Ruotsalainen Fria Tider kirjoittaa: "Ulkomaalainen pedofiiliaalto leviää edelleen Suomessa."
Lehti viittaa Oulussa ensin ilmenneisiin, mutta sitten myös Helsinkiin levinneisiin lapsiraiskaustapauksiin ja kuvaa osuvasti muslimimaahanmuuttajille tyypillistä lapsiin kohdistuvaa seksuaalihäiriötä, jota islamin profeetta Muhammed harjoitti pyhänä velvoitteenaan edellyttäen esimerkillään sitä tietysti myös seuraajiltaan.
Itä-Helsingistä otettiin lauantai-iltana kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä, joita epäillään lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.
Kaksi heistä on vapautettu, koska poliisin senhetkisten tietojen mukaan heitä ei ole syytä epäillä rikoksista.
Poliisi tiedotti niin ikään perjantaina käynnistäneensä Oulussa esitutkinnan neljästä uudesta lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikosepäilystä, jotka ovat tapahtuneet kesän 2018 aikana ja joista epäillään neljää henkilöä. Poliisin mukaan heistä kolme oli otettu kiinni, mutta neljännen tilannetta poliisi ei vielä perjantaina paljastanut.
Lauantaina poliisi ilmoitti Ylelle, että "neljännen epäillyn henkilöllisyys on tiedossa, mutta hänen kiinniottaminen ei ole juuri nyt ajankohtainen".
Maanantaina poliisi tarkensi, että yksi epäillystä on vapautettu ja kahta muuta esitetään tiistaina vangittavaksi Oulun käräjäoikeudessa. Vihdoin tuli tieto, että vapautettu on alaikäinen kuten myös se neljäs epäilty, jota ei otettu kiinni. Molempien alaikäisten kohdalla rikosylikomisario Markus Kiiskisen mukaan "on päädytty siihen, ettei vangitsemispakkokeinoa ole tarpeen käyttää".
Tuoreimpien epäilyjen lisäksi Oulun poliisi tutkii siis viittä muuta seksuaalirikoskokonaisuutta - kaikissa uhrit ovat alle 15-vuotiaita ja tekijät luonnollisesti ulkomaalaisia.
16 epäiltyä yhteensä kuudessa Oulun seksuaalirikoskokonaisuudessa.
Meniköhän oikein? Joka tapauksessa monta erillistä "yksittäistapausta" siitä lähtien, kun poliisi joulukuun alussa kertoi ensimmäisistä ulkomaalaisten tekemistä seksuaalirikoksista. Todennäköisesti kevään eduskuntavaaleja odotellessa joudumme laskemaan yhteen useaan kertaan, montako kokonaista seksuaalirikosvyyhtiä niitä nyt taas olikaan toistaiseksi yhteensä; kun viikottain, ellei jopa päivittäin, alkaa näyttää siltä, että yhä uusia seksuaalirikos- ja raiskaustapauksia paljastuu lisää.
Muslimimaahanmuuttajien tehtailemia islamissa täysin hyväksyttäviä, sharia-lain oikeuttamia raiskauksia ei pystytä estämään edelleenkään, vaikka heille on nyt varta vasten tehty uunituoreet Maahanmuuttoviraston (Migri) julkaisemat, kymmenellä eri kielellä dubatut valistusvideot, joissa luku- ja kirjoitustaidottomia turvapaikanhakijoita muistutetaan, että "KETÄÄN ei saa kosketella ilman lupaa, ja ei tarkoittaa aina ei".
Varoituksista huolimatta Suomi on seurannut Ruotsin "monikulttuurista" esimerkkiä ja niittää nyt samoja Ruotsissa tapahtuneita virheitä.
Sekä poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen että sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) pitävät kylmänviileästi Suomessa mahdollisena myös ”Ruotsin tyyppistä kehitystä”, eli lähiöissä tapahtuvan jengirikollisuuden ja ammuskeluiden yleistymistä.
Maailman sääliessä Suomen kansaa ja nauraessa suomalaisten poliitikkojen yhä jatkuvalle sinisilmäisyydelle, toimistoja yli 200 kaupungissa ja 94 maassa olevalla, ja uutisia 19 eri kielellä tarjoavalla Reutersillakin on uutinen Suomesta. Reuters kertoo, että ulkomaalaisten alaikäisiin kohdistama seksuaalinen hyväksikäyttö on järkyttänyt monet Suomessa, "joka pitää itseään yhtenä maailman turvallisimmista ja onnellisimmista maista".
Lisäksi Reuters tuo julki, että se on lisännyt maahanmuuttovastaisen perussuomalaiset -puolueen kannatusta, jonka suosio ponnahti kaksi prosenttia yli 10 prosenttiin viimeisimmässä YLE:n julkaisemassa kyselyssä 14. huhtikuuta järjestettävien eduskuntavaalien edellä.
Kuukausi sitten laajalevikkinen, Britannian toiseksi luetuin sanomalehti Daily Mail puolestaan uutisoi kissan kokoisin kirjaimin Suomeen rantautuneesta "ulkomaalaisten jengien harjoittamasta lapsien houkuttelemisesta seksuaaliseen hyväksikäyttöön" - "foreign grooming gang".
Iso-Britannia on näistä "monikulttuurisuuden nimessä" vaietuista seksuaalirikos- ja raiskausjengeistä valitettava esimerkki.
Vuonna 2014 julkaistun raportin mukaan ainakin 1 400 alaikäistä lasta joutui eri raiskausjengien uhreiksi brittikaupunki Rotherhamissa ja seksuaalinen hyväksikäyttö oli kaupungin viranomaisten tiedossa vuosien ajan. Mitään ei kuitenkaan tehty lasten suojelemiseksi.
Oikea Media kertoi joulukuussa 2017 entisestä muslimista, pakistanilaismaahanmuuttajaisän ja katolilais-skotlantilaisäidin tyttärestä, Shazia Hobbsista, joka luopui islamista paettuaan järjestettyä, fyysisesti väkivaltaista avioliittoa, johon hänet oli pakotettu 18-vuotiaana. Nyt hän toimii aktiivisesti vastustaen islamia ja erityisesti pakistanilais-brittiläisyhteisöjen lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.
Hobbs tietää Britanniassa riehuvista muslimijengeistä - joista "kukaan ei puhu ääneen rasismileiman pelossa" - jotka ovat saaneet raiskata nuoria alaikäisiä tyttöjä vapaasti ja laillisesti rankaisematta. Suurimmassa osassa näistä Britannian tapauksista rikoksentekijät ovat pakistanilaista alkuperää, mutta myös somalimiesten jengit ovat syyllistyneet näihin kauhistuttaviin rikoksiin.
Hobbs nimeää Iso-Britannian kaupungeista Rochdalen, Bradfordin, Oxfordin, Rotherhamin ja Aylesburyn, jotka ovat kärsineet islamin täydellisestä rynnäköstä, raiskauksista, poliittisesta korrektiudesta, lepyttelystä ja salailusta:
"Monet miehet raiskaavat haavoittuvia, alaikäisiä tyttöjä samaan aikaan kun siihen syypäät ja siitä vastuussa olevat pelkäävät vimmatusti leimautuvan rasisteiksi."
"Nämä miehet eivät pakene sotaa tai vainoa, he tuovat sen", joten hänen mukaansa ainoa ratkaisu on valvoa, kenen annetaan tulla omaan maahamme.
27. joulukuuta Shazia Hobbs kirjoitti jälleen artikkelin Jihad Watchiin ja vaati lopettamaan kiistelyn rasismista ja islamofobiasta. Hän peräänkuulutti sen sijaan aloittamaan jo vihdoinkin keskustelut koskien brittilasten raiskauksia.
Hobbs kertoi lukeneensa Rotherhamin joukkoraiskauksia koskevan raportin ja itkeneen.
"Itkin tietäen, että se, mitä oli tapahtunut kaikkina noina vuosina Rotherhamissa, tapahtuu vielä tällä hetkelläkin - ei vain Rotherhamissa, vaan Rochdalessa, Oxfordissa, Newcastlessa, Telfordissa - lista kaupungeista jatkaa kasvuaan. Uhrien määrä kasvaa edelleen, mutta tätä kansallista uhkaa varten luvatusta avusta ei ole tietoakaan", hän paheksuu.
Miten poliittiset päättäjät Suomessa vastaavat samankaltaisen joukkoraiskausepidemian puhkeamiseen Suomessa? Riittääkö sisäministeri Kai Mykkäsen (kok), pääministeri Juha Sipilän (kesk) sekä sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan (sin) pikavisiitti Oulun kaupungin johdon luona kaupungissa tutkittavien seksuaalirikosten takia?
Hallitus kokoontuu "kriisikokouksiin" Oulussa ja Helsingissä ilmi tulleiden seksuaalirikosten vuoksi tällä viikolla kaksi kertaa. Ensimmäinen tapaaminen on tiistaina ja toinen perjantaina.
Perussuomalaiset ovat valmiita tuomaan kovia keinoja pöydille tiistaiseen neuvotteluun kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi. He ovat esittäneet jo pitkään kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ja jopa kaikkien turvapaikanhakijoiden säilöönottoa turvapaikkaprosessin ajaksi.
"Jos turvapaikkaa ei tule, pitää olla vain yksi suunta: ulos Suomesta. Tämä olisi konkreettinen ja ehkä tehokkain keino estää rikoksia. Ottakaamme huomioon, että myös Turun terroristi oli kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö", perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri huomauttaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho muistuttaa 12. tammikuuta Facebook-sivullaan, että hallitus on vastuussa paitsi siirtolaisvyöryn miljardiluokan kustannuksista myös sen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä.
"Jos hallituksella olisi selkäranka, se pyytäisi anteeksi ja eroaisi", Halla-aho kirjoittaa.
Hän pitää hallitusta syyllisenä, koska se on ollut toimillaan ja toimettomuudellaan synnyttämässä monikulttuurista painajaista eikä ole tehnyt mitään ongelmien estämiseksi tai ratkaisemiseksi.
Hän huomauttaa, että sen sijaan hallitus höpisee selvityksistä ja lakihankkeista, jotka olisi pitänyt käynnistää vuosia sitten.
"Aikomusta ei kuitenkaan ole. Mitään ei tapahdu. Hallitus (ja vasemmisto-oppositio) luottaa siihen, että kuten ennenkin, tapaus vaipuu unohduksiin, ja sitten voidaan taas puhua sähköautoista."
"Kaiken populistisen höpinän keskellä" on Halla-ahon mielestä syytä muistaa, että pääministeri Sipilä oli se, joka kutsui Suomeen turvapaikkaturistien armeijan vuonna 2015, ja ilmoitti hiljattain julkaistussa Ylen kyselyssä vastustavansa rikoksesta tuomittujen maahantulijoiden karkotusten helpottamista.
Lisäksi Halla-aho kuittaa kokoomuksen Orpolle ja Mykkäselle, että he puolestaan näyttävät kannattavan linjauksia, jotka vielä hetki sitten olivat syvästi kokoomuksen arvopohjan vastaisia, ja joiden vuoksi yhteistyö perussuomalaisten kanssa oli mahdotonta.
Ruotsissa ei sitten syyskuisten parlamenttivaalien olla päästy vieläkään yhteisymmärrykseen hallituspohjasta, koska maahanmuuttokriittinen ruotsidemokraatit vei paljon ääniä valtaapitäviltä puolueilta, jotka jäivät hyvin kauaksi hallitsevasta enemmistöstä. Keinolla millä hyvänsä ruotsidemokraatit pyritäänkin nyt sulkemaan ulkopuolelle, etteivät he saa vaikutusvaltaa islamia vastustavalla politiikallaan.
Tilanne on täsmälleen sama Suomessa.
Vaikka eduskuntavaalit ovat "vasta" kolmen kuukauden päässä, on jo moneen kertaan täällä Suomessakin eri puolueista hyvissä ajoin huudeltu, ettei perussuomalaisia huolita samaan hallitukseen.
Iltalehti toteaakin osuvasti perussuomalaisten puheenjohtajan, Jussi Halla-ahon olevan oikeassa.
"Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi aivan oikein, että hallituksella on ollut 4 vuotta aikaa tehdä vaikuttavia päätöksiä.
Ne ovat jääneet suurelta osin tekemättä."
Nyt Iltalehdessäkin tunnustetaan turvapaikanhakijat kansalliseksi turvallisuusuhaksi ja "Suomi maksaa nyt kallista laskua sinisilmäisyydestään".
"Taustalla on suomalaisten ääretön sinisilmäisyys ja siitä johtuva krapula, jota monet johtavat poliitikot, asiantuntijat ja mielipide-eliitti tuntee nyt nahoissaan", kirjoittaa politiikan toimittaja Mika Koskinen Iltalehden Näkökulmassaan.
"Ollaan oltu mieluummin sinisilmäisiä ja uskottu hyvään."
Politiikan toimittaja Mika Koskinen uskoo näiden seksuaalirikostapausten vaikuttavan jopa siihen, kenestä tulee Suomen seuraava pääministeri.
"Tää tulee vaikuttamaan varmasti demareiden ja kokoomuksen kannatukseen ja perussuomalaiset on jo hyötynyt tästä eli jos perussuomalaisten nousu jatkuu, se tulee aivan varmasti syömään demareiden kannatusta", politiikan toimittaja pohtii tilannetta Iltalehden videolla.
Mika Koskinen on myös aivan varma, että tästä tulee johtava vaaliteema.
"Sitä ei pysty estämään millään. Ei taitanut tulla ilmastovaaleja, vaan tuli maahanmuuttovaalit."
The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
Klo 10:35.Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12. 01:29Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11. 15:49Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12