Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 09.09.2019 19:17

Talouskysymyksiä

Yle kertoi, että SSAB:ssa ollaan testaamassa teräksenvalmistuksessa teknologiaa, jonka avulla maamme kasvihuonepäästöistä saataisiin pois seitsemän prosenttia. Suomessa tämä tavoite saavutettaisiin, mikäli Raahen terästehtaalle pystyttäisiin toimittamaan fossiilivapaata energiaa riittävästi. Siinä auttaisi lähistölle rakennettava ydinvoimala.

Tämä on esimerkki siitä, miten maailman kasvihuonekaasupäästöjä tulisi vähentää. Siis ei teollisuutta ja taloutta rajoittamalla vaan niitä kehittämällä.

Hiiliverot voivat toimia siinä työkaluna, kunhan ne on mitoitettu siten, ettei lopputuloksena ole puhtaan suomalaisen teollisuuden korvautuminen likaisemmalla teollisuudella esimerkiksi Kiinassa. Ja huolehtimalla yhteiskunnan perusrakenteista - Raahen tapauksessa riittävästä sähkönsaannista. Eli ydinvoimasta ja uusiutuviin energiamuotoihin perustuvasta sähköstä.
 

* * *


Helsingin Sanomat puolestaan kertoi Outokummussa sijaitsevasta yrityksestä, joka ei pysty houkuttelemaan osaavaa työvoimaa. Sen sijaan se on ryhtynyt etsimään hyviä tyyppejä, joista voi kouluttaa tarvittavan työvoiman.

Tämäkin on esimerkki hyvästä ratkaisusta laajaa ja harvaanasuttua maatamme vaivaavaan ongelmaan. Soisi kuitenkin, että myös valtiovalta reagoisi ongelmaan siten, että työnteon kannusteita parannettaisiin tekemällä esimerkiksi ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta nykyistä paremmin uudelleen kouluttautumiseen ja työvoiman liikkuvuuteen kannustavaa.

Viime kädessä ratkaisu haja-asutusalueiden tulevaisuuteen on kuitenkin paikallisella nuorisolla. Jos he jatkavat muuttoliikettään kohti etelän suuria kaupunkeja, ei heidän kotiseudullaan ole juuri toivoa paremmasta.

Tässä suhteessa suorastaan järisyttävä oli jossain äskettäisessä TV-ohjelmassa laulaja-poliitikko Mikko Alatalon (kepu) toteamus, että Ajolähtö-elokuvan aikaan maaseudun ongelmana oli se, että ihmiset olivat lähdössä - mutta nyt se, ettei siellä enää ole lähtijöitä. Sellaisessa tilanteessa on enää aika vähän tehtävissä.

Yhteenvetona tästä kaikesta totean, että tekemällä oikeita ratkaisuja voidaan Suomi pitää hyvinvoivana ja miellyttävänä paikkana asua. Tai ainakin parempana kuin mitä siitä tulisi, jos jatkamme nykymenolla, jossa tulonsiirroilla tosiasiallisesti vaikeutetaan tulevaisuuden kestäviä ratkaisuja. Tämä koskee niin poliittisia päättäjiä kuin myös meitä tavallisia ihmisiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin
Heidi Hautala ja Sirpa Pietikäinen aikovat vahingoittaa Suomen taloutta
Malttia vaurastumiseen!

 

 

Professorin Ajatuksia ma 09.09. 19:17

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44