Ylen uutinen kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan viikinkien yli tuhannen vuoden takaisten kauppa-, ryöstö ja valloitusretkien perustana oli lähes teollisiin mittoihin kasvanut tervantuotanto. Asian ei olisi pitänyt olla suuri yllätys, sillä puisten laivojen käyttö ilman lahonsuojaa ei tietenkään olisi ollut - eikä edelleenkään ole - mahdollista.

Siten itse tutkimuksessa oleellinen löytö on se, että nyt on selvitetty kuinka tervaa valmistettiin viikinkiaikana. Menetelmä oli kehittyneempi kuin aiemmin, mutta alkeellisempi kuin satoja vuosia myöhemmin Suomenkin ensimmäiseksi merkittäväksi puuperusteiseksi vientituotteeksi nousseen tervan tuotantomenetelmät.

Oleellista uuden tutkimuksen yhteydessä on oivaltaa, että se on yksi palanen siinä tutkimustulosten ketjussa, jotka osoittavat ihmiskunnan suurten muutosten perustuvan lähes aina teknologis-taloudelliseen edistysaskeleeseen. Näin oli jo silloin, kun maatalous kehittyi ja sen varassa eläneiden ihmisten väkiluku alkoi ennennäkemättömän kasvun ja johti mm. Eurooppaan suuntautuneeseen kansainvaellukseen, joka syrjäytti ja osin sulautti maanosan alkuperäisen väestön.

Tai silloin kun teollistuminen johti aivan uudenlaiseen yhteiskuntaan, jonka ytimenä olivat maatalouden sijasta yhä osaavampien ihmisten kansoittamat kaupungit ja sotilaallisesti vahvimpia teollisuudeltaan kehittyneimmät valtiot. Tämän päivän yhä vahvemmin osaamiseen perustuvan yhteiskunnan kannalta oleellista on ymmärtää, että hyvinvoinnin ensimmäisenä edellytyksenä on aina huolehtia ihmisten osaamisesta ja sen hyödyntämisestä.

Siinä mielessä Helsingin Sanomat julkaisi erityisen mielenkiintoisen mielipidekirjoituksen, jossa apurahatutkija voivotteli kurjuuttaan ja uhkasi siirtyä pois tutkijan uraltaan muille työmarkkinoille. Yhteiskunnan kannalta hänen kirjoitustaan ei kuitenkaan tule nähdä uhkauksena vaan toiveiden täyttymyksenä tavalla, jonka sopisi leviävän laajemmallekin. Siksi kirjoittajankaan ei kannata tarjota osaamistaan nimimerkkinsä mukaisesti "hattu kourassa", vaan rohkeasti omaa erityisosaamistaan hyötykäyttöön tarjoavana työnhakijana.

Tarkoitan tällä sitä, ettei tutkijankoulutuksen ainoana tavoitteena ole tuottaa yliopistotutkijoita, vaan yhä tärkeämpänä olisi nähtävä huippuosaavan työvoiman tuottaminen yksityiselle sektorille. Viime kädessähän tutkijankoulutuksessa on kyse siitä, että sen saanut henkilö on opetettu erottamaan tosiasiat toiveista ja loogiset syy-seuraussuhteet ideologisista tavoitteista objektiivisemmin kuin muut.

Jos ja kun tämä on onnistunut, tarjoavat nämä ihmiset sellaista osaamista - vaikka väitöstutkimuksensa aiheen ulkopuoleltakin - jota myös yksityisen sektorin toimijoiden kannattaa hyödyntää. Asia olisi hyvä ymmärtää myös niissä yrityksissä, jotka kilpailuasemassa muiden kanssa hakevat etua (ja tulosta) osaamisesta, tuotekehityksestä tai markkinoinnista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Todellinen monikäyttöluonnonvara
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?
Muinaisia kohtaamisia