Aito avioliitto -yhdistykselle porttikielto opetusalan messuille

"Tämä ei ole tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta eikä suvaitsevaisuutta"

Kotimaa su 13.01.2019 10:23

Yle uutisoi perjantaina, että avioliiton säilyttämistä vain yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona sekä lapsen ihmisoikeutta omaan biologiseen isään ja äitiin puolustavan Aito avioliitto ry:n osallistuminen 25-26.1.2019 Helsingin Messukeskuksessa järjestettäville Educa-messuille on peruttu.

Educa-messut ovat johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma ja koulutus- ja verkostoitumistapahtuma, joten on helppo ymmärtää, miksi lapsen oikeuksia, opettajien ja vanhempain kasvatusoikeuksia, sukupuolikäsityksen perusteita, avioliiton merkitystä sekä sanan- ja mielipiteenvapautta esillä pitävän Aito avioliitto -yhdistyksen osallistuminen Educa-messuille estettiin.

Tapahtuman järjestäjät Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja Suomen Messut perustelevat Aito avioliitto -yhdistyksen osallistumisen peruuttamista messuilta OAJ:n jäseniltä ja muilta messuvierailta tulleella kritiikillä yhdistyksen osallistumisesta tapahtumaan.

OAJ ja Suomen Messut kertovat pohtineensa "poikkeuksellisen paljon" Aito avioliitto ry:n osallistumista Educa-messuille jo ennen vuodenvaihdetta ja ennen Aito avioliitto -yhdistyksen hyväksymistä näytteilleasettajaksi heidän kanssaan on käyty "perusteellinen keskustelu" tapahtuman luonteesta, arvoista ja osallistumisen ehdoista ja arvioitu, että yhdistys voi osallistua, kunhan se sitoutuu näihin periaatteisiin.

Kuitenkin Educan järjestäjät päättivät perjantaina 11.1., että "laajan palautteen perusteella ja tapahtuman onnistumisen takaamiseksi" yhdistyksen osallistuminen perutaan.

"Jäseniltä, järjestön aktiiveilta ja muilta osallistujilta saamamme laajan palautteen perusteella oli selvää, että OAJ:n oli arvioitava tilanne uudestaan. Kuuntelimme, kävimme kokonaisuuden läpi ja tulimme siihen lopputulokseen, että Aito avioliitto ry ei osallistu Educa-messuille", OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen selvittää perjantaina julkaistussa tiedotteessa.

Luukkainen korostaa, että OAJ:n työtä ohjaavat yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus.

Perumisen yhteydessä tapahtuman järjestäjät korostavat, että opettajan ammattiin ja tapahtuman arvoihin - jotka "huomioidaan erityisesti tapahtuman virallisissa ohjelmaosuuksissa ja tapahtuman tarjoamissa puheenvuoroissa" - kuuluvat suvaitsevaisuus ja yksilön oikeuksien sekä valinnanvapauden kunnioittaminen.

Lisäksi Aito avioliitto -yhdistyksen osallistumisen peruuttamisella halutaan "kiinnittää huomio tapahtuman kannalta tärkeimpään asiaan eli opetusalan edistämiseen ja laadukkaaseen ohjelmaan".

Vaikka Luukkaisen mukaan Aito avioliitto ry oli osallistumassa messuille ainoastaan näytteilleasettajana eivätkä he olleet missään vaiheessa mukana virallisessa ohjelmasisällössä, tapahtuman järjestäjät myöntävät avoimesti, että kieltämällä yksittäinen näytteilleasettaja halutaan varmistaa se, ettei Aito avioliitto ry "vie huomiota laajasta ja laadukkaasta ohjelmasta".

Aiemmin perjantaina ja ennen "lopullista kritiikkivyöryllä sepitettyä porttikieltopäätöstä" sulkea Aito avioliitto -yhdistys pois opetusalan messuilta, OAJ tiedotti erikseen, että Aito avioliitto ry:n osallistuminen tammikuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa järjestettäville Educa-messuille "on herättänyt vahvaa kritiikkiä" ja samaan hengenvetoon pyyteli anteeksi kaikilta oletetuilta mielensäpahoittajilta toteamalla, että Aito avioliitto -yhdistyksen "mukanaolon kritisoiminen on ymmärrettävää".

"Moni messukävijä näkee yhdistyksen toiminnan ja arvojen olevan ristiriidassa omien arvojen, ihmisoikeuksien ja opetussuunnitelman perusteiden kanssa. Educassa on mukana useita erilaisen katsomuskannan omaavia toimijoita. Luotamme Educan kävijöiden omaan arvostelukykyyn ja valintaan, kun he vierailevat eri tahojen osastoilla", OAJ ja Messukeskus perustelivat ja vastasivat tiedotteessa kahteen kysymykseen:

"Kuka voi osallistua Educa-messuille näytteilleasettajana?" ja "Miksi yhdistyksen annetaan osallistua Educaan?"

Tapahtuman järjestäjien mukaan lähtökohtaisesti Educa-messuille voivat näytteilleasettajaksi ilmoittautua lain puitteissa toimivat yritykset ja järjestöt.

"Educassa on mukana useita erilaisen katsomuskannan omaavia toimijoita. Mukana on niin yrityksiä kuin eri aatteisiin tai ideologioihin perustuvia näytteilleasettajia. Lista mukana olevista organisaatioista on pitkä ja moniääninen", tiedotteessa kerrotaan.

Listalta löytyy luonnollisesti muun muassa seksuaalisten vääristymien normalisointia ajava, seksuaalivähemmistöjen lobbausjärjestö Seta.

On selvää, että Seta on ollut mukana "kritiikkivyöryllään" painostamassa Educa-messujen järjestäjiä poistamaan Aito avioliitto -yhdistys näytteilleasettajien osallistujaluettelosta.

Setan perjantaina julkaisemassa "Ei kiitos syrjinnälle! Educa toistaa sateenkaari-ihmisten syrjinnän pitkiä perinteitä" -blogissa tulee selvästi esille se, miksi pienen yhdistyksen mukanaolo isossa messutapahtumassa suututtaa ja nostaa niin vahvan reaktion Setassa.

Seta ei hyväksy lapsen sukupuoli-identiteetin kehittymistä normaalisti niin, että pojat kasvavat miehiksi ja tytöt naisiksi, joten se ei suvaitse Aito avioliitto -yhdistyksen osallistumista Educa-messuille. Setan blogissa todetaankin "perusopetuslakiin ja perusopetuksen arvoperustan kivijalkaan" vihjaamalla suoraan tapahtuman järjestäjille, että "Aito avioliiton osallistumisen puolustaminen kuulostaa hyvin erikoiselta".

Seta vaatii nostamaan meteliä vedoten seksuaalivähemmistöjen "vuosikymmeniä kestäneeseen syrjintään, ulossulkemiseen ja vaientamiseen" ja lisäksi seksuaalivähemmistöjen hegemonista uhriasemaa hyväksi käyttäen Setan blogissa anellaan sääliä ja sympatiaa:

".. Miltä tämä tuntuu monista sateenkaarioppilaista ja vanhemmista, jotka ovat huolissaan lapsensa turvallisuudesta koulussa tai kouluissa työskentelevistä sateenkaariopettajista."

Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja Susanna Koivula kommentoi Twitterissä Aito avioliitto ry:n osallistumisen hylkäämistä opettajien messuilta:

"Tämä ei ole tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta eikä suvaitsevaisuutta."

Tuoreessa artikkelissaan Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja Susanna Koivula kertoo Aito avioliitto -yhdistyksen pettyneen Suomen Messujen ja OAJ:n päätökseen evätä heidän osallistumisensa Educa-messuille.

"Emme pidä tällaista ratkaisua tasa-arvoisena, yhdenvertaisena emmekä suvaitsevaisena", Koivula painottaa ja huomauttaa, että tässä tapauksessa "aito moniarvoisuus ei toteudu":

"Huoli herää, onko opettajlla, oppilailla ja näiden vanhemmilla koulussa tilaa ilmaista esimerkiksi kannattavansa avioliittoa naisen ja miehen välisenä?"

Koivula pitää "hyvin valitettavana" sitä, että perhemyönteiset arvot katsotaan messuille sopimattomaksi.

Aito avioliitto ry jatkaa työtään lapsen oikeuksien ja sananvapauden toteutumiseksi.

"Sille on tilausta Suomessa", Koivula vakuuttaa.

Aito avioliitto ry oli jo hyväksytty näytteilleasettajiksi ja yhdistys oli maksanut paikan.

"Ulkopuolinen painostus on varmasti päätöksen taustalla", Koivula tietää.


 

Tytti Salenius su 13.01. 10:23

Pääuutiset

blogit

Olli Pusa

Raha ja hoiva

ma 18.02. 22:53

Jukka Hankamäki

Mitä ajattelen perustulosta?

ma 18.02. 22:21

Timo Vihavainen

Kollegoja pelastamassa

ma 18.02. 22:19

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02. 22:18

Professorin Ajatuksia

Kusipäisyys leviää median välityksellä kuin tuhkarokko

ma 18.02. 22:14

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02. 21:28

videot