Blogi: Heikki Porkka, ke 17.04.2019 10:07

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

 

Aivan aluksi totean, että alla oleva teksti perustuu suurelta osin ennakkokäsitykseen, joka on muodostunut Suomen ja Viron hallitusneuvotteluja seuratessa.

Suomen tilanne vaikuttaa tällä hetkellä siltä, että hallitus muodostuu sdp:n, kokoomuksen (tai keskustan), vihreiden, vasemmistoliiton ja rkp:n edustajista.

Jos Suomi on aidosti demokraattinen valtio, vaalien voittajat ovat etulyöntiasemassa neuvottelujen alkaessa. Eduskuntavaalien ylivoimainen voittaja on perussuomalaiset saatuaan 22 lisäpaikkaa. Muita voittajia ovat sdp, vihreät, vasemmistoliitto ja kokoomus.

Jos Suomessa käy kuten oletan, luulisi kansan kapinoivan ankarasti. Mutta kun ei kapinoi, koska suomalaiset eivät tapaa kapinoida vaan odottavat kiltisti seuraavat neljä vuotta joutuakseen jälleen manipulaation uhreiksi.

Perussuomalaisten kannalta tilanne on kuitenkin hyvä, mikäli ryhmän henki ja tavoitteet säilyvät sellaisina kuin vaalipuheiden perusteella on syytä olettaa.

Jos oppositio kutsuu, tarkoittaa se perussuomalaisille etulyöntiasemaa seuraavia vaaleja ajatellen. Puolue kykenee luomaan painetta oppositiosta, koska, yllä oletetun hallituskoostumuksen toteutuessa, joutuu hallitus toteuttamaan ainakin osan perussuomalaisten vaatimuksista. Mikäli hallitus ei noteeraa perussuomalaisten vaatimuksia, johtaa se mitä suurimmalla todennäköisyydellä perussuomalaisten murskavoittoon vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.

Entä miten poliittiset kiemurat sujuvat eteläisessä naapurimaassa?

Virossa suurimman puolueen, Reformipuolueen puheenjohtaja Kaja Kallas yritti muodostaa vähemmistöhallituksen yhdessä sosialidemokraattien kanssa, mutta kaksikko ei saanut parlamentilta riittävää tukea.

Uudeksi hallituksenmuodostajaksi on nimetty toiseksi suurimman, Keskustapuolueen puheenjohtaja Jüri Ratas, joka vastaanottaa tänään (17.4.2019) virallisesti hallituksenmuodostajan tehtävän.

Tosiasiassa hallitusneuvotteluja on käyty jo usean viikon ajan Rataksen johdolla sen jälkeen, kun Keskustapuolueen ja Isamaan neuvottelut Reformipuolueen kanssa kariutuivat jo alkumetreillä.

Viron uusi hallitus aloittaa työnsä näillä näkymin 29.4.2019, jolloin ministerit vannovat virkavalan parlamentissa. Hallitus kootaan Keskustapuolueen, Konservatiivisen Kansanpuolue EKREn ja Isamaa-puolueen välille. Kolmikolla on 56 paikkaa 101-paikkaisessa riigikogussa.

Viimeisimmän mielipidetiedustelun mukaan hallituspuolueita tukee 47,9 prosenttia kansasta. Opposition Reformipuolue ja Sosialidemokraatit saavat yhteensä 42,2 prosentin kannatuksen.

Mielipidetiedustelussa ovat lisäksi mukana ilman parlamenttipaikkoja vaaleissa jääneet Eesti200 ja Vihreät (Rohelised) sekä ryhmä muut, joka pitää sisällään pienryhmiä.

Ilman parlamenttipaikkoja jääneen monikulttuurisuusfanaattisen Eesti200-puolueen kannatus on tällä hetkellä 5,8 prosenttia, Vihreiden suosio on yhtä alhaalla kuin ennenkin, 2,3 prosenttia.

Mielipidetiedustelun prosenteista selviää, että EKREn kannatus on selkeässä kasvussa (16,5 -> 17,9) suhteessa edelliseen kyselyyn. Keskustan ja Isamaan kannatus on pysynyt osapuilleen samana, Keskusta 20,6 prosenttia, Isamaa 9,4.

Oppositiopuolueiden suosio on säilynyt ennallaan edelliskyselyyn verrattuna, Reformia kannattaa noin 33 prosenttia ja Sosialidemokraatteja 9,2 prosenttia.

Lopuksi muutama sana Konservatiivinen Kansanpuolue EKREn poliittisesta linjasta ja suomalaisesta valtamediasta.

Medialla on ollut viime vuosina kova halu liittää etuliite kansallismielisten puolueiden nimen eteen. EKREn kohdalla oikea etuliite on kansalliskonservatiivinen.

Yleisradion uutisoinnissa sen sijaan väitetään toistuvasti, että EKRE on oikeistopopulistinen puolue, toisinaan EKRE on nimetty jopa äärioikeistolaiseksi.

Aika merkilliseksi on mennyt oikeistolainen politiikka, jos Ylen väitettä on uskominen, sillä EKRE vaatii köyhien ja maaseudulla asuvan väen elinolosuhteiden parantamista sekä Sveitsin mallin mukaista suoraa demokratiaa.

Lisäksi EKRE aikoo vahvistaa rajavalvontaa ja ehkäistä haitallista maahanmuuttoa. Itsestään selvää on, että sosialismi ei kuulu puolueen tavoitteisiin.

Tästä kokonaisuudesta on pääteltävissä, että EKRE on aitoa demokratiaa kannattava isänmaallinen puolue, joka sijoittuu poliittisesti keskustaan. Jos Virosta halutaan esitellä aito oikeistopuolue, se on ilman muuta Reformipuolue, joka on talouspoliittisesti Viron selkeästi oikeistolaisin puolue.

Viron parlamenttivaalien jälkeen Ylen kirjeenvaihtaja antoi ymmärtää, että EKRE ei edes halua hallitukseen. Aiemmin Yleisradion toimittaja väitti, että Tallinnan uusi Elokuvamuseo on rakennettu vanhoihin hevostalleihin, vaikka tosiasiassa museon tilat sijaitsevat Tallinnan Maarjamäellä uusissa rakennuksissa, jotka valmistuivat syksyllä 2017.

Yleisradion useiden toimittajien, kuten monien muiden valtamediaa edustavien toimittajien ongelma on asenteellisuus, joka saa heidät tuottamaan agendajournalismia, jossa totuus peilautuu kansalaisille toimittajan suodattimien välityksellä.

Vain sopivien asioiden kertominen ja asenteellinen suhtautuminen ympäröivään todellisuuteen ovat olleet jo vuosien ajan suomalaisen toimittajakunnan enemmistön vaivana. Erityisen ikävää on, että veronmaksajien varoilla toimiva Yle ei kykene palvelemaan kansalaisia avoimesti, rehellisesti ja tasapuolisesti.

Tiedoksi blogia seuraaville. Yllä oleva teksti on kevään viimeinen tai toiseksi viimeinen. Julkaisen toukokuun puolen välin jälkeen vielä yhden, Donald Trumpiin ja Yhdysvaltoihin liittyvän kirjoituksen, mikäli saan kaiken siihen tarvittavan tiedon kootuksi. Seuraavaksi pidän taukoa, joka on kaiken todennäköisyyden mukaan usean kuukauden mittainen.

Heikki Porkka ke 17.04. 10:07

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Paavi Leo XIII:n linja

su 25.05.2025 22:15

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?

su 12.01.2025 00:48

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä

to 03.04.2025 19:38

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Matt Goodwinin uusimmat shokkiluvut Ison Britannian väestönvaihdosta

to 03.07.2025 14:24

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04.2025 11:23

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44