Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 03.03.2020 21:26

Afrikka ja koronavirus

Koronaviruksen esiintymisestä on raportoitu jo yli 60 maassa. Tapauksia on ylivoimaisesti eniten Kiinassa, josta virus lähti liikkeelle, mutta myös Etelä-Koreassa, Italiassa, Iranissa, Japanissa, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Singaporessa sekä yhdellä risteilijällä on havaittu yli 100 tartuntaa. Syrjäisessä Suomessakin niitä on nyt seitsemän.

Olen pannut merkille yhden tähän tilastoon liittyvän omituisuuden. Se on tartuntojen olematon määrä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa (vain yksi tapaus), joka on tunnetusti kiinalaisten erityisen aktiivisuuden kohteena.  Siellä toimii nykyään yli 10 000 kiinalaista yritystä, joilla lienee sekä jatkuvaa yhteydenpitoa emämaahan, että kiinalaisia työntekijöitä.

Koska Suomenkin ensimmäinen koronatapaus oli kiinalainen turisti, tuntuisi varsin loogiselta, että virus olisi Afrikan ja Kiinan välisten taloudellisten suhteiden myötä levinnyt myös mustaan maanosaan. Koska näin ei tilastotietojen mukaan ole, on asialle kysyttävä selitystä.

Onko kyse siis vain hyvästä tuurista, joka on pitänyt afrikkalaiset syrjässä koronavirusten leviämiseltä? Vai olisiko niin, ettei koronavirus tartu afrikkalaisessa ilmastossa? Vai onko afrikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä epäonnistunut tartuntojen tunnistamisessa? Vai ovatko sikäläiset hallinnot suorastaan pimittäneet havaitut tapaukset?

Näihin kysymyksiin ei tietenkään ole vastauksia, mutta mikäli virus on jo löytänyt - tai tulee löytämään - tiensä Afrikkaan,  on sillä laajakantoisia seurauksia niin afrikkalaisten kuin meidän muunkin maailman asukkaiden kannalta. Seuraavassa muutamia mieleeni tulleita ajatuksia.

Monet afrikkalaiset valtiot ovat niin köyhiä ja heikosti organisoituja, etteivät ne kykene eristämään viruksen kantajia samaan tapaan kuin vaikka me suomalaiset. Siten koronavirus pystyy leviämään kaikkialle Afrikkaan ja sieltä turismin, työmatkailijoiden ja turvapaikanhakijoiden myötä myös maanosan ulkopuolelle.

Erityisen lujille joutuvat Afrikan maiden terveydenhoitojärjestelmät. Jos keskelle koronavirusepidemiaa sattuisi esimerkiksi paljon koronaa tappavamman ebolaviruksen epidemia, pidentäisi korona sen kuriin saamista oleellisesti, mikä saattaisi johtaa useampaan kuolemantapaukseen kuin koronavirus itsessään. Myös muiden Afrikassa yleisten riesojen kuten AIDS:in tai malarian torjunta saattaisi kärsiä.

Koronavirus tappaa enintään muutaman prosentin tartunnan saaneista. Siten sillä ei ole juurikaan vaikutusta afrikkalaiseen väestöräjähdykseen.  Sen sijaan se tulee vaikeuttamaan mustan maanosan valtioiden taloudellista kehitystä ainakin väliaikaisesti.

Tämä voi aiheuttaa muutenkin hauraissa valtioissa poliittista liikehdintää ja pahimmillaan sisällissodan tyyppisiä tilanteita, jotka ruokkivat afrikkalaisten halua etsiä parempaa tulevaisuutta muualta maailmasta. Siten koronaviruksen ilmaantuminen Afrikkaan lisäisi sieltä Eurooppaan suuntautuvaa kansainvaellusta.

Tässä vaiheessa on kuitenkin turha spekuloida tämän enempää. Sen sijaan on syytä varautua siihen, että ruusuinen käsitys Afrikan koronavirustilanne saattaa olla väärä tai ainakin muuttua nopeasti, ja että sillä on laajakantoisia vaikutuksia myös Eurooppaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koronaviruksen tulevaisuus
Tappajavirukset kehittyvät tulevaisuudessa yhä todennäköisemmin Afrikassa
Korruptio lisää ebolan leviämisriskiä Sierra Leonessa

 

 

Professorin Ajatuksia ti 03.03. 21:26

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Ilouutinen ja sen varjot

pe 27.03. 01:16

Kulttuurisia eroja

ti 24.03. 23:55

Maria Ohisalon kutsu pitäisi perua

ma 23.03. 23:16

Kumpuaako väkivalta sorron kokemuksista?

pe 20.03. 23:47

Sosialismi metsissämme

ke 18.03. 22:22

Talvisodan henkeä tarvitaan myös nyt

ma 16.03. 23:21

Tosielämän naisen logiikkaa

to 12.03. 22:20

Uusi vero vaatii kompensaation

ke 11.03. 22:03

Donald Trump antaa mahdollisuuden

ti 10.03. 23:21

Mielen selvennys

su 08.03. 18:35

blogit

Vieraskynä

Piispa Teemu Laajasalo on väärässä ja johtaa kristikansaa harhaan

ma 09.03.2020 23:42

Juha Ahvio

Koronavirus horjuttaa utopioita ja palauttaa todellisuuteen

ma 23.03.2020 23:21

Professorin Ajatuksia

Ilouutinen ja sen varjot

pe 27.03.2020 01:16

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Korona on joukkotiedotuksen henkinen AIDS

pe 20.03.2020 23:49

Petteri Hiienkoski

Koronakriisin synkkä varjo Suomen yllä

to 26.03.2020 01:08

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismista kansallismielisyyteen

pe 27.03.2020 14:29

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Maahanmuutto vie nuorilta asunnot

la 07.03.2020 12:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Hätätilahallituksen paikka?

pe 27.03.2020 01:18

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Maria Ohisalo on sisäiselle turvallisuudelle vaarallinen henkilö

la 28.03.2020 08:40

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Koronan taloudellinen hinta?

ti 24.03.2020 11:02

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

On aivan sama

su 08.03.2020 18:38

Timo Vihavainen

Ruttolippu

pe 27.03.2020 01:17

Matti Viren

5 miljardia

ma 23.03.2020 23:19