Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 04.05.2018 11:07

Koululaisten valinnat ovat tärkeitä Suomen tulevaisuuden kannalta

Etnisten suomalaisten määrä on tunnetusti kääntymässä laskuun. Samaan aikaan yhteiskunnan arvot ovat muuttumassa yhä teknologiakielteisemmiksi, mikä näkyy koululaisten kurssivalinnoissa siten, että pitkän matematiikan suosio on kääntynyt laskuun. Samoin on käynyt tekniikan alan ammattikoulutukselle.

Yhtälö on teknologiateollisuuden kannalta tuhoisaa. Niinpä se on päästänyt hätähuudon, johon sisältyy myös vaatimus työperäisen maahanmuuton kasvattamisesta. Humanitaarisista muuttajistahan vain murto-osa on soveltuvia teknologiateollisuuden tarpeisiin.

Ongelman laajuudesta kertoo se, että teknologiateollisuus vastaa yli puolesta Suomen vientituloja ja työllistää noin 30 prosenttia työvoimasta. Lisäksi on selvää, etteivät arvoiltaan pehmentyneen yhteiskunnan tavoittelemat vihreät teknologiaratkaisut synny ilman korkeaa teknologista osaamista. Niitä eivät luo ekologit, lääkärit, taiteilijat eivätkä humanistit vaan insinööritiedon ja -taidon osaajat.

Siksi suomalaisen yhteiskunnan kannattaa ottaa vakavasti teknologiateollisuuden hätähuuto. Osinhan näin on jo tehtykin, kuten Lappeenrannan teknillisen yliopiston avaama tutkintoon johtava linja myös Turkuun on osoittanut. Sen tarkoituksena on vastata Lounais-Suomen teknologiayritysten työvoimatarpeeseen.

Yliopistojen ratkaisut eivät kuitenkaan riitä korjaamaan syntynyttä ongelmaa, mikäli nuorten ratkaisut jo peruskoulussa ja lukiossa sulkevat tien kovien luonnontieteiden ja niiden sovellusten pariin. Erityisesti lahjakkaiden tyttöjen soisi hylkäävän haaveet perinteisistä naisten matalapalkka-aloista ja tekevän jo lukioajan kurssivalintansa ajatellen tulevaisuuttaan tekniikan parissa.

Ehkäpä tähän kannustaa myös se, että tänä päivänä teknisten alojen koulutukseen on usein varsin helppo päästä ja palkkataso on varsin kelvollinen. Lisäksi työttömyysaste on rakennetyöttömyyden tasolla, eli käytännössä kaikille halukkailla ja työntekoon kykenevillä on töitä.

Siksi on omituista, että hankalapääsyisimpiä opiskelualoja nuorten parissa ovat kuvataide, teatteri- ja tanssiala sekä psykologia. Ja niiden jälkeen liikuntatieteelliset, taideteolliset ja eläinlääkinnälliset alat. Niiden varaan Suomi tuskin kuitenkaan pystyy jatkossakaan rakentamaan hyvinvointiaan, vaikka myös niiden alojen ammattilaiset ovat tärkeitä yhteiskuntamme osasia.

Siksi tarvitsemme kokonaisvaltaista uutta ajattelua niin politiikan, peruskoulu- ja lukio-opetuksen kuin mediankin parissa. Pitkällä tähtäimellä olisi parasta, että uusien ikäluokkien koulutusvalinnat tukisivat mahdollisimman hyvin yhteiskuntamme tulevaisuutta sekä määrällisesti että laadullisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden Feniks-lintu
Kiina nousee tutkimuksen ja talouden välisen positiivisen kierteen varassa
Palkankorotusten sijaan investointi tulevaisuuteen

Professorin Ajatuksia pe 04.05. 11:07

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Pelastaisiko 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa suomalaisten eläkkeet?

Klo 11:54.

Oulun demari-imaami kiistää oikeuden näkemyksen lapsiraiskausasiassa

pe 22.03. 10:25

Oulun imaami pelkää terrorismia

to 21.03. 10:22

Utrechtin turkkilaisampujalla on ihmisoikeudet

ke 20.03. 11:26

Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet

ma 18.03. 23:31

Suomalaiset haluavat vihervasemmiston hallitukseen

su 17.03. 10:06

Kaikki terroristit eivät ole muslimeita

pe 15.03. 20:44

Pirullisia ympäristöongelmia

to 14.03. 23:14

Kohti parempaa kulttuuria

ke 13.03. 17:41

Piia Elonen listasi puolueita järjestykseen

ti 12.03. 15:33

blogit

Vieraskynä

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03.2019 20:01

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Pelastaisiko 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa suomalaisten eläkkeet?

la 23.03.2019 11:54

Jukka Hankamäki

Lasten ristiretki ja ilmastopolitiikan kobravaikutus

pe 22.03.2019 10:30

Petteri Hiienkoski

The Telegraphin uutiset liikaa Facebookille: yhteisöpalvelu bannasi tiedonvälittäjän vaalien alla

ke 20.03.2019 19:18

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Tapauskertomus: Muslimimaasta tullut valehteli ja sai turvapaikan

pe 22.03.2019 23:24

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

GCM-sammakosta suudellaan maahanmuuttoprinssia

la 23.03.2019 11:56

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto ja Paroni von Munchausen

la 23.03.2019 08:13

Heikki Porkka

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03.2019 11:04

Tapio Puolimatka

"Homofobinen" professori haluttiin erottaa Oxfordin yliopistosta

pe 22.03.2019 21:47

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Sota joka yllätti

la 23.03.2019 11:55

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20