimakkaasti esiin parlamentaarikkoihin kohdistuvaa ilmiselvää lahjusten tarjoamista ja vaatinet pienkorruption absoluuttista lopettamista siltä osin, kun kansanedustajille tarjottavat tuotteet eivät liity varsinaiseen kansanedustajan tehtävään?

Miten tavallisen kansalaisen tulee suhtautua poliitikon jääviyteen yleensä minkään asian suhteen, jos poliitikot ottavat vastaan pikkupaketteja ja lahjuksia, mutta eivät kerro niistä kansalaisille?

Onko poliitikkojen heikkoon ulosantiin syynä ahneus vai tyhmyys eli oletus siitä, että jos kukaan ei puhu niin kansalaiset eivät saa tietää?

Tynkkysen tarkoittama lahjonta ei nähtävästi pidä sisällään Alkon hallintoneuvostoon kuuluville kansanedustajille kaksi kertaa vuodessa lahjoitettavaa noin sadan euron arvoista pakettia, joka sisältää pääosin erilaisia alkoholijuomia

Millaisia juomia Alko antoi joululahjaksi 12 kansanedustajalle vuonna 2017, siitä suomalaisia valisti Iltasanomat

Iltasanomien mukaan ”Alkon hallintoneuvoston jäsenet saivat aiemmin tuotepaketin kolmesti vuodessa. Kun asiasta alettiin uutisoida, Alko päätyi lähettämään uutuuspaketin vain kahdesti vuodessa.
Samalla viinalahjapaketin sisältöä pienennettiin. Aiemmin kansanedustajat saivat noin 150 euron juhlajuomat, nyt juomalahjan summa ei saa olla yli sataa euroa”.

Muuttuuko Alkon harjoittama poliitikkojen voitelu (korruptio) jotenkin erilaiseksi, kun lahjuksen rahallista arvoa kevennetään julkisuuspaineen vuoksi?

Täytyy muistaa samaan aikaan, että hallintoneuvostossa istuvat kansanedustajat saavat Alkosta rahallista etua, sillä jokaisesta hallintoneuvoston kokouksesta napsahtaa kokouspalkkiota 700 – 1 000 euroa. Puheenjohtajalle 1 000 euroa, varapuheenjohtajalle 800 euroa ja hallintoneuvoston perusjäsenelle 700 euroa jokaisesta kokouksesta.

Alkon vuoden 2017 vuosikertomuksen mukaan hallintoneuvosto kokoontui kuusi kertaa vuonna 2016. 

Alkon hallituksen jäsenten kokouspalkkiot ovat hallintoneuvoston vastaavia suurempia. Vuonna 2016 Alkon hallitus kokoontui 11 kertaa. Mikäli hallituksen puheenjohtaja oli paikalla jokaisessa kokouksessa, vastaanotti hän vuoden 2016 aikana yli 30 000 euron palkkion.

Ottaen huomioon, että Alko on valtion monopoliyhtiö, täytyy ihmetellä mistä hitosta hallintoneuvoston jäsenille oikein maksetaan? Olisiko mukavan kokoisen kokouspalkkion perusteena esimerkiksi Alkon raittiustyö ja muu kaksinaismoralismiin viittaava toiminta, jota Alkon puuhastelu on pullollaan? Eivät kai kansanedustajat istu Alkon hallintoneuvostossa siksi, että haluavat kasvattaa kansalaisten alkoholinkäyttöä, jota kritisoidaan mediassa ja parlamentissa säännöllisin väliajoin?

Yksityissektorilta sen verran vertailua, että esimerkiksi joidenkin kauppakamarien (edustavat yrityksiä) hallitusten jäsenet eivät vastaanota senttiäkään kokouspalkkiota matkakuluista puhumattakaan.

Tarttisko tehdä jotain vai mennäänkö edelleen vanhan kaavan mukaan? Kuinka rajusti esimerkiksi Alkon hallintoneuvoston jäsenten (poliitikkojen) kokousaktiivisuus heikkenee, jos heidän ainoa ”palkkionsa” olisi ilmainen kahvi sekä sen ohessa tarjottavat makea ja suolainen?

Alkon harjoittamaa lahjontaa on myös kritisoitu konkreettisella tavalla ainakin kerran, kun kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru palautti vuonna 2013 pääsiäiseksi hänelle toimitetun noin 180 euron arvoisen viinalahjuksen. MTV:n uutisen mukaan Kiuru ei pitänyt Alkon käytäntöä asianmukaisena. 

Tynkkysen mainitsemia sekä Alkon lahjustenjaon tyyppisiä isompia tai pienempiä korruptioon tai poliitikkojen kyseenalaiseen palkitsemiseen viittaavia asioita lienee piilossa ämpärikaupalla, mutta eduskunnassa ollaan pienen ihmisen asialla ja unohdetaan oman edun tavoittelu? Niinpä.

Moni on kritisoinut Tynkkysen korruptioon ja lahjuksiin liittyvää avausta, mutta periaatteellisella ja moraalisella tasolla hän on täysin oikeassa.

Kansanedustaja on ihminen - tai ainakin niin väitetään – ja kuten hyvin tiedetään, ihminen lankeaa toisinaan houkutusten edessä. Tietoisesti tai tiedostamatta – usein silkkaa ahneuttaan.

Heikki Porkka su 12.05. 13:52

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04. 09:51

Irakin Alin valekuolema ja suomalaisvastaiset suomalaiset

la 25.04. 15:38

Marinin hallituksen on aika väistyä

ma 20.04. 10:53

Marinin hallitus ja sdp - vastuu siirtyy toisaalle

la 11.04. 21:19

Sanna Marinin murkkuhallitus kiukuttelee, syyttelee ja väistää vastuuta

to 09.04. 10:56

Sosiaali- ja terveysministeri(ö) pakoilee vastuuta

ke 08.04. 11:29

Suomalaisten hengelle ja terveydelle vaarallinen sisäministeri Ohisalo

ti 31.03. 09:54

Maria Ohisalo on sisäiselle turvallisuudelle vaarallinen henkilö

la 28.03. 08:40

Törkeä, törkeämpi, Facebook

to 26.03. 11:32

Marinin hallitus leikkii ihmisten hengellä

ti 24.03. 01:17

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Kaksi kansainvälistä sopimusta

ke 01.07.2020 22:48

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Nyt vain kiltisti maksatte, sanoo herrat EU:n

to 28.05.2020 14:06

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

Ilmastosekoilun hinta?

pe 03.07.2020 10:49

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Jos Suomessa olisi 3 miljoonaa asukasta

la 13.06.2020 00:01

Timo Vihavainen

Ennen oli paremmin

ke 01.07.2020 22:49

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52