Kun selailin tämän päivän Helsingin Sanomia yllätyin siitä, että lehdessä oli pitkä juttu Ruotsin rikollisuudesta. Siinä kerrottiin, että käsikranaateista on tullut arkea ja että ampuma-aseiden kautta henkensä menetti viime vuonna useampia ihmisiä kuin koskaan - yli 40 kappaletta.
Jutussa kerrottiin rikosten tekotavoista ja niiden välittömistä motiiveista varsin yksityiskohtaisesti. Samoin mainittiin rikollisjengit ja brittiläinen kuolonuhri. Sekä aseiden alkuperä entisen Jugoslavian alueella.
Yhdestä asiasta kuitenkin vaiettiin totaalisen täydellisesti. Se oli rikoksentekijöiden etnis-kulttuurinen identiteetti. Uhreistakin mainituksi tuli vain "brittipoika", joka nukkui samassa sängyssä äitinsä, isosiskonsa ja pikkuveljensä kanssa kun ikkunasta lennähti kranaatti.
HS:n uutisen luettuani olin surullinen. Kun maan pääsanomalehti tekee reportaasin nyky-Ruotsissa esiintyvästä suunnattomasta väkivallasta ja jättää kertomatta sen oleellisimman perussyyn eli maahanmuuttotaustan, on kyse tarkoitushakuisesta propagandasta, jonka ainoa tarkoitus on johtaa lukijaa harhaan.
Tässä yhteydessä ihmettelen erityisesti toimittajan omia motiiveja - millä ihmeen tavalla hän perustelee itselleen lukijakuntansa harhaanjohtamisen? Ja miksi HS:n päätoimittaja sekä lehden omistajat siunaavat tämän toiminnan?
Samalla ihmettelen julkisen sanan neuvostoa, joka on julkaissut journalisteille ohjeet. Niiden kahdeksannen pykälän mukaan "journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen".
Koska HS on jutussaan kiistatta pyrkinyt totuuden peittämiseen ja lukijakuntansa harhaanjohtamiseen, jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, reagoiko JSN juttuun jollain tavalla - tai pikemminkin surullisesti toteamaan, ettei se näe aiheelliseksi kommentoida asiaa.
Samalla jään miettimään, että kuinka suuri osa suomalaisista ei ole tietoinen ruotsalaisen väkivalta- ja myös raiskausrikosten liittymisestä kuningaskunnan maahanmuuttopolitiikkaan. Vaalitulosten perusteella luku näyttäisi olevan yli 80 prosenttia.
Tai sitten osa väestöstä ei pidä maahanmuuttoon liittyvää väkivaltaa ja yhteiskunnan kehitysmaalaistumista merkittävänä tulevaisuudenuhkana, vaan kuvittelee sinisilmäisesti Suomen pystyvän välttämään sen, mikä on monin paikoin jo tuhonnut ruotsalaisen yhteiskunnan. Vai voisiko olla suorastaan niin, että ylivoimaisesti suurin osa maanmiehistäni suorastaan toivoo samaa - kranaatteja, ihmisten ampumisia ja raiskauksia - myös Suomeen: niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.
Tämän vaihtoehdon puolesta puhuu kuitenkin se, että maamme eri valtamedioita lukiessa ruotsalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneen kehitysmaalaistumisen rantautuminen myös Suomeen näyttää olevan lehtitalojemme toiveissa, sillä ei kai HS:n tässä puheena olevan jutun kaltainen maahanmuuttoaspektin salailu propagandatarkoituksessa voisi muuten olla niiden ilmiselvä toimituksellinen linja.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
IS:n pääkirjoitus oli harhaanjohtava ja loukkaava
Mitä Maria Pettersson kertoo journalismistamme?
HS:n seksuaalirikosjutussa jäi harmittamaan kaksi seikkaa
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44