Viime aikojen seksuaalirikoskeskustelussa ovat monet ihmetelleet miksi asiasta puhutaan enemmän silloin kun tekijöinä on ulkomaalaisia. Viimeksi näin teki tämän aamun Helsingin Sanomien mukaan oululainen 16-vuotias Lara kysymällä, että "miksi näistä asioista puhutaan vaan, kun on maahanmuuttajat kyseessä? Miksei puhuta, kun joku suomalainen tekee samaa."
On siis syytä kertoa, mistä se johtuu. Ja se vastaus ei ole rasismi eikä fasismi.
Syyn ensimmäinen osa on yksinkertaisesti se, että suomalaiset seksuaalirikolliset meillä on joukossamme joka tapauksessa. Ja heidän tekonsa ovat aivan yhtä tuomittavia ja kohtelun oikeudessa tulee olla täsmälleen samanlaista kuin ulkomaalaisten, eli seurausten pitää olla riippumattomia uskonnosta, ihonväristä tai äidinkielestä.
Syyn toinen osa on puolestaan se, että ulkomaalaisia seksuaalirikollisia meillä on ainoastaan, mikäli heitä muuttaa maahamme. Ja se taas on suorassa yhteydessä Suomessa harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan eli muualta tulevien rikollisten lukumäärään me voimme vaikuttaa helposti - toisin kuin kantaväestöön kuuluvien.
Kyse ei ole pienestä asiasta. Helsingin raiskauksista jo yli puolet on ulkomaalaisten tekemiä. Koko maassa vastaava luku on hiukan yli neljänneksen. Luvuissa eivät ole mukana Suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat, joiden tekemien seksuaalirikosten määriä voi vain arvailla.
Poliisin tietoon tuli viime vuonna noin 1 400 lapsiin kohdistunutta seksuaalirikosta. Niistä ulkomaalaisten osuus (ilman kansalaisuuden saaneita) oli lähes viidennes.
Näiden lukujen perusteella voidaan laskea, että maahanmuuttopolitiikkamme seurauksena Suomessa joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi 269 lasta. Toisin sanoen Suomessa oli viime vuonna lähes neljänneksen enemmän lasten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia kuin olisi ollut ilman maahanmuuttajia.
Samanlainen laskelma voidaan tehdä myös kaikista seksuaalirikoksista. Niitä on vuosittain noin 3 300 kappaletta. Niistä neljännes eli maahanmuuttajien osuus on noin 825 seksuaalirikosta. Se tarkoittaa, että Suomessa on nykyisin noin kolmanneksen enemmän seksuaalirikoksia kuin olisi ilman maahanmuuttajia. Eli 825 henkilöä joutuu joka vuosi seksuaalirikoksen uhriksi maahanmuuttopolitiikkamme seurauksena.
Päätän tämän kirjoitukseni toistamalla oleellisen. Maahanmuuttajien tekemistä seksuaalirikoksista pitää keskustella siksi, että kotimaiset seksuaalirikolliset ovat joukossamme joka tapauksessa, mutta ulkomaalaiset vain, mikäli olemme ottaneet heidät vastaan.
Maahanmuuttopolitiikan kannalta tätä tosiasiaa pitää verrata maahanmuuttajien muuhun panokseen yhteiskunnassamme - olivat ne sitten luonteeltaan humanitaarisia, rikosoikeudellisia, taloudellisia tai poliittisia - ja luoda tulevaisuuden maahanmuuttopoliittiset linjaukset tämän vertailun pohjalta tiedostaen saatavien hyötyjen ja haittojen välinen suhde.
Vertailun pitää olla läpinäkyvää ja sen mukaisesti hallituksen ja eduskunnan tulee ottaa täysi vastuu tehdyistä päätöksistä ja niiden seurauksista. Nyt käytävän Oulun tapahtuviin liittyvään keskustelun kannalta olisikin suoraselkäistä, mikäli hallitus antaisi tiedotteen, jonka sisältö olisi jompikumpi seuraavista:
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ovatko kantaväestön tekemät raiskaukset hyväksyttäviä?
Löytyykö vastuunkantajaa?
Suomen tuleva maahanmuuttopolitiikka
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44