Tavio esittää uutta EU-strategiaa Suomelle: Kauppaliitto ja vain minimimäärä uutta sääntelyä

Perussuomalainen näkemys korostaa EU:n roolia kauppaliittona eikä liittovaltiona.

Kotimaa to 01.03.2018 17:31
Kuva: youtube

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Tavio jätti tänään keskiviikkona eduskunnan lakivaliokunnassa eriävän mielipiteen lausuntoon valtioneuvoston EU-vaikuttamisstrategiasta. Strategiassa määritellään Suomen EU-politiikan keskeiset vaikuttamiskohteet kuluvalle vuodelle.

Lakivaliokunnan enemmistöstä poiketen Tavio piti huonona, että EU kytkeytyy jatkuvasti enemmän kansallisiin oikeuskysymyksiin. Tavio on huolissaan siitä, että EU on laajentunut oikeudellisissa asioissa nopeasti, vaikka perinteisesti on katsottu, että oikeusasiat kuuluvat jäsenvaltioiden omaan kansalliseen toimivaltaan.

Perussuomalainen näkemys korostaa EU:n roolia kauppaliittona eikä liittovaltiona.

Tavio ehdottaa Suomen EU-vaikuttamislinjaksi, että Euroopan unionin tärkeimpinä tehtävinä tulee pitää jäsenvaltioiden taloudellisia etuja ja keskinäistä rauhaa. Suomen tulee Tavion mielestä keskittyä EU:ssa kaupan esteiden purkamiseen ja sallia vain minimimäärä uutta sääntelyä.

Tavio moittii, että jäsenmaat ovat antaneet vallan keskittyä epädemokraattisesti valitulle komissiolle.

"Liittovaltiokehitys etenee salakavalasti, koska EU-asioita ei käsitellä perinpohjaisesti jäsenvaltioiden parlamenteissa, vaan jäsenvaltioille on muodostunut käytännöksi automaatio myötäillä komission kantoja", Tavio sanoo.

Jukka Rahkonen to 01.03. 17:31

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot