Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 03.07.2019 23:03

Helsinki pride tahtoo veronmaksajan lompakolle

Pride-juhlinnan jätehuolto meni Helsingin Sanomien mukaan pieleen ja törkykasojen siivoaminen kesti päiväkausia. Lisäksi puistojen nurmikoita oli pilattu.

Tuollaista voi tietenkin sattua ja siitä selviää rahalla. Mutta kysymys kuuluukin, että kenen rahalla?

Siihen yhden vastauksen antoi  Helsinki pride -yhteisön toiminnanjohtaja Aaro Horsma, jonka kommentti asiasta kuvaa mainiolla tavalla monen vasemmalle kallellaan olevan nykysuomalaisen maailmankuvaa: "on tosi surullista, jos kaupunki valittaa siivouksen jäljestä, koska me toivoisimme, että kaupunki sen sijaan osallistuisi aktiivisesti tapahtuman mahdollistamiseen, myös siivous- ja turvallisuuskuluihin".

Pride-tapahtuman järjestäjän vastaus edellä esittämääni kysymykseen on siis, että helsinkiläisen veronmaksajan rahalla. Vastaus on sikäli muodikas, että myös Antti Rinteen (sd) hallitus on katsonut veronmaksajan piikkiä voitavan kasvattaa miljardiluokan lisäyksillä.

Kyse ei siis ole siitä, että pride-juhlinnan järjestäjä olisi jotenkin poikkeuksellisen ahne, vaan hänen maailmankuvansa on vain vasemmistolainen. Siis sellainen, jossa yhteiskunnan tulisi toimia mahdollisimman pitkälle yhteisillä varoilla, eikä ihmisillä olisi vaaleja lukuun ottamatta sanottavaa siihen, miten heidän työnsä hedelmät käytetään.

Tämä toimintaperiaatehan on meille vanhemmille tuttu entisen Neuvostoliiton ajoilta, jolloin luonnonvaroista rikkaan suurvallan talous oli täynnä väärinkäytöksiä, ristiriitoja ja jähmeyttä, eikä työntekijöitä juurikaan kiinnostanut stahanovilainen ahkerointi. Nykyaikana vastaavaa voi nähdä vaikkapa Venezuelassa tai Pohjois-Koreassa.

Nähtäväksi siis jää, toteutuuko pride-tapahtuman jälkien siivoaminen jo ensi vuonna Helsingin kaupungin toimesta. Ja sanooko pääkaupunkimme veronmaksaja siitä jotain, vai tyytyykö vaitonaisena kohtaloonsa ja antaa yhä suuremman osan työnsä hedelmistä yhteiskunnan käytettäväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
23 prosenttia suomalaisista kaipaa lisää veroja
Mitä jokaisen suomalaisen pitäisi oppia Venezuelasta?
Ollako sosialisti vai ei, kas siinäpä vasta kysymys!

 

Professorin Ajatuksia ke 03.07. 23:03

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Ahdistunut kansallissosialisti

la 18.01. 22:52

Nigeriläiset ja vastuukysymys

ke 15.01. 22:46

Kasvihuonekaasut eivät liity napajään koon muutoksiin

su 12.01. 21:40

Iranilaisohjuksen seurauksista

la 11.01. 00:08

Iran vastasi Trumpille

to 09.01. 21:46

Markkinatalous Harvardin professorin silmin

ti 07.01. 22:02

Kolme kysymystä USA:n iskuista Irakiin

la 04.01. 22:21

Joulukuussa ei lyöty lämpöennätyksiä

pe 03.01. 23:42

Vanhat ennätykset on nyt lyöty

ke 01.01. 22:34

Ilta-Sanomat jihadistin asialla

ti 31.12. 17:22

blogit

Vieraskynä

Australiassa asuva suomalainen kertoo mitä maastopalojen takana todella on

la 11.01.2020 12:45

Juha Ahvio

Leukofobinen "rasisminvastaisuus" kiristää otettaan suomalaisessa yliopistomaailmassa

la 18.01.2020 22:58

Professorin Ajatuksia

Ahdistunut kansallissosialisti

la 18.01.2020 22:52

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Pysäköinnin kallistaminen seis! Ja polttoaineen hinnankorotuksille pakki päälle

la 18.01.2020 22:56

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Apua, valta vaihtuu

la 04.01.2020 00:01

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

EU tuomitsee possut vankikoppeihin

su 19.01.2020 02:35

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Venäjän vallanperimyskisan uusi tilanne - Putin järjestelee tulevaisuuttaan

la 18.01.2020 22:54

Mika Niikko

Mielipide tai vihainen puhe ei ole rikos!

ma 11.11.2019 22:02

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hourulan väen ilmastovallankumous julkistettiin

su 17.11.2019 09:51

Heikki Porkka

Keskustan luvalla kohti Pimiää aikaa

ke 22.01.2020 11:54

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Ilmastofarssin käännekohta?

pe 10.01.2020 21:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Neron mietteitä

la 18.01.2020 22:53

Matti Viren

Rahaa Suomen Akatemiasta

la 18.01.2020 23:39