Taloustieteen nobelisti ja professori Bengt Holmström puhui keskiviikkona juhlatilaisuudessa kansanedustajille julkisen ja yksityisen sektorin työnjaosta.
Julkiseen sektoriin ja sen mitoitukseen ja uudistamiseen, kuin myös yksityisen sektorin rakennemuutoksiin kohdistuvat paineet Suomessa ovat hänen mielestä olleet viime aikoina merkittäviä.
”Teknologia on mennyt eteenpäin, maailmantalous on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Kysymys on siitä, millaisia tarpeita julkisella sektorilla on uudistua ja muuttua.”
Hän pitää virheenä, että niin Suomessa kuin USAssakin valtiota ja julkista sektoria ”aggressiivisesti” haukutaan kalliiksi ja tehottomaksi byrokratiaksi.
”Byrokratia on ensisijaisesti ratkaisu vaikeisiin ongelmiin, koska tehtävät jotka kaatuvat valtion syliin ovat ongelmallisia ja yleensä sellaisia, johon yksityinen sektori ei löydä hyviä ratkaisuja.”
Hän puhui myös sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta ja arvioi sen ”ylivoimaisen hankaluuden” johtavan vielä ikäviin ja odottamattomiin seuraamuksiin. Hän vertasi Sotea Yhdysvaltojen Obamacareen, kuinka sitäkin mietittiin ”hyvin tarkkaan” ja sitä täytyy kuitenkin korjata.
”Yhdysvallatkaan ei pysty saamaan kaikkea oikein. Sote on valtava sotku ja tämä Obamacare. Trump on oikeassa, se (Obamacare) tappaa itse itsensä eikä ole toimiva järjestelmä.”
Hän korosti, että Obamacare on varoitus Suomelle ja on pienistä yksityiskohdista ja ”puuttuvista palasista” kiinni, toimiiko se vai ei.
Hän piti kuitenkin Sote-uudistusta välttämättömänä ja rohkeana ”liikkeenä”, mutta olisi ollut varovaisempi ja kokeillut ensin joitakin muita malleja maakunnissa. Avoin mieli tehdä korjauksia ja ottaa oppia maakunnilta on hänen mielestä mentaalisesti oikea asenne.
”Erehdyksiä saa tapahtua. Eteenpäin ei liikuta, ellei tapahdu erehdyksiä.”
Juhlatilaisuus pidettiin Holmströmille myönnetyn Nobelin taloustieteen palkinnon kunniaksi.
Eliitin ajama väestön vaihto, anti-industrialisaatio ja islamisaatio ovat läntisten maiden eksistentiaalinen turvallisuusuhka
su 17.08. 13:18Paavi Leo XIII:n linja
su 25.05. 22:15Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04. 19:38Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01. 00:48