Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio moittii pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen päätöstä lopettaa Uudenmaan eristys muusta Suomesta jo tänään 15.4.
Pääministeri Marin kertoi julkisuudessa kuusi päivää sitten, että Uudenmaan eristämistä jatkettaneen 19.4. asti, joten purkaminen tehdään jopa suunniteltua aiemmin.
– Sulun purkaminen on erittäin huono päätös hallitukselta. Taudin leviäminen maakuntiin nopeutuu tämän takia ja enemmän ihmishenkiä menetetään kuin olisi ollut pakko. Vaikea uskoa, ettei perustuslaki suojaisi ensisijaisesti ihmisten terveyttä, Tavio kommentoi.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan uuden koronaviruksen tautihuippua ei olla vielä koettu Suomessa.
Bibi Netanyahua on kiittäminen meille saapuneista kunniakansalaisista, jotka muodostavat meille ja koko Euroopalle suurimman turvallisuusuhan
su 15.03. 14:15
Ihmisen tulee ajatella
ti 20.01. 11:14
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09. 10:28
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09. 18:20
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23