Helsingin Sanomissa kerrottiin tänään julma ja järkyttävä tarina Suomessa asuneesta afrikkalaisisästä ja hänen kahdesta tyttärestään. Lyhyesti kerrottuna isä oli joutunut 2000-luvun alussa vankeuteen raiskattuaan vanhempaa tytärtään, mutta pikkusiskon tapausta ei oltu edes tutkittu ennen kuin paljon myöhemmin.

Silloinkin tutkinta kesti erittäin kauan, ja lopulta käräjäoikeus sinänsä uskoi tytön tarinan, mutta näyttö ei riittänyt tuomioon. Tapaus mennee vielä hovioikeuteen.

Jutussa ihmetellään monen haastatellun suulla sitä, miksi tapausta ei tutkittu aiemmin ja miksi sen tutkinta kesti niin kauan. Minä en ihmettele, vaan esitän veikkauksen, että syynä oli ihmisten pelko rasistiksi leimautumisesta.

Tuo pelko on osoittanut voimansa länsimaissa jo kauan sitten. Pahin tunnettu tapaus lienee Iso-Britanniassa 16 vuotta toiminut Rotherhamin raiskausrinki, jota viranomaiset hyssyttelivät vuosikausia pelätessään rasistileimaa.

On siis olemassa erinomaiset syyt veikata, että myös HS:n tänään julkaiseman tapauksen poikkeuksellisen kehno tutkinta on johtunut asiaa käsitelleiden viranomaisten rasistiksi leimautumisen pelosta. Ja toivoisin, että vaikkapa yleinen syyttäjä ottaisi tämän asian - siis virkamiesten toiminnan - tutkimisen agendalleen.

Lopuksi minun on tässä yhteydessä ihan akateemisesta mielenkiinnosta kysyttävä, että ovathan kaikki muita ihmisiä rasisteiksi leimanneet nyt tyytyväisiä leimakirveensä aikaansaannoksiin?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä rasistinen väkivaltatapaus kertoo
Kolaroiva bussikuski lisäsi rasimia ja vaikeutti kaltaistensa työllistymistä
Ongelmista vaikenemalla muutamme Suomen paskastaniksi