"Kokkolassa on noussut pienoinen maakuntakohu, kun paikallisen lukion oppilaita pakotettiin katsomaan sakon uhalla homoerotiikkaa", kertoo PT-media.
Koulun rehtori väitti, että kyse olisi "suvaitsevaisuusopetuksesta", jolla hänen mukaansa "yritettäisiin tavoitella ymmärrystä seksuaalivähemmistöjä kohtaan". Koulun toiminta alkaa etäisesti muistuttaa kommunistisesta Kiinasta tuttuja uudelleenkoulutusleirejä.
Yle Svenskanin mukaan Kokkolan ruotsinkielinen lukio hankki hiljattain elokuvan nimeltä ”Call me by your name” Kokkolan elokuvateatteriin kaupungin "tasa-arvo"-ryhmän aloitteesta.
Hankintapäätökseen on täytynyt liittyä myös päätös siitä, että homoerotiikan ja -propagandan näyttäminen olisi sopivaa 16-18-vuotiaille nuorukaisille.
Kun oli elokuvan katsomisen aika, sitä säestettiin kahdella uhkauksella: Jos oppilas lintsaa elokuvan katsomisesta, katsotaan se luvattomaksi poissaoloksi. Sen päälle oppilas joutuisi maksamaan 10 euron "sakon", kirjoittaa PT-media.
Yle Svenskanin artikkelista ei käy ilmi mihin tämä sakko perustuu - lakiin vai paikallisen seta-osaston kahvirahaston tukemiseen.
Elokuva kertoo kahden nuoren miehen, 24- ja 17- vuotiaiden nuorukaisten homoilusta. Siinä ei näytetä varsinaisesti akteja, mutta elokuva sisältää paljon kohtauksia, jotka aiheuttavat useimmille katsojille fyysistä pahoinvointia. Koko elokuvan teema on useille luonnollisesti hyvin vastenmielinen.
Monet lukion oppilaista kieltäytyivät katsomasta Kokkolalaisen koulun verorahoilla hankkimaa homonäytelmää. Toistakymmentä nuorukaista vetosi mm. uskonnollisiin syihin. Lisäksi useat sanoivat, etteivät halua katsoa tällaisia elokuvia koulunsa pakottamina.
Koulun rehtori inttää Yle Svenskanille, että kyse olisi ollut "kauniista sadusta kahden miehen välillä", vaikka "elokuvasta" monille jää mieleen vanhemman miehen kalsareiden nuuhkinnat ja muut visuaalisesti vastenmieliset kohtaukset.
Sosiaalisessa mediassa ihmetellään, onko tämän kokkolalaisen lukion rehtori ollenkaan tehtäviensä tasalla? Onko lukion rehtorilla oikeus käyttää niukkoja verovaroja tällaisen uuskommunistisen propagandan tuputtamiseen opiskelijoille?
Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05. 10:37Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04. 15:06Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04. 19:38Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01. 00:48