Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 21.01.2019 21:44

Pelastaisiko 26 ihmisen omaisuuden veronkorotus maailman?

Ylen mukaan hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam on kertonut, että mikäli maailman 26 rikkainta "maksaisivat vain 0,5 prosenttia enemmän ylimääräisestä veroa omaisuudestaan, se tarkoittaisi käytännössä sitä, että muun muassa kaikki koulua käymättömät 262 miljoonaa lasta voisivat kouluttautua ja lisäksi se mahdollistaisi elämää suojelevan terveydenhuollon noin 3,3 miljoonalle ihmiselle."

Ehkäpä näin kävisikin teoriassa. Mutta sallittakoon pari epäilyksen sanaa

Ensinnäkin epäilen, ettei tarjolla olevaa apua saataisi perille niihin yhteiskuntiin, joiden perusrakenteet ovat sekaisin. Eihän ebola-rokotteitakaan saada perille kaikille Kongossa niitä tarvitseville, vaikka maassa onnistuttiin juuri järjestämään vaalit. Miten sitten vaikkapa sotaa käyvässä Jemenissä tai takapajuisessa Afganistanissa?

Toiseksi arvelen, ettei Oxfamin laskelmissa ole huomioitu verovarojen käyttöön liittyviä sivukuluja. Tiedättehän: byrokratian kasvua ja korruptiota sekä myös kilpailevia rahojen käyttötarpeita.

Kolmanneksi pidän mahdollisena sitäkin, etteivät kaikki maailman vanhemmat anna lastensa kouluttautua, vaikka siihen olisi mahdollisuuskin. Ongelma koskee erityisesti tyttöjä vanhoillisen patriarkaalisissa yhteisöissä.

Lisäksi arvelen, että moinen veronkorotus saattaisi johtaa entistä aktiivisempaan veronkiertoon ja sijoitusomaisuuksien arvojen laskuun, jolloin korotusten tuotto jäisi alhaisemmaksi kuin järjestön laskelmiinsa käyttämä tulo. Tai sitten se johtaisi yksinkertaisesti taloudellisen aktiivisuuden alenemiseen, joka niin ikään laskisi verotuottoa.

Sen sijaan en epäile, etteikö rikkaimpien ihmisten verojen kasvattaminen saisi suosiota niiden parissa, joita se ei koske. Onhan ehdotus pölhöpopulismia puhtaimmillaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ollako sosialisti vai ei, kas siinäpä vasta kysymys!
Verotuksesta ja sen oikeutuksesta
Sumea varainhankintamenetelmä maksimoi maailmanparannusmenot

Professorin Ajatuksia ma 21.01. 21:44

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Kansa tuomitsi vallankaappauksen

Klo 00:41.

Sademetsätuhon syyt

su 16.06. 23:39

Mitä Maria Pettersson kertoo journalismistamme?

la 15.06. 22:50

Edistyksellisiä kulttuuriuutisia

la 15.06. 01:03

Merikapteenin oikeudenkäynti mittaa EU:n jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeutta

pe 14.06. 00:05

Hallitus aloitti odotetusti korruptiolla

ke 12.06. 23:20

Ryhtyykö Rinteen hallitus syrjäseutujen tappolinjalle?

ti 11.06. 23:25

Islamkritiikkiä ja -fobiaa

ma 10.06. 23:29

Puhetavalla on iso merkitys

su 09.06. 22:52

Rinteen hallituksessa roihahti

pe 07.06. 23:22

blogit

Vieraskynä

Globalisti Paavi ja kapinalliset papit

ma 10.06.2019 23:35

Juha Ahvio

"Vihapuheen" torjunta, sananvapauden rajoittaminen ja ilmastohulluus etenevät

la 15.06.2019 22:54

Professorin Ajatuksia

Kansa tuomitsi vallankaappauksen

ti 18.06.2019 00:41

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Uutisointi europarlamenttivaaleista harhaanjohtavaa: Mitä jäikään kertomatta?

to 30.05.2019 02:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Etiopialaiset mysteerimiehet junassa

ma 17.06.2019 13:44

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Natsittaja Ohisalon pitää vastata puheistaan

la 15.06.2019 22:51

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Tuomioistuin poliittisena toimijana?

to 13.06.2019 22:46

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Demarit seuraavat kepua tuhon tiellä

ti 18.06.2019 11:46

Jessica Vahtera

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05.2019 15:56

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06.2019 01:04

Matti Viren

Hiilinielut ja markkinatalous

ti 11.06.2019 23:28