Turkkilaismiehet murhasivat Norjassa - media puhuu taas "suomalaismiehestä"

Suomalaisen valtamedian harhaanjohtavat otsikoinnit ja epätarkat uutiset jatkuvat

Kotimaa ke 27.09.2017 10:41
"suomalaismiehiä" mielenosoituksessa Hollannissa keväällä 2017.

Norjassa murhattiin kesäkuussa turkkilainen 54-vuotias mies, jolla oli Norjan kansalaisuus. Murhasta syytettynä ovat 40-vuotias turkkilainen mies, jolla on Viron kansalaisuus sekä 50-vuotias turkkilainen mies, jolla on Suomen kansalaisuus.

Murhattu turkkilaistaustainen mies oli asunut Norjassa usean vuoden ajan ja hänellä oli maan kansalaisuus, kertoo norjalaislehti Aftenposten.

Norjalaislehti VG:n mukaan molemmat miehet saapuivat Norjaan juuri ennen henkirikosta. He myös poistuivat maasta nopeasti teon jälkeen.

Puolentoista viikon kuluttua epäillystä henkirikoksesta poliisi sai kummatkin miehet kiinni. Toinen mies pidätettiin Suomessa, toinen Bulgariassa. Norjalaislehti Aftenpostenin mukaan poliisi teki yhteistyötä sekä Suomen että Bulgarian viranomaisten kanssa.

Iltalehti otsikoi uutisen "Suomalaismiestä epäillään perheenisän murhasta Norjassa". Uutisen ensimmäisessä kappaleessa Iltalehti toistaa otsikon "Suomalaismiestä epäillään perheenisän murhasta Norjassa".

Uutisen viimeisessä kappalessa Iltalehti vielä vahvistaa harhaanjohtavaa viestiään kirjoittamalla: "Suomalaismiehen osuudesta murhaan Suomessa ensimmäisenä uutisoi Ilta-Sanomat, jonka mukaan mies on tuomittu Suomessa aiemmin muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta."

Iltalehden uutinen ei sanallakaan mainitse tekijän olleen turkkilainen, joka oli saanut Suomen kansalaisuuden.

Ilta-Sanomat otsikoi saman uutisen: "Suomalaismies sai kahdeksan vuoden tuomion ja pakeni maasta – epäillään nyt Norjassa kahden lapsen isän murhasta"

Ilta-Sanomien uutinen toistaa saman harhaanjohtavan viestin heti uutisen lihavoidussa tiivistelmässä eli ingressissä.

Ilta-Sanomat kuitenkin itse tekstissä mainitsee yhdellä lauseella tärkeän totuuden: "Hän (Poliisin tutkinnanjohtaja ja oikeudellinen edustaja Sturla Henriksbø) vahvistaa kuitenkin Ilta-Sanomille, että murhasta tai avunannosta murhaan epäillään 54-vuotiasta turkkilaistaustaista miestä, jolla on Suomen kansalaisuus".

Jäljempänä Ilta-Sanomien uutinen kirjoittaa kuitenkin taas "suomalaismiehestä": "IS:n tietojen mukaan henkirikoksesta epäilyllä suomalaismiehellä on vakavaa rikostaustaa Suomessa. Helsingin hovioikeus tuomitsi miehen törkeästä huumausainerikoksesta ja väärennysaineiston hallussapidosta kahdeksan vuoden vankeuteen vuoden 2011 marraskuussa."

Norjan poliisi on vaitonainen tapauksen yksityiskohdista, koska tutkinta on vielä kesken.

Kaikki tapauksen osapuolet olivat Euroopan alueelle tulleita turkkilaisia ja murhasta epäillyillä on ollut aiempia huumausainerikoksia.

Turkki on islamilainen maa. Yli 99 prosenttia turkkilaisista ilmoittaa olevansa muslimeja.

 

Jukka Rahkonen ke 27.09. 10:41

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot