Sisäministeri Risikko teki irtioton hallituksen turvapaikkapoliittisesta ohjelmasta

Kansanedustaja Olli Immosen mielestä ministerin vastaus oli pöyristyttävä

Kotimaa pe 24.02.2017 15:56
Olli Immonen, kansanedustaja (ps.)

Eduskunnan kyselytunnilla nähtiin eilen torstaina erikoinen näytelmä, kun vihreät esittivät sisäministeri Paula Risikolle (kok) kysymyksen turvapaikanhakijoiden kohtelusta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola pääsi samassa yhteydessä kysymään ministeriltä hallituksen yhdessä sopiman 80-kohtaisen turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman etenemisestä.

Sisäministerin vastaus sai perussuomalaiset kansanedustajat hämilleen.

"Silloin aikoinansa on arvioitu erilaisia mahdollisuuksia, ihan samoja kuin mitä muissakin maissa on, ja tällä hetkellähän on niitä selvityksiäkin tehty. Me olemme käsitelleet niitä ministeriryhmässä, ja esimerkiksi tässä perheenyhdistämiseen liittyvässä, mikä on tehty, on katsottu, että se taloudellisen toimeentulon edellytys on kyllä sen verran korkea, että se peittoaa niitä muita, mitä on aikoinansa ehdotettu", Risikko vastasi kyselytunnilla.

"Siitä syystä ainakaan tässä vaiheessa meillä ei ole valmistelua, mutta meillä selvitykset totta kai jatkuvat, koska silloin aikoinansa niin on päätetty, mutta ainakaan tässä vaiheessa emme ole tekemässä muita kiristyksiä", ministeri jatkoi.

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen mielestä ministerin vastaus oli suorastaan pöyristyttävä.

"Hallitus on sopinut joulukuussa 2015 turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman osana perheenyhdistämisen kriteerien tiukentamisesta täysimääräisesti EU:n perheenyhdistämiskriteerin mukaisesti, joten tällainen irtiotto yksittäiseltä ministeriltä yhdessä sovitusta ohjelmasta on ehdottomasti tuomittava", Immonen toteaa.

Immosen mukaan hallituspuolueiden yhteisesti hyväksymässä ohjelmassa todetaan sanatarkasti, että hallitus tiukentaa perheenyhdistämisen kriteerejä EU:n perheenyhdistämisdirektiivin nojalla täysimääräisesti, edellytyksenä ainakin toimeentuloedellytys ja riippumattomuus sosiaalituista.

"Keväällä 2015 kirjoitetussa hallitusohjelmassa erikseen mainitaan, että hallitus tarkentaa perheenyhdistämisen kriteerejä EU:n perheenyhdistämisdirektiivin mukaisesti", Immonen toteaa.

"Hallitusneuvotteluissa ja tuloksissa sovittiin erityisesti perheenyhdistämiskriteereiden tiukentamisesta aina siihen saakka mihin EU-direktiivi antaa myöten. Asiassa ei ole tulkinnanvaraa", Immonen painottaa.

Eduskunta hyväksyi jo aiemmin kesäkuussa 2016 lain, jolla tiukennettiin turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisen edellytyksiä. Kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saavien perheenjäseniltä edellytetään nykyisin tietyin poikkeuksin turvattua toimeentuloa perheenmuodostamisajankohdasta riippumatta, jotta perheenyhdistämishakemus voitaisiin hyväksyä.

Immosen mukaan lain tiukennus oli hyvä ja välttämätön, mutta vielä sellaisenaan riittämätön.

"Tuo oli ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. Seuraavaksi hallituksen täytyy yhdessä sovitun turvapaikkapoliittisen ohjelman mukaisesti tiukentaa muita perheenyhdistämisen edellytyksiä kuten asumiseen tai kielitaitoon liittyviä", Immonen tarkentaa.

"Käsitykseni mukaan hallituksen turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman eteneminen on kokonaisuudessaan kohtuullisen hyvällä mallilla. Sisäministerin eilinen irtiotto perheenyhdistämisen tiukennuksiin liittyen tuli kuitenkin yllätyksenä", Immonen kummeksuu.

Immonen korostaa, että perussuomalaiset tulevat seisomaan yhdessä sovittujen linjausten takana.

"Pidämme kiinni sovitusta ja edellytämme sitä myös muilta hallituskumppaneiltamme", Immonen sanoo.

Marko Hamilo pe 24.02. 15:56

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot