Arvoisat lukijani. Tiedättehän, että maankäytön muutokset ovat syy globaalin ympäristönmuutokseen. Maan peitteisyyden väheneminen heikentää maan energiatasapainoa ja vaikuttaa biogeokemiallisiin sykleihin, jotka lisäävät mm. ilmaston lämpenemistä ja heikentävät ekosysteemipalveluita.

Ennen Xiao-Peng Songin äskettäin Naturessa julkaistua tutkimusta maankäytön muutoksia ei kuitenkaan oltu mitattu maapalon laajuisesti. Mutta nyt se on tehty perustuen satelliittidataan - tulokset kattavat vuodet 1982-2016.

Tutkimus osoitti vastoin ennakko-odotuksia, että maapallon metsäpinta-ala ei suinkaan ole supistunut mainittuna aikana, vaan päinvastoin: se oli kasvanut 7,1 prosenttia. Tai toisin sanoen 2,24 miljoonaa neliökilometriä. Tästä huolimatta metsäala oli supistunut tropiikissa, mutta kasvanut siis vielä paljon enemmän Euroopassa, Kiinassa, Itäisessä Pohjois-Amerikassa, Japanissa, osassa Afrikkaa ja Siperiassa.

Maankäytön muutoksista 60% voitiin liittää ihmisen suoraan toimintaan ja 40% epäsuoriin tekijöihin kuten ilmaston lämpenemiseen. Metsien lisääntyminen oli erityisen selkeää vuoristoissa ja väheneminen puolestaan kuivissa ja puolikuivissa ekosysteemeissä.

Erityisesti monien maiden metsitysohjelmat näkyivät satelliittikuvissa erinomaisesti. Samoin Suomessa pohjoisten metsien jatkuvasti lisääntyvä kasvu, josta saamme kiittää nykyaikaista intensiivistä metsätaloutta.

On kuitenkin huomattava, että metsien kasvu on keskittynyt pohjoiseen ja metsäkato tropiikkiin, missä puiden biomassa pinta-alaa kohti on merkittävästi suurempi. Siten havaituista pinta-aloista ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä hiilinielujen tai kasvihuonepäästöjen suhteen.

Tästä huolimatta edellä kuvaamani tulokset ovat tutkimuksen viimeinen sana maapallon metsäkadosta. Seuraavaksi löydökset on vietävä ilmastomalleihin, jolloin maapallon metsien kokonaisvaikutuksesta syntyy nykyistä luotettavampi kuva olettaen, että mallit kuvaavat edes likimain todellisuutta.

Mallien osalta onkin syytä huomata, että edelle lyhyesti referoimani tutkimus kertoo sen, kuinka järkyttävän suuria epävarmuuksia niiden lähtökohdissa on edelleen. Onneksi tiede on kuitenkin itseään korjaavaa ja sitä kautta myös ilmastomallien luotettavuus paranee ajan myötä. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä, etteivät ilmastotutkijat rakastu omiin hypoteeseihinsa vaan ovat valmiit vahvistamaan tai hylkäämään niitä parhaan tutkimustiedon valossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Todellinen monikäyttöluonnonvara
Tutkijoilta uusi metsäkannanotto
Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta