Blogi: Professorin Ajatuksia, to 01.08.2019 23:13

Perussuomalaisilla 23 prosentin etumatka seuraavaan

Helsingin Sanomat julkaisi uuden gallupinsa tulokset. Niiden mukaan perussuomalaiset kasvattaa jatkuvasti suosiotaan ja oli mittauksen ajankohtana ylivoimaisesti maan suurimman kannatuksen saava puolue: sen kannatus oli neljä prosenttiyksikköä eli noin 23 prosenttia suurempi kuin seuraavaksi suurimman puolueen.

Tämä tilanne on poliittisen teatterin ja viihteen kannalta tietenkin hienoa Perussuomalaisten osalta. Sen sijaan puolueen 20,7 prosentin kannatus ei välttämättä vaikuta suomalaisten yhteisten asioiden hoitoon sitä eikä tätä - elleivät kilpailevat puolueet sitten hermostu halla-aholaisten kannatuksen jatkuvasta kasvusta ja reivaa sen seurauksena omaa politiikkaansa samaan suuntaan.

Jälkimmäistä ei kuitenkaan ole odotettavissa, koska maamme viherpunamultahallituksen taloudellista ja kulttuurista uhkapeliä muistuttava poliittinen linja on niin kaukana perussuomalaisesta politiikasta. Tilanne antaa kuitenkin aiheen muutamaan jos-pohdintaan.

Eli ajatelkaapa jos eduskuntavaalien jälkeen Kokoomuksella olisi ollut markkinataloutta ja kansallista taloudellista hyvinvointia ajava johto eikä suomalaisten kokonaisetua karsastavia arvopohjamiehiä. Silloin maahamme olisi syntynyt äänestäjien tahtoa vastaava porvarihallitus eikä kansan epärealistisimman kolmanneksen märkiä päiväunia toteuttava Rinteen kabinetti.

Siinä tilanteessa maamme toimisi EU:n puheenjohtajana hakien aktiivisesti ratkaisua Välimeren meritaksiliikenteen ja siitä aiheutuneiden kuolemantapausten lopettamiseksi sen sijaan, että se tukee näyttävästi ihmissalakuljettajien toimintaa.

Myös maamme talouselämän toiminta pyrittäisiin varmistamaan huomioiden asiallisesti EU:n yleiset ympäristötavoitteet sen sijaan että jälkimmäisten osalta pyrittäisiin sosiaaliposeeraamaan maailman kärkimaana. Julkisen sektorin toiminta ja maailmanparantaminen mitoitettaisiin käytettävissä oleviin tuloihin sen sijaan, että nyt rakennamme hyvien tarkoitusten hetteikköä, jonka lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat aikanaan maksamaan korkojen kera.

Niin, tai ajatelkaapa mikäli Perussuomalaisten kannatus olisi nyt 30 prosentin tietämillä ja ottaisi joka kuukausi muutaman prosenttiyksikön lisän. Kuinka sellainen vaikuttaisi maamme viherpunamultahallituksen politiikkaan? Ja etenkin punavihreiden "takuumies" Keskustaan, jonka kannatus sulaisi vieläkin nopeammin kuin nyt näyttää käyvän.

Valitettavasti jos-pohdinnat ovat vain poliittista viihdettä. Tosiasia on, ettei Perussuomalaisten kannatus ole 30 prosenttia eikä Kokoomuksen johdossa ole kansallisesta hyvinvoinnista kiinnostuneita markkinatalousmiehiä. Siksi joudumme tyytymään poliittisessa päätöksenteossa nykytilaan ja toivomaan - sekä uskonnolliset ihmiset ehkäpä rukoilemaan - ettei maamme talous ole neljän vuoden kuluttua aivan kokonaan raunioina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen politiikka on rikki
Pieni Moswana on Afrikan helmi
Kun minä kuolen...

 

Professorin Ajatuksia to 01.08. 23:13

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Miksei poliittisen korrektiuden hinnasta keskustella?

ma 11.11. 21:54

Tuhat vuotta integroitumatonta maahanmuuttoa

su 10.11. 21:02

Lakialoite sananvapauden puolesta

pe 08.11. 22:03

153 000 euroa per käyttäjä maksava siltarumpu

to 07.11. 00:05

Miksi Yle ryhtyi uutisoimaan Ruotsin maahanmuutto-ongelmista?

ma 04.11. 22:01

Ansio- ja pääomatulojen verotuksesta

su 03.11. 20:44

Ruotsalainen esimerkki velvoittaa

pe 01.11. 22:59

Turussa 1,8 miljoonaa euroa kantaväestön syrjintään

su 27.10. 19:57

Tuoreet maahanmuuttouutiset vaativat ratkaisuja

to 24.10. 22:57

Onko tämä sattumaa vai Yle-tutkimuksen aihe?

ma 21.10. 23:43

blogit

Vieraskynä

Mitä vikaa koulushoppailussa?

pe 18.10.2019 00:31

Juha Ahvio

Sanan- ja uskonnonvapautta on puolustettava nyt

su 10.11.2019 21:07

Professorin Ajatuksia

Miksei poliittisen korrektiuden hinnasta keskustella?

ma 11.11.2019 21:54

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Lähi-idästä uhkaava pakolaisaalto torjuttava päättäväisesti

pe 11.10.2019 22:36

Petteri Hiienkoski

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09.2019 01:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Haluan provosoida ihmisiä tutkimaan asioita itse

la 12.10.2019 11:17

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon nuorisotiloissa jatkuvia etnisiä konflikteja

la 05.10.2019 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Joka neljäs on perussuomalainen - kohta joka kolmas!

pe 08.11.2019 22:06

Mika Niikko

Mielipide tai vihainen puhe ei ole rikos!

ma 11.11.2019 22:02

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YK:n ilmastopaneeli IPCC tukeutuu pseudotieteeseen

la 07.09.2019 07:11

Heikki Porkka

Poliittista lähihistoriaa - sivistyneen Suomen esimerkilliset edustajat

la 09.11.2019 21:13

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Natsien kirjarovioille jatkoa?

ma 04.11.2019 19:17

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Mikä on muuttunut 30-vuodessa.

pe 11.10.2019 00:57

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Salaperäisiä uutisia

ma 11.11.2019 21:57

Matti Viren

Onko työvoiman kysyntä joustavaa vai joustamatonta?

ma 11.11.2019 22:01