Helsingin Sanomat kertoi, että maahamme on rakennettu eräänlainen ikiliikkuja. Tarkoitan turvapaikanhakijoiden rajatonta valitusoikeutta maahanmuuttoviraston ja oikeuden päätöksistä.

Lehden mukaan joillakin vuonna 2015 maahan saapuneilla turvapaikanhakijoilla on menossa peräti viides valituskierros. Sana "joillakin" ei tuossa edellä tarkoita mitään yksittäistapauksia, vaan "viime vuonna turvapaikkayksikkö teki noin 9 500 päätöstä. Samana vuonna noin 7 500:sta päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen. Suurin näistä koski vuosina 2015–2016 tehtyjä päätöksiä."

Edelleen meitä valistettiin siitä, että "päätöksissä on rajaton valitusoikeus. Turvapaikanhakija voi valittaa viraston päätöksestä hallinto-oikeuteen niin kauan, kunnes oikeus katsoo, että viraston päätös on perusteltu ja lainvoimainen. Sen jälkeen valituslupaa voi hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta."

Eikä tässä kaikki, sillä kierroksen voi aina aloittaa uudelleen. Lehden mukaan "Maahanmuuttoviraston arvion mukaan lähes 2 000 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa jätti viime vuonna uusintahakemuksen. Kaikista viime vuonna jätetyistä turvapaikkahakemuksista noin 40 prosenttia oli tällaisia."

Helsingin Sanomat totesi myös, että "useimmiten valittaminen kannattaa, sillä ensimmäinen päätös ei usein ole oikea." Olen itse eri mieltä ja totean, ettei asialla ole tekemistä päätöksen oikeellisuuden tai vääryyden kanssa, vaan kyseessä epäsymmetrisen ja usein äärimmäisen epäselvän tilanteen luoma todennäköisyyksiin perustuva lainalaisuus. Koska valituksia tehdään vain negatiivisista päätöksistä, ja ne menevät jollain frekvenssillä läpi, syntyy valituksenteon kannattavuus pelkästään siitä.

Oleellista on ymmärtää prosessin lottomainen luonne. Lotto syntyy siitä epäselvyydestä, että oikeuksien vaatimuksen Maahanmuuttoviraston päätösten taustoiksi ovat sille ja suomalaiselle veronmaksajalle täysin kohtuuttomia, joten ratkaisut ovat todelliseen turvapaikantarpeeseen nähden enemmän tai vähemmän satunnaisia.

Lehden mukaan hovioikeuksissa on esimerkiksi "vaadittu, että selvitetään tarkemmin jonkin tietyn kylän tai kaupungin eli kotialueen tilannetta, erityisesti Irakin, Afganistanin ja Somalian osalta. Tai sitten sitä, onko matkareitti turvallinen juuri kyseiselle hakijalle.”

Eli turvapaikanhakija voi koettaa tässä lotossa onneaan, mikäli Suomessa ei ole tietoa jokaisen lähtömaan kaikkien kylien tai niihin johtavien matkareittien tilanteesta. Eikä sellaista tietenkään ole - ei edes resursseja vaadittujen selvitysten tekemiseksi.

Valitettavasti HS ei kertonut paljonko tämä valitusrumba maksaa. Lienee kuitenkin selvää, ettemme kokonaiskustannusten osalta puhu pikkurahoista, vaan jokaisen valittajan kohdalla sellaisista summista, joiden kokoisista valtion tukiaisista tavallinen suomalainen voi vain haaveksia valittaessaan itseään koskevista viranomaispäätöksistä.

Edelle kuvatun absurdiuden korjaamiseksi ehdotan maamme poliitikoille, että he  ryhtyvät välittömästi toimiin, jotta turvapaikanhakijoiden valitusoikeus rajoitettaisiin yhteen kertaan ja sen jälkeen negatiivisen päätöksen saaneet palautettaisiin kotimaahansa. Tai ainakin jonkinlaiseen muusta väestöstä eristettyyn turvapaikkaan.

Samalla on syytä rajoittaa myös turvapaikkahakemusten tekemisoikeus yhteen kertaan ja siirtää turvapaikan tarpeen osoittamisvastuu hakijalle itselleen. Eli osoittakoon hakija itse pitävästi syyt sille, ettei esimerkiksi Maahanmuuttoviraston osoittama kylä tai kaupunki tai sinne johtava reitti ole hänelle turvallinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nigerialaiskertomuksen todennäköisyydestä
Sunniva Drake muuntelee irakilaista totuutta
Mitä tilastot kertovat irakilaisten kansainvaelluksesta Suomeen?