Blogi: Jukka Hankamäki, ke 06.02.2019 22:42

Ilmastointiteippiä ihmisille

Viranomaisvalta pyrkii säännöllisellä ja jatkuvalla asenteiden muokkauksella ja mielipiteiden manipulaatiollaan kertomaan kansalaisille, mitä ihmiset saavat ajatella ja sanoa. Erityisen innostuneina byrokraatit ovat ripittäneet kansalaisia selittelemällä, mitä ei saisi sanoa.

Meneillään olevalla ”mediataitoviikolla” poliittisen manipulaation mankelia pyörittää oikeusministeriö, joka käynnisti nyt ”Against hate” -propagandakampanjan. Vuonna 2017 opetus- ja kulttuuriministeriö puolestaan aloitti ”Sitoudun torjumaan vihapuhetta” -haastekampanjan.

Sellaisen asian puolesta ei tarvitsisi kampanjoida, jota ihmiset muutoinkin noudattavat. Mutta oman tai toisten suun laastaroiminen ei taida olla kansalaisille mieleen, koska sanottavaa tahtoo kertyä enemmän kuin totuusministeriöt sietävät.

”Against hate” -sivustolla valehdellaan kirkkain silmin, että ”vihapuhe voi olla rikos”, että ”osa vihapuheesta on rangaistavaa” ja että ”Suomen rikoslaki kieltää sen”. Ja uhkaus: ”Vihapuheesta voi saada rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta.”

Tosiasiassa vihapuhetta ei ole mainittu rikoslaissa, eikä sitä pidä koskaan lakiin kirjata.

Aivan kuten jo ”Against hate” -kampanjan vieraskielinen nimikin vihjaa, vihapuheen (hate speech) käsite on lähtöisin vasemmiston pohjoisamerikkalaisista ajatuspajoista. Suomessa muutamat vihervasemmistolaiset koettavat käyttää sitä kuvailemaan lain sisältöä, vaikka se ei lakia vastaakaan.

Käsite on aivan liian löyhä tarkoittamaan yhtään mitään täsmällistä, ja juuri siksi se sopiikin vasemmistolaisen propagandan levittämiseen, jolla koetetaan tukahduttaa maahanmuuton, internatsismin ja EU-kritiikin arvostelu.

”Against hate” -kampanjan tarkoituksena on valtavirtaistaa vihapuheen käsite osaksi juridista diskurssia ja naulita käsitteelle ”määritelmä”, joka on ministeriöiden vihervasemmistolaisten ja liberaaleina esiintyvien virkanaisten mielen mukainen.


Ihmisoikeusfundamentalismilla rikotaan vallan kolmijako-oppia

Oikeusfilosofi Aulis Aarnio on ottanut yksiselitteisen tyrmäävän kannan yrityksiin johdella lain soveltamisperiaatteita ihmisoikeusjulistusten tapaisista ”supernormeista” teoksessaan Oikeutta etsimässä (2014, s. 258–265). Hänen mukaansa se johtaa ”ihmisoikeusfundamentalismiin”, jolla lain tulkitsija yrittää esiintyä lain säätäjänä. Samalla rikotaan myös vallan kolmijako-oppia.

Juuri niin oikeusministeriön poliittiset viranhaltijat koettavat nyt tehdä ymmärtämättä, ettei ole heidän eikä muidenkaan viranomaisten vallassa päättää siitä, mitä kansalaiset ajattelevat tai sanovat. Nykyajan suvaitsevaisto ei kuitenkaan suvaitse muita kuin omia mielipiteitään, mikä on johtanut eri mieltä olevien sensurointiin – ja nyt siis myös rikollisiksi syyttämiseen.

Sivustolla yritetään kieltää myös linkittäminen joidenkin mielestä sopimattomaan aineistoon, vaikka sen pitäisi olla mahdollista vapaan tiedonvälityksen nimissä, totuudenmukaisen viestinnän takaamiseksi, todenperäisen kuvan saamiseksi siitä, millaisia näkemyksiä todellisuudessa esiintyy, ja vähintääkin tutkimuksellisista syistä. Sen sijaan vihapuhesivusto ohjaa kansalaisia ilmiantamaan toisensa viranomaisille!

Sivustolla koetetaan kriminalisoida lähes kaikki kriittinen ajattelu, jonka kohteina ovat ulkomaalaiset, ulkomaalaistuminen, ulkomaalaistaminen, erilaisuus tai melkein mikä tahansa ominaisuus, erityisesti ihon väri ja jopa sukupuoli. Tämän mukaan mikä tahansa arvosteleminen tai vastustaminen voitaisiin tuomita ”vihapuheena” riippumatta, onko siihen aihetta vai ei. Tosiasiassa jokaisen ihmisen tai ihmisryhmän pitäisi ottaa kriittinen palaute huomioon ja korjata käytöstään, jos se ei tarkastelua kestä, eikä valittaa ”vihapuheesta”.

”Against hate” -kampanjalla kiihotetaan ihmisiä pelkästään affektiiviseen ja tunteenomaiseen kavalteluun vaikutelmien perusteella, mikä on johtamassa heppatyttömäiseen peukuttamiseen tai pois sulkemiseen pelkästään reaktiomaisesti, ilman mitään järjellistä harkintaa.


Paljastavat rahareitit

Ministeriön hankkeessa on kyseessä rationaalisen yhteiskuntakritiikin ja vastarinnan tukahduttamisyritys, joka sivumennen sanottuna on saanut rahoitusta Euroopan unionilta.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 338 417,72 euroa, josta EU-komissiolta palautettua Suomen jäsenmaksurahaa on 197 262,00 euroa. Hankkeen asettaja-allekirjoittaja on vasemmistolainen Demla-virkamies Johanna Suurpää, joka toimii oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikön johdossa. Nämä kaikki rahat menevät – virkamiesten palkat mukaan lukien – kansanvallan kannalta vahingolliseen toimintaan, sillä niitä käytetään suomalaisten ihmisten ja kansanvallan vastustamiseen, joten säästämistä byrokratiamenoista todellakin löytyy.

Paljastavaa on, että hankkeen kumppaneina toimivat kroatialaiset pakolaistoiminnan aktivistijärjestöt, kuten Centre for Peace Studies, Human Right House Zagreb sekä CONG, joista kaksi ovat Soros-rahoitteisia ja kolmas niiden katto-organisaatio. Ne kampanjoivat aktiivisesti muun muassa Unkarin pääministeriä Viktor Orbánia vastaan, joten Suomen hallituksen ei pitäisi osallistua ministeriönsä kautta toimintaan, jolla yritetään häiritä toisen maan laillista hallitusta.

Sananvapauden vastaiseen ”Against hate” -kiihotuskampanjaan on saatu mukaan Suomen sisäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö. Lisäksi verkostoon kuuluvat muiden muassa tasa-arvovaltuutettu, yhdenvertaisuusvaltuutettu, Valtakunnansyyttäjänvirasto, Poliisihallitus, Poliisiammattikorkeakoulu, Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutti HEUNI, Rikosuhripäivystys, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI.

Hullunkurista asiassa on näiden valtiollista rahoitusta nauttivien organisaatioiden asettuminen Suomen syntyperäisiä kansalaisia vastaan. Tosiasiassa kaikki mainitut organisaatiot voivat toimia vain ja ainoastaan veronmaksajien suopeuden varassa ja kansalaistemme myöntämän luottamuksen legitimoimana. Nyt niin ei ole, vaan hankkeen tarkoitusperät sotivat kansalaisten perusoikeuksia vastaan ja sulattavat luottamuksen pois.

Tulisi huomattavasti halvemmaksi maksaa hankkeesta vastaaville virkanaisille työttömyysetuutta tai sosiaaliturvaa kuin pitää heitä korkeasti palkatuissa viroissa. Nämä liberaalit ovat tosiasiassa diktatuurisia sananvapauden syövyttäjiä, jotka tulevat mädättäneiksi sananvapauden ohella myös yhteiskunnallisen vapauden esittäessään ”suvaitsevuuden” nimissä vaatimuksia siitä, mitä kaikkea kantaväestöjen pitäisi sietää, kuinka käyttäytyä ja mistä kieltäytyä. 

Vihapuhetta koskevaan vihaan voi vastata, että kielteisiä, pahoja, huonoja ja väkivaltaisia asioita pitääkin voida vastustaa, vihata ja torjua. Se on nimittäin kaiken etiikan ja moraalin idea!


Sananvapauden rajoittaminen on ympyrän neliöimistä

Oikeasti mitään mielipiderikoksia ei ole tietenkään olemassa. On vain ihmisten ilmaisemia poliittisia näkemyksiä, jotka pitää sallia vapauden ja kansanvallan nimissä. Toki myös tähän näkemykseen liittyy paradoksi, joka seuraa sananvapauden alistamisesta ylipäänsä normatiiviselle ajattelulle.

Kielifilosofi Noam Chomsky kirjoitti teoksessaan The Common Good (1998, s. 43), että ”[ä]lykkäin tapa pitää ihmiset hiljaisina ja tottelevaisina on rajoittaa hyväksyttyjen mielipiteiden skaala, mutta sallia laaja keskustelu noiden sallittujen rajojen sisällä.”

Tästä myös viranomaisvallan harjoittamassa sananvapauden peukaloinnissa on kyse. Filosofisesti katsoen sananvapauden olemus on sellainen, että se ei ole periaatteellisesti kenenkään määriteltävissä eikä rajoitettavissa. Sananvapauden idea voidaan johdella ihmisen subjektiviteetista, mielipiteiden ilmaisemisen itseisarvoisuudesta ja viestinnän olemuksesta sinänsä.

’Vihapuhe’ puolestaan on poliittisen retoriikan puhtaasti demagoginen ja propagandistinen käsite, jota poliittinen vihervasemmisto yrittää ujuttaa pitkällä marssillaan hallintodiskurssiin ja sitä kautta myös lainsäädäntöön. Tavoitteena on tuottaa lakiin ja hallintokäytäntöön kulttuurimarxilaisia ja universaalikommunistisia muutoksia, jotka tekevät isänmaamme poliittisen puolustamisen vaikeaksi tai rangaistavaksi sananvapauden oikeudettomilla rajoituksilla. ’Vihapuhe’ kuuluu muoviankkana kelluvien merkitsijöiden lampeen.

On muistettava, että sananvapaus on Magna Cartan ajoista asti säädetty suojaamaan yksityisiä kansalaisia hallinnon mielivaltaa vastaan.

Sananvapauden rajoittaminen puolestaan on oksymoron ja merkitsee ympyrän neliöimistä. Jos sananvapautta aletaan vähänkin rajoittaa, esiin nousee kysymys, millä perustella tuo rajaus voitaisiin tehdä. Koska kaikkien hyväksymiä yleispäteviä kriteerejä ei ole, vain valta voi määritellä sananvapauden rajat, jolloin sananvapaus valtapolitisoituu orwellilaisen, sosiaalidemokraattisen ja kommunistisen ihanteen mukaisesti, aivan niin kuin on käymässä.

Sananvapauden rajoittelu on myös psykologisesti tyhmää, sillä torjuttuja ja tukahdutettuja asioita alkaa leimata kielletyn hedelmän houkutus. Rajoittaminen on joukkokäyttäytymisen psykodynamiikkaa ymmärtämätöntä politiikkaa.

Filosofi Adam Smithin mukaan jokainen ihminen on ajatustensa ja sanomistensa ehdoton valtias, eikä julkinen valta voi, eikä sen pidä, pyrkiä kontrolloimaan asiaa millään tavalla.

Koska sananvapauden kahlitseminen on periaatteessa ja käytännössä mahdotonta, juuri siksi myös vallanpitäjät ovat joutuneet säätämään sen ennakolta rajoittamattomaksi. Jälkikäteissensuuri puolestaan kiertyisi ennakkosensuuriksi, kun ihmiset pelästyvät ja alkavat valikoida sanomisiaan peloteprevention vuoksi, joten myös rikoslaillinen jälkikäteissensuuri on vastoin sananvapauden ideaa.

Rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, eikä sellaisia lakeja ei pitäisi säätää, joita ei voitaisi valvoa ja joita ei noudatettaisi. Niin toimittaessa vallanpitäjillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin hävitä, ja sen osoittaa DDR. Sanotusta seuraa, että aivan kaikki pitää voida ilmaista ja viestiä kaikkien kanavien kautta.

Jokaisen ihmisen poliittisiin oikeuksiin ja ihmisoikeuksiin kuuluu siis vastustaa esimerkiksi maahanmuuttoa sellaisella tavalla ja sellaisin perustein kuin hyväksi katsoo. Toivon, ettei kukaan suomalainen seuraavissa vaaleissa äänestäisi yhtäkään sellaista puoluetta, joka (Kokoomus ja oikeusministeri Häkkänen mukaan lukien) on asettunut sananvapautta kahlitsevien vihakampanjoiden taakse tai tueksi, vaan antaisi äänensä Suomen kansalaisten poliittisten oikeuksien puolustajille.


Ongelma ei ole vihan ilmaiseminen vaan sen synnyttäminen

Myös vuoden 2017 ”Sitoudun torjuman vihapuhetta” -hankkeesta kertyi kosolti huonoa näyttöä. Sen tavoite oli ”kasvatuksellinen”, ja siksi ohjeistus laadittiin toruen ja teroittaen, kuin lapsille. Hankkeeseen liittyi myös yritys leimata valtavirtamedialle vaihtoehtoinen kansalaisjournalismi valheelliseksi, vaikka valhe on nimenomaan vallankäytön ja sikäli siis valtamedian ikioma ominaisuus.

Ministeriön varta vasten julkaisemalla internetsivustolla valistettiin, että ”vaikka jokin loukkaava ilmaisu olisikin laillinen, se ei tarkoita, että se on eettisesti hyväksyttävä.” Tämä laittoi myös valppaimmilla politiikan tutkijoilla hälytyskellot soimaan. Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä huolestui ”sananvapauden väärinkäyttöä” koskevasta paimennuksesta niin, että hän päätyi arvostelemaan hanketta Turun Sanomien kolumnissaan.

”Demokraattisessa valtiossa viranomaisten tehtäviin ei todellakaan kuulu kertoa kansalaisille, mitkä mielipiteet ovat ’eettisesti hyväksyttäviä’”, Jokisipilä sanoi. Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko puolestaan paheksui jutussaan ”Vihapuhe on totta, Markku Jokisipilä”, ”miksi politiikan tutkija tekee tällaisen ulostulon ministeriön kampanjaa vastaan”. Hän luetteli ministeriöiden määritelmiä vihapuheen käsitteelle katsoen kaiken olevan kunnossa ja lausuen, että tällaista avautumista ”en arvostetulta tutkijalta odottaisi”.

Hieman huvittava oli päätoimittajan lipsautus, jossa hän tuli tunnustaneeksi, että ”vihapuhe on totta”. Vapautta varjeleva media on kampanjoinnissa vahvasti mukana.

Filosofina katson, että mikään tiede ei ole ansiokasta siksi, että se mukautuu hallinnon tarkoitusperiin, vaan siksi, että se kyseenalaistaa ne.

Maailmassa ei ole myöskään vihaa siksi, että on vihapuhetta, vaan vihapuhetta on, koska ihmiset ovat tulleet vihaisiksi. Niinpä asioiden ydin ei ole ympyröiden piirtelemisessä vihapuheen käsitteelle eikä määritelmien saamisessa sananvapaudelle.

Keskeinen kysymys on, miksi maailmassa esiintyy vihaa. Tätä ei ole kuitenkaan kysytty sen enempää ministeriöiden papereissa kuin kommentaattorien puheenvuoroissakaan. Itse asiassa vihapuheen käsite on vaarallinen, koska se vie huomion pois itse asiasta – vihan olemassaolosta ja syistä – ja ongelmasta, johon kuuluu vihan torjunta sinänsä.


”Vihapuheen” kieltämisellä torjutaan mädän maahanmuuttopolitiikan arvostelua

Vihaa esiintyy entistä enemmän, koska Euroopan unionissa on tehty politiikkaa, jonka kansalaiset kokevat oikeuksiensa ja poliittisen tahtonsa vastaiseksi.

EU on puuttunut liiaksi kansallisvaltioiden sisäisiin asioihin. Maahanmuuttokritiikkiäkään tuskin esiintyisi ilman holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa, aivan niin kuin ”rasismia” ei olisi ilman, että kansanryhmien konfliktit on siirretty valtakuntien rajoilta keskelle kansalaisyhteiskuntia.

Vihapuhetta koskeva valitus osuu väärään maaliin sikäli, että vihapuheesta syytellään jatkuvasti poliittista oikeistoa, joka vastustaa haitalliseksi osoittautunutta ja koko kulttuuriamme, talouttamme ja elämäntapaamme uhkaavaa maahanmuuttoa.

Tosiasiassa viha on intentionaalinen tila, joka jo sinänsä edellyttää jonkin syyn tai kohteen. Kansanryhmää vastaiseksi kiihotukseksi sanottu ”vihapuhe” onkin ollut yleensä vain ensimmäisen kiven heittäjän ilmaisemaan vihaan. Se puolestaan on koostunut maahamme laittomasti saapuneiden muukalaisten tekemistä rikoksista ja poliittisen vihervasemmiston pyrkimyksestä täyttää maamme afrikkalaisilla ja lähi-itäläisillä turvapaikkaturisteilla suomalaisten ihmisten haitaksi ja laskuun.

Kun vihapuheen käsite ja vihan suunta on jätetty kokonaan määrittelemättä punavihreän median ja Demla-juristien harjoittamassa väestö- ja kulttuuripolitiikassa, on selvää, että näkemykset vihan uhreista ja syyllisistä ovat kääntyneet nurin.

Moraalifilosofian näkökulmasta ei ole mitään moitittavaa siinä, että kantaväestö alkaa tuntea vastavihaa sellaista vihaa kohtaan, joka asettaa oman kansakuntamme hyökkäyksen tai uhkien kohteeksi. Tällaista vihapuhetta on edeltänyt usein jokin valtapuhe, jolla kansalaisten tahdonilmauksia ja sananvapautta on rajoitettu julkisen vallan toimesta.

Vihapuheen käsite on vaarallinen myös siksi, että siihen liittyy tunteiden tukahduttamista. Jos ihmiset pakotetaan kääntämään epäoikeudenmukaisen politiikan tuloksena heränneet aggressionsa sisäänpäin, tulokset ovat usein paljon tuhoisampia kuin siinä tapauksessa, että ihmisten pahoinvointi ja viha puretaan ulos.

Näin on siitä huolimatta, että poliittisiin ongelmiin ei ole suotavaa suhtautua emotinaalisesti vaan intellektuaalisesti. Tunteet kuuluvat kuitenkin todellisuuteen ja ovat siten oikeutettuja. Sellainen ihminen, joka ei suuttuisi havaitessaan maailmassa vääryyttä, kuten terrori-iskuja, raiskauksia tai meritokraattista oikeudenmukaisuuskäsitystä rikkovaa länsimaisen suopeuden hyväksikäyttöä, olisi nähdäkseni joko apaattisen välinpitämätön tai psyykkisesti sairas.

Poliittisen hallinnon pyrkimykset torjua vihapuhetta ovat yhtä paljastavia kuin median luonnehdinnat ihmisten ulostuloista. Ongelmien ongelma on, että poliitikot, media ja julkinen hallinto eivät tunnusta, mikä kansalaisissa herättää vihaa. Vaikuttaa todellakin olevan jotakin, mitä ei saisi sanoa. Maahanmuuton arvostelijoiden ja kansallista etua puolustamaan pyrkivien EU-kriitikoiden kohtelusta ja tuomitsemisesta sen voi vaivatta päätellä.


”Vihapuheen” kielto estää kriittisen keskustelun ja edistää valheellisuutta

Vihan takaa kajastaakin usein jokin valhe. Vihapuheesta valittajat ovat usein pitäneet ”vihapuheena” filosofiaa, jota he eivät ole pystyneet ymmärtämään ja joka on sen vuoksi herättänyt vihaa vastaanottajissa itsessään. Julkisen vallan perustamat vihapuheen torjuntahankkeet saattavat tarkoittaa hyvää, mutta ne ovat strategioiltaan täysin epäonnistuneita ja naiiveja perustuessaan oletukseen, että ihmisten mielipiteiden ja tuntemusten ilmaisuja pitää kieltää.

Kyseessä on poliittisen hallinnon raihnainen yritys tukahduttaa poliitikkojen itse ansaitsemaa kritiikkiä ja peitellä ihmisten kokemaa pahoinvointia kieltämällä sen ilmaisut mutta jättämällä syyt voimaan.

Voidaan helposti kysyä, millä tavoin ”sitoutuminen torjumaan vihapuhetta” tapahtuu, ellei se ole vain puhujan omaa itsesensuuria. Vastaus on, että tukkimalla muiden ihmisten suita pakkovallalla, jolloin kyse on myös mediaan kohdistetusta vaientamisvaatimuksesta.

Entä sitoutuvatko viranomaiset itse torjumaan myös sitä vihapuhetta, jota he kohdistavat syyttäjäviranomaisten ja tuomioistuinten voimalla perussuomalaisia totuuden puhujia vastaan? Tähän asti heidän oma vihapuheen torjuntansa on pyrkinyt kieltämään vain maahanmuuton, islamin ja siihen liittyvän terrorismin arvostelun.

Ongelma ei ole vihapuheen käsitteen määrittelemättömyys vaan määrittelyn kautta paljastuva halu estää kansalaisia artikuloimasta yhteiskuntakritiikkiä, vaikka se onkin todellista. Koillis-Yhdysvaltojen koripalloyliopistojen liigasta lähtöisin oleva vihapuheen käsite (hate speech) ei sovi meidän oloihimme Pohjolaan, koska sillä on Amerikan omaan rotupoliittiseen historiaan liittyvä moralistinen ja valkoisen miehen pahuutta alleviivaava asema, jolla ei ole vastaavaa relevanssia Suomessa.

Meidän oloissamme ”vihapuheella” on alettu tarkoittaa suoranaista rasismia lievempää, loukkaavaksi, halventavaksi tai kiusaavaksi koettua kielenkäyttöä ja symbolisia tekoja, kuten käsivarren nostoja tai sirppien ja vasaroiden maalaamista seiniin. Lievimmässä mielessä sillä voidaan tarkoittaa myös vaikenemista tietyistä historian tosiasioista tai niitä koskevien kiertoilmaisujen käyttöä, esimerkiksi Saksan ja Neuvostoliiton ylläpitämien keskitysleirien vähättelemistä.

Vihapuheesta ja sensuroimisesta ollaan hyvin erimielisiä myös käsitteen synnyinseuduilla, Yhdysvalloissa. Vihapuheen kieltäminen on vastoin perustuslain ensimmäistä lisäystä, jossa kongressia kielletään säätämästä lakia, joka kieltää sanan ja kokoontumisvapauden rajoittamisen. Vihapuheen kieltäminen on myös vastoin sensuuria vaatineiden liberaalien yleispoliittisia päämääriä.

Käytännöllisistä syistä vihapuheen kieltämistä eivät ole pitäneet perusteltuina sen enempää Noam Chomskyn kaltaiset rasismin vastustajat (esimerkiksi Robert Faurissonin tapauksessa) kuin sananvapauden puolustajatkaan. Jos esimerkiksi keskitysleirien julkinen kieltäminen kriminalisoitaisiin, voisivat holokaustin kiistäjät väittää, että heidän totuutensa on niin arvokas tai suuri uhka joillekin, että se täytyy kieltää, kuten maan kiertäminen auringon ympäri.


Miksi ”vihapuheen” julkista esittämistä voidaan jopa vaatia?

Konsekventuaalisen ja pragmaattisen seurausharkinnan näkökulmasta valhetta ei voida vastustaa kriminalisoimalla sen esittäminen. Itse asiassa sitä voitaisiin tehokkaimmin arvostella vaatimalla sen esittämistä, jolloin sitä voitaisiin pyrkiä tarkastelemaan kriittisesti popperilaisen kumoamisajatuksen mukaisesti. Näin voitaisiin tavoitella myös ontologista totuutta erotuksena pragmaattisesta harkinnasta, joka määrittää totuudeksi sellaisen, mikä vain ”toimii käytännössä”.

Vihapuhetta koskeva torjunta on pitkälti samanlaista kuin pornografiaa koskevat sensuroinnin pyrkimykset. On kaksinaismoralistista ja valheellista kieltää julkaisutoimintaa, joka perustuu ihmisten luonnollisiin vietteihin ja tarpeisiin.

Vihapuheen käsite on liudentunut tarkoittamaan melkein mitä tahansa puhetta, joka ei sovi vastaanottajan näkemyksiin tai herättää kielteisiä tunteita vastaanottajassa. On kuitenkin suuri erehdys projisoida omia kognitiivisia tai ymmärtämiseen liittyviä heikkouksiaan mielipiteiden esittäjien ominaisuuksiksi.

Epäpedagoginen on myös opetus- ja kulttuuriministeriössä toimivien virkamiesten asenne heidän yrittäessään pakottaa ihmiset pitämään kielteiset tunteensa sisällään ja salaamaan erimielisyytensä. Ei ole ihme, että ihmiset parkaisevat joka kerta, kun heidän suitaan kapuloidaan, ja koetaan ”syväpöyristymisiä” tai vallitsee ”some-raivo”.

Ne ovat merkkejä mikrotason ja makrotason sekoittumisesta mediassa, jossa mikrotason kasvokkaiseen vuorovaikutukseen perustuvilla alustoilla – kuten Facebookissa, Twitterissä ja monissa muissa laareissa – käydään makrotason poliittisia kiistoja. Poliittinen personifioituu ja persoonallinen politisoituu, ja seuraa yhteenottoja. Sen juurisyy on epäoikeudenmukaiseksi koettu maahanmuuttopolitiikka, joka on repinyt kansallisen konsensuksen halki, heikentänyt yhteiskunnallista tehokkuutta ja vähentänyt sosiaalista luottamuspääomaa.


Ehdotukseni: laki kansalaisten viestinnällisistä oikeuksista

Jotta vihatotuuksien ja vastuuvalheiden kaksinaismoralismista päästäisiin eroon, on taattava vapaa viestintä. Tämä vaatii, että perustuslaillisen sananvapauden tueksi ja täsmentämiseksi maahamme säädetään laki kansalaisten viestinnällisistä oikeuksista.

Erityislailla taattaisiin täysi ennakkosensuroimaton sananvapaus sosiaalisessa ja muussa mediassa sekä velvoitettaisiin Internet-toimijoita laajentamaan kansalaisten mahdollisuuksia saada näkemyksensä esitetyiksi sosiaalisen median palveluissa, keskustelupalstoilla ja mediajulkisuudessa ilman suodatusta tai muita viestien lähettämistä, vastaanottamista tai mielipiteidensä muodostamista tai pitämistä koskevia rajoituksia.

Lailla myös kiellettäisiin palveluntarjoajia tai sosiaalisen median ylläpitäjiä ja muita yksityisiä toimijoita rajoittamasta kansalaisten sananvapautta, vapaata keskustelua ja uutisointia ”yhteisönormien” varjolla. Tämä on ensimmäinen lakialoitteeni, mikäli minut valitaan kansanedustajaksi seuraavalle eduskuntakaudelle. Kirjoitin aiheesta aiemmin täällä.



Jukka Hankamäki
FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki


Kirjallisuus

Aarnio, Aulis, Oikeutta etsimässä – Erään matkan kuvaus. Helsinki: Talentum, 2014.
Chomsky, Noam, The Common Good. Berkeley, CA: Odonian Press, 1998.

 

Jukka Hankamäki ke 06.02. 22:42

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Vahvoja suosituksia

ke 17.04. 21:44

Gallupien kaatovaalit

ma 15.04. 23:50

Keitä eduskuntaan Jussin lisäksi?

pe 12.04. 00:11

Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa

su 07.04. 23:16

Äänestäjän käsikirja - Mitä kansalaisen kannattaa tietää?

pe 05.04. 22:08

Politiikan hullut päivät vai 3 + 1 -päivät?

to 04.04. 23:27

Korrektia korruptiota - Miksi en mainosta valtamediassa?

ti 02.04. 22:55

Miten vakuutan maahanmuuttokritiikillä eripuoluelaiset?

pe 29.03. 09:52

Kokoomuksen "maahanmuuttorealismi" on synkeä bluffi

ke 27.03. 23:29

Tasa-arvoa miehille ja naisille

ti 26.03. 23:01

blogit

Vieraskynä

Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

la 20.04.2019 00:43

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

Halla-ahosta pääsiäisen kunniaksi

su 21.04.2019 22:51

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Vahvoja suosituksia

ke 17.04.2019 21:44

Petteri Hiienkoski

Jeesuksen kuolemantuomio ja valtapoliittinen suhmurointi

su 21.04.2019 03:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Vaaliteltalla: Irakilainen persu ja muita tositarinoita

ma 08.04.2019 00:16

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Sri Lankan kristittyjen murhat ja Meidän Rouvamme Katedraali

su 21.04.2019 22:49

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Seuraava maahanmuuttaja-aalto tulee jo kesällä?

to 11.04.2019 13:09

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

SDP romahtaa pysyvästi. PS pysyy vahvana

su 21.04.2019 08:16

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Totisesti on ylösnoussut!

su 21.04.2019 22:53

Matti Viren

Pieni- ja keskituloisille

ma 01.04.2019 20:37