Blogi: Tapio Puolimatka, pe 26.04.2019 23:02

Eurovaaleissa on kyse perusarvoista

Euroopan Unionin perussopimuksissa on perusarvoiksi määritelty ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja perhe-elämään liittyvissä arvokysymyksissä EU on kuitenkin vahvojen lobbausryhmien vaikutuksesta alkanut yhä enemmän ajaa näiden arvojen vastaista politiikkaa.

Euroopan Unioni on perussopimuksissaan rajannut opetus-, sosiaali- ja terveystoimeen liittyvät asiat jäsenvaltioiden vastuulle. Byrokraattisesti paisuneen EU:n ongelmana on kuitenkin se, että se pyrkii kontrolloimaan jäsenvaltioidensa alaan kuuluvia asioita kuten perhepolitiikkaa ideologisesti motivoituneiden poliittisten lobbausryhmittymien ohjaamana.

Yhtenä esimerkkinä on niin sanottu sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen (gender mainstreaming) toimintaohjelma, jonka mukaan sukupuolinäkökulma on otettava huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Mikä sitten voisi olla ongelmallista siinä, että sukupuolinäkökulma otetaan huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa? Ongelmana on se, miten sukupuolen käsite ymmärretään. Tässä yhteydessä käytetty englanninkielinen termi on gender mainstreaming. Gender tarkoittaa englannin kielessä sosiaalista sukupuolta vastakohtana biologiselle sukupuolelle.

Kun sukupuolesta tehdään yksilöllisesti valinnainen sosiaalinen rooli, kumoutuvat yleispätevät avioliittonormit, jotka ovat vakaan avioliiton ja perhe-elämän perustana. Ilman vakaata perhe-elämää lasten kehitys vaarantuu, koska lapset tutkimusten mukaan voivat keskimäärin sitä paremmin, mitä lähempänä he elävät biologisia vanhempiaan. Oikeus isään ja äitiin on lapsen luovuttamaton ihmisoikeus.

Ajatus sukupuolen vaihdettavuudesta heikentää ydinperheen vakautta. Ydinperheen vakauden vähentyessä koko yhteiskunnan elinvoima ja kehitysmahdollisuudet heikkenevät.

Keskeiset teesini eurovaaleissa ovat seuraavat:

  1. Tuen pyrkimyksiä vahvistaa Euroopan juutalais-kristillistä arvoperustaa, Juutalais-kristillinen näkemys ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna olentona takaa jokaiselle ihmiselle ehdottoman ihmisarvon ja loukkaamattoman oikeusturvan kaikissa elämänvaiheissaan, sekä ennen syntymää että syntymän jälkeen. Ehdottomalle ihmisarvolle rakentuvat sananvapaus, omantunnonvapaus ja uskonnonvapaus. Juutalais-kristilliset perusvakaumukset ovat omalta osaltaan luoneet perustaa tieteelliselle vallankumoukselle ja taiteiden kukoistukselle sekä tehneet maanosastamme merkittävän kulttuurivaikuttajan. Niinpä tämän arvoperustan vahvistaminen on perusteltua jo yhteiskunnan yleisen hyvän näkökulmasta.

  2. Tahdon vahvistaa Suomen kansallista itsemääräämisoikeutta ja rakentaa EU:ta itsenäisten jäsenvaltioiden yhteystyöelimenä, joka säilyttää jäsenvaltioiden itsenäisyyden ja oman vastuun. Vastustan pyrkimyksiä kehittää Euroopan Unionia liittovaltioksi.

  3. Kannatan lähivastuuperiaatteelle rakentuvaa politiikkaa, jossa päätöksenteko tehdään mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita päätös koskettaa alkaen perhe-, kunta- maakuntatasolta aina valtio- ja EU-tasolle. EU:n tulisi pysyä perussopimuksissaan määritellyn toimivaltansa rajoissa ja pidättyä tuottamasta asetuksia ja direktiivejä, jotka eivät tuo lisäarvoa kansalliseen säätelyyn nähden. EU:n toimintaa tulee tehostaa ja järkeistää ja sen byrokratiaa rajoittaa niin, ettei EU:n toimintaa uloteta asioihin, jotka voidaan paremmin hoitaa kansallisella tasolla.

  4. Kannatan pyrkimyksiä vahvistaa ydinperheen elinvoimaisuutta ja tukea lapsiperheiden elinehtoja. Naisen ja miehen toisiaan täydentävyys luo perustan luonnolliselle perheelle, jossa lapsi saa kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa. Isä-äiti-lapsi-kolmoissidokselle rakentuva perhe on koko yhteiskunnan perusyksikkö, jonka heikentäminen merkitsee lapsen perusoikeuksien loukkaamista ja yhteiskunnan elinvoimaisuuden murentamista. Laskussa oleva syntyvyys saadaan parhaiten nousuun vahvistamalla ydinperheen asemaa. Lähivastuuperiaatteen mukaisesti perhe on yhteiskunnallisen päätöksenteon perustaso, yhteiskunnan perusyksikkö, jota koskevat päätökset tulee ensisijaisesti tehdä perheen sisällä.

  5. Vastustan pyrkimyksiä tuoda subjektiiviseen sukupuoli-identiteettiin perustuvaa sukupuoli-ideologiaa osaksi EU:n normistoa. Ajatus sukupuolen vaihdettavuudesta murentaa avioliittonormit ja näin heikentää ydinperhettä, joka on yhteiskunnan elinvoimaisuuden ehto ja korkeakulttuurin perusta.

  6. Kilpailukyvyn parantamiseksi tarvitaan vahvaa panostusta osaamiseen ja koulutukseen. Nopea tekninen kehitys suosii talouksia, jotka kykenevät panostamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.

  7. Taloudellisen kasvun turvaamiseksi on jatkettava EU:n sisämarkkinoiden, digitalisaation ja uuden teknologian kehittämistä ja panostettava kansainväliseen monenkeskiseen yhteistyöhön. ”EU:sta pitää kehittää talousalue, jossa yrittäjyys on korkeassa arvossa, ja jossa siihen koulutetaan ja kannustetaan … Kaikissa EU:n päätöksissä on otettava huomioon vaikutukset pk-yritysten menestymisen edellytyksiin.” (Kristillisdemokraattien EU-ohjelma)

  8. Suomen maatalouden elinehtojen turvaaminen takaa meille puhtaita elintarvikkeita omasta maasta ja antaa turvan kansainvälisten kriisien aikana.

  9. Tuen pyrkimyksiä tehostaa EU:n toimenpiteitä estää turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä. Elintasopakolaisuus aiheuttaa EU:n jäsenvaltioille suuria kustannuksia, minkä seurauksena on vähemmän resursseja käytettävissä todellisen avun tarpeessa olevien ihmisten auttamiseksi.

  10. Ilmastopolitiikan painopisteenä tulisi olla kansainvälisten sopimusten saavuttaminen, jotka osallistaisivat mahdollisimman monia niistä maista, jotka tällä hetkellä ovat vastuussa suurimmasta osasta päästöistä. Haluan olla viemässä Suomessa kehitettyä ilmastoystävällistä teknologiaa EU:hun ja EU:n kautta muualle maailmaan.


 

Jos nämä periaatteet ovat sinulle tärkeitä ja haluat, että niitä puolustetaan EU:n parlamentissa, olen valmis puolustamaan niitä sinun edustajanasi. Jos haluat antaa palautetta, kirjoita [email protected]. Vastaan mielelläni kysymyksiisi.

Näitä teesejä on tarkemmin perusteltu kotisivuillani: www.tapiopuolimatka.net ja www.tapio.blog. Perheen merkitykseen ja sukupuoli-ideologiaan liittyviä väitteitä olen perustellut kirjoissani Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin http://www.nettikirjakauppa.com/product/1199/lapsen-ihmisoikeus---oikeus-isaan-ja-aitiin Seksuaalivallankumous: perheen ja kulttuurin romahdus https://perussanoma.fi/p/403-seksuaalivallankumous/ ja Sukupuoli muutoksessa. http://www.nettikirjakauppa.com/product/2166/sukupuoli-muutoksessa

Jos haluat tukea kampanjaani, voit antaa tukesi kristillisdemokraattien Keski-Suomen piirin tilille FI38 5275 0620 0450 85 viitenumero 10375

Aiheesta tarkemmin ks. Suomen Kristillisdemokraattien EU-ohjelma

https://www.kdpuolue.fi/kd/files/2019/04/EUROVAALIOHJELMA2019.pdf

 

 

Tapio Puolimatka pe 26.04. 23:02

Tapio Puolimatka

Tapio Puolimatka on suomalainen kasvatustieteen professori. Hän toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa

tuoreimmat

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08. 19:21

Transideologia vie yhteiskuntaa totalitaristiseen suuntaan

to 27.07. 08:58

WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus

to 18.05. 19:39

Eduskuntavaalit 2023 ovat vaalit perheiden tulevaisuudesta

su 12.03. 05:13

Translain uudistusesitys ajaa miesten etuoikeuksia

ke 18.01. 15:42

Asiantuntijalausunto liittyen hallituksen esitykseen laiksi sukupuolen vahvistamisesta (HE 189/2022 vp)

pe 02.12. 22:26

Translain uudistus luo juridisen fiktion ehdoilla elävän yhteiskunnan

ti 25.10. 07:00

Abortin laillistaminen murentaa ihmisoikeusjärjestelmän

ti 13.09. 13:49

Translakiesityksen sukupuolioppi syrjii naisia ja hämmentää lapsia

ti 06.09. 07:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44