Blogi: Heikki Porkka, la 06.04.2019 09:45

Huu haa [-Halonen]

 

Ovatko koululaiset ja opiskelijat vihdoin ymmärtäneet, että ilmasto ei tottele heitä?

Että plakaattien esittely sekä mölinä toreilla ja turuilla eivät vaikuta lainkaan siihen, lämpeneekö vai kylmeneekö ilma[sto], jota hengitämme ja jonka vaikutuksesta esimerkiksi kasvit kasvavat tai ovat kasvamatta? Toki kasvit tarvitsevat muutakin kasvaakseen, mutta merkittävä osa kasvusta perustuu siihen, mitä vastaanotetaan "taivaalta".

Nämä asiat tulivat mieleen, kun huomasin, että Senaatintorille oli kokoontunut perjantaina (5.4.2019) Ylen mukaan vain noin 200 opiskelijaa (koululaista) nauttimaan kauniista säästä, jollainen siellä kuvien perusteella on ollut.

Määrä on todella vähäinen, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi Yleisradio sponsoroi tapahtumaa mainostamalla ennakkoon ilmastomielenilmauksia television uutisia myöten.
Lisäksi on huomioitava, että Ylen antama ihmismäärä ei ole välttämättä oikea, sillä Ylellä on tapana valehdella lukuja sen mukaan, millaisesta mielenilmauksesta on kyse.

Ovatko nuoret vihdoin ymmärtäneet, että heitä käytetään propagandakoneiston hyödyllisinä idiootteina?

Toivottavasti, sillä kuten moni on jo todennut, mikään asia ei edisty kiipeilemällä eduskuntatalon pylväisiin tai makaamalla maassa kuin kuollut.

Ja toisaalta, jokainen järkensä säilyttänyt aikuinen ymmärtää, että ilmastoasiat nostettiin Suomessa juuri nyt rajulla tavalla esiin, koska niiden avulla haluttiin vaikuttaa eduskuntavaalien tulokseen. Hybridivaikuttaa punavihreiden puolesta.

Älyssään olevat ihmiset ovat ymmärtäneet jo vuosia sitten myös sen, että Kiina, Intia ja Afrikka ovat aivan saman ilmastokokonaisuuden edustajia kuin Suomi.

Hämmästyttävää onkin ollut kuinka mittavalla propagandalla esimerkiksi vihreät, vasemmistoliitto ja sdp ovat käyneet hyökkäykseen suomalaisia vastaan vaatimalla heiltä järisyttävän suuria muutoksia nykyisiin elämäntapoihin.
Ikään kuin punavihreä klaani olisi unohtanut, että suomalaiset ovat maailman mitassa promillen suuruinen vähemmistö, joka on jo tehnyt valtavasti huomioidakseen luonnon ja sen tilaan vaikuttavan ilmaston.

Roskaamista ja saastuttamista suomalaiset voivat tietysti edelleen vähentää, ei siinä mitään väärää ole. Itselleni luonnossa liikkuminen ja kaikenlaisen roskaamisen välttäminen on ollut normaali asia pienestä pitäen.
Kodin antama malli ja luontoretkeily perheen kanssa tarjoavat kenelle tahansa hyvän pohjan toimia luontoa kunnioittaen.

Yleisradion artikkelin mukaan ex-presidentti Tarja Halonen on puhunut eilisessä ilmastomielenilmauksessa. Näin hän on osoittanut tukeaan nuorille. Viimeksi tukensa ilmaisi nykyisen presidentin puoliso Jenni Haukio.

Vastuutonta käytöstä rouvilta, jos minulta kysytään. En kuitenkaan ihmettele, koska kumpikin on osoittautunut punaviherhaihattelijaksi jo aikaa sitten, vaikka Haukio kokoomuksen edustajaksi lasketaan.
Itse asiassa Haukio edustaa vallan mainiosti nyky-kokoomuslaista punavihreää linjaa, jonka pariin puolue heittäytyi koko voimallaan, kun Jyrki Kataisesta tuli puheenjohtaja. Alexander Stubbin ja Petteri Orpon johdolla sama linja on jatkunut ja syventynyt.

Jos opiskelijat, koululaiset ja aikuiset ihmiset sekä varsinkin poliitikot vaatisivat Kiinalta ja Intialta radikaaleja ilmansaasteita karsivia toimia sekä Lähi-idän ja Afrikan valtioilta väestöpolitiikkaa, jolla pysäytetään väestöräjähdys, olisi mielenilmauksissa edes hiven järkeä.

Näin ei kuitenkaan ole Suomessa muiden kuin perussuomalaisten osalta, joten ei ole kovin vaikea ymmärtää, että ilmastovouhotuksesta pyritään tekemään ykkösasia, jolla halutaan syrjäyttää akuutti ongelma, jonka haitallinen maahanmuutto on muodostanut taloudelle ja turvallisuudelle.

Haittamaahanmuutosta tuli mieleen, että onko Tampereen seksuaalirikosten tiimoilta kerrottu epäiltyjen tuntomerkkejä? Kohteena olivat pikkutytöt, joten luulisi, että poliisi kertoo ainakin olennaiset tuntomerkit, kuten ihonvärin sekä sen, millaisella aksentilla henkilöt ovat puhuneet, selkeää suomea vai jotain muuta.

Tampereen epäiltyjen osalta poliisi on todennut, että tuntomerkit sopivat tuhansiin ihmisiin, joten siksi poliisi ei julkaise tuntomerkkejä. Uskoo ken haluaa, sillä vaalien lähestyessä Tampereen poliisi on ollut kovin haluton kertomaan mitään alueen seksuaalirikoksista. Kaupunginhallituksen jäsen on kysynyt poliisilta seksuaalirikoksiin liittyviä asioita, mutta virkavalta ei ole antanut tietoa. Tietoa ei ole tihkunut myöskään kaupungin turvallisuusasioista vastaavalta virkamieheltä.

Toivon mukaan suomalaiset ovat viimeisten vuosien aikana ymmärtäneet, että huu haa -halosia ja muita palturia puhuvia ja propagandaa harjoittavia tätejä ja setiä ei kannata uskoa, koska Suomesta löytyy myös sellaisia ihmisiä ja poliitikkoja, joilla ei ole tarvetta valehdella yhteiskunnallisia asioita hoitaessaan.

"Pidä Suomi siistinä" oli aikoinaan runsaasti käytetty slogan. Nykypäivänä sen käyttäminen saattaa johtaa ties millaisiin mielleyhtymiin ja syytöksiin.

Siitä huolimatta totean lopuksi, että pitäkää Suomi siistinä ja äänestäkää viisaasti.

Heikki Porkka la 06.04. 09:45

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Iltasanomat tyrkyttää suomalaisnaisille monikulttuurisia suhteita

ke 12.02. 11:41

Äitiä ja isää ei enää ole, uusia veroja kehitellään ja demokratiaa vihataan

ti 11.02. 11:11

Punavihreää toimittamista

pe 07.02. 09:52

EU-utopia

ke 05.02. 11:51

Mitä jos Baltzar olisi perussuomalainen?

la 01.02. 11:11

MTV häpäisee Hämeenlinnan uhria ja suomalaisia

ke 29.01. 01:28

Hämeenlinnan murha herätti jälleen keskustelun kielteisen päätöksen saaneiden asemasta Suomessa

la 25.01. 13:53

Kuin kaksi mädäntynyttä marjaa

pe 24.01. 18:12

Keskustan luvalla kohti Pimiää aikaa

ke 22.01. 11:54

Ministeri: ulkomaalaisten suuri maahanmuutto herättää huolta

su 19.01. 18:49

blogit

Vieraskynä

Viranomaiset tukevat vanhemmilta salaa nuoren suunnitelmia sukupuolen vaihtamiseksi

ma 17.02.2020 21:34

Juha Ahvio

Kristillisyys ja arvokonservatismi totalitaarisen aggression kohteina EU:ssa

ma 17.02.2020 21:16

Professorin Ajatuksia

Elintasopakolaisen tarina

ma 17.02.2020 21:08

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Vasemmisto rikkoo arvopohjansa sekä omat yhteisö- ja puhenorminsa

ke 12.02.2020 20:44

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Apua, valta vaihtuu

la 04.01.2020 00:01

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Arabiankieliset Espoon peruskoulujen suurin vieraskielisten ryhmä

la 15.02.2020 13:31

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Neuvostoliitto, KGB ja oppineuvottelut

ma 17.02.2020 21:10

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Nyt HS megavalehtelee Delhin ilmansaasteiden syistä

to 23.01.2020 23:46

Heikki Porkka

Iltasanomat tyrkyttää suomalaisnaisille monikulttuurisia suhteita

ke 12.02.2020 11:41

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Huijaus ankkurilapsilla?

su 16.02.2020 22:05

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02.2020 21:25

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Maailman napojen siirtyminen

ma 17.02.2020 21:09

Matti Viren

Uusi luokka

ke 12.02.2020 20:48