Kokoomus näyttäisi kipuilevan. Ensin oli Harkimo ja sitten Lepomäen kirja. Molemmat julistavat markkinaliberalismin ilosanomaa.

Tarkalleen ottaen Suomi on nyt nousukaudella ja Kokoomuksen markkinaliberaalit toivovat puolueessaan muutosta haluamaansa suuntaan. Vastassa on edunvalvojien valtaapitävä kaarti, joka nykyisellä linjallaan on pysynyt vallassa lähes yhtäjaksoisesti aina Holkerin hallituksesta asti.

Lepomäki tuskin saa ulostulollaan Kokoomuksen suuntaa oleellisesti muutetuksi. Toisaalta hän ei myöskään lähtenyt Harkimon mukaan, ehkä siksi, ettei sillä tiellä ole vielä puoluetta. Sinisen tulevaisuuden kohtalo toimii tietenkin varoittavana esimerkkinä.

Tosiasia kuitenkin on, että Suomesta puuttuu selkeästi markkinaliberaali puolue. Historiasta puolestaan tiedämme, ettei sellaisella ole maassamme ollut kovin kaksista menestystä - edellinen yritys eli Nuorsuomalaiset kestivät vain muutaman vuoden vaikka se onnistuikin saamaan eduskuntaan kaksi kansanedustajaa.

Itse hahmottelin Harkimon tapauksen yhteydessä sellaisen puolueen ohjelmaa, jossa yhdistyisivät talousliberalismi, terve isänmaallisuus, maltillinen veropolitiikka ja keskiluokkaisuus. Ajatukseni ei liene aivan sellainen mistä Lepomäki on puhunut, mutta oman käsitykseni mukaan se saattaisi puhutella varsin monia suomalaisia.

En kuitenkaan usko, että ehdotukselleni lämmetään. Isänmaallisuus nimittäin joutuisi välittömästi punavihreyteen kallistuvan toimittajakuntamme hampaisiin eikä talousliberalismillekaan taitaisi viime kädessä löytyä montakaan mediavallan kammareissa liikuskelevaa puoltajaa.

Lepomäen kohdalla on kuitenkin annettava yksi tunnustus. Hän nimittäin puki sanoiksi sen, mikä koskee aivan jokaista puoluetta: "En rupea hurskastelemaan ja väittämään, että olisin parempi kuin kukaan toinen. Olen ihminen siinä missä kaikki kollegani. Olen ehkä valinnut himpun verran erilaisen tien vallantavoittelussani, mutta samasta puusta olemme veistettyjä: ilman valtaa on mahdoton saada mitään aikaan. Siksi poliitikolla on suorastaan velvollisuus tavoitella valtaa. Muu olisi äänestäjien pettämistä".

Sen sijaan hän ei kertonut, että valtaan pääsy ja siellä pysyminen on politiikan ammattilaisen elämän - ja siihen liittyvien henkilökohtaisten etujen - edellytys. Siinä yksi erinomainen keino on julkisuus. Julkisuus keinolla millä hyvänsä, kuten Paavo Väyrynen on toiminnallaan osoittanut.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Harkimon lähtö herätti ajatuksia
Kokoomus, rasismi ja tosiasioiden kieltäminen
Onko suomalainen sisimmässään sosialisti?