Viime torstain Nature-lehdessä Jeremy Nathans Johns Hopkins Medical Schoolista kirjoitti auki sen, minkä luultavasti jokainen vähänkään ajattelukykyinen ihminen ymmärtää. Taustana oli saman lehden aikaisemmassa numerossa ollut kirjoitus, jossa pohdittiin millä tavoin ruuan saisi riittämään Egyptin kasvavalle väestölle.

Koska tämä lyhyt kirjoitus oli nykymaailmassa liiankin valaiseva käännän Nathanin tekstin arvoisien lukijoideni arvioitavaksi. Olkaapa siis hyvät.

”Egyptin populaatio on enemmän kuin kolminkertaistunut 50 vuodessa ja sen odotetaan ylittävän 150 miljoonan ihmisen rajan vuonna 2050. Tämä populaation kasvunopeus näyttäisi olevan kestämätöntä huomioiden, että vain viisi prosenttia Egyptin maa-alasta on sopivaa viljelyyn ja että lähes kaikki käytettävissä oleva maa on jo peltona. Huolimatta tästä intensiivisestä maankäytöstä Egyptiin tuodaan 40 % sen tarvitsemasta ruuasta.

Nähdäkseni ongelmana ei ole niinkään se, että Egypti tuottaisi liian vähän ruokaa kuin se, että se on kotimaa liian monelle ihmiselle. Suunnitelmat ruuan tuotannon ja sen kulutuksen välisen aukon sulkemiseksi – mukaan lukien puhtaan veden pumppaaminen Saharan alta ja suolan poistaminen merivedestä – ovat epäkäytännöllisiä ja liian kalliita. Minun nähdäkseni ruuantuotannon lisäämisen sijaan olisi parempi laskea syntyvyyttä, jotta saavutettaisiin tasapaino ruuantuotannon ja kulutuksen välillä.”

Kirjoituksen luettuani jäin pohtimaan, että mitä pitäisi päätellä siitä kun maailman ehkä arvostetuimmassa tiedelehdessä julkaistaan edelle kääntämäni kaltainen itsestäänselvyys vastauksena lehden toimituksen tekemälle artikkelille. Pohdintani jälkeen ymmärsin liiankin selvästi, että maailmassa vallitsevan nälän, hädän ja kurjuuden perimmäinen syy ei ole pahuus eikä yhteiskunnallinen vääryys. Sen sijaan ne johtuvat yksinkertaisesti kautta länsimaisten yhteiskuntien läpi - jopa tiedeyhteisöön - levinneestä pohjattomasta älyllisestä epärehellisyydestä.

Valitettavasti pelkään, että älyllisen epärehellisyyden korjaaminen osoittautuu vieläkin vaikeammaksi kuin yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden, epätasaisesti jakautuneiden luonnonvarojen tai ihmisryhmien välisten perinnöllisten tai kulttuuristen erojen tasoittaminen. Näin siksi, että juuri tuo älyllinen epärehellisyys ruokkii itse itseään ja ehkäisee loogisten ratkaisujen löytämistä mitä erilaisimpiin ongelmiin. Päivä päivältä ja sukupolvi sukupolvelta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

"Oikeusvaltion puolesta" -vetoomuksesta
Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku