Manus manum lavat – käsi kättä pesee. Tulipa sopivaan saumaan. Nykyisin, kun käsien peseminen on suositeltavaa, on julkisia hallintotehtäviä hoitamaan perustettu yhtiö Business Finland ilmeisestikin töhrinyt kätensä mämmiin ja pyrkinyt pesemään handynsä kuin Pontius Pilatus: syyttömänä, viattomana ja vailla vastuuta.

On jo sinänsä väärin (ja eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan myös perustuslain vastaista), että julkisia tehtäviä on siirretty yhtiölle. Asiasta kirjoitti muiden muassa Helsingin Sanomat.

Laki on edellisen hallituksen ajoilta, ja vastuuseen kurvien vetelemisestä suoriksi voisi saattaa entisen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja ministeri Mika Lintilän (kesk.). – Annettiinko eduskunnalle väärää tietoa moista korruptiojärjestelmää luotaessa?

Menettely on taaskin kovasti kepulainen. Mieleen tulee Kehittyvien maakuntien Suomi ry, jonka tarkoitus oli professori Esko Riepulan ja tutkija Petri Koikkalaisen mukaan luoda systemaattinen korruptiojärjestelmä Suomeen (ks. Riepulan ja Koikkalaisen teosta Näin valta ostetaan).

Ja sitten tulevat nämä yrityksen harjoittamat rahoituskiemurat. Pääministeri Marin tuossa tviittasi ihan vasta äsken saaneensa tietoonsa, että Business Finlandin rahoja on virrannut kymmenin tuhansin myös pääministerin avomiehen työpaikalle ilman, että tämä olisi osallistunut yhtiön operatiiviseen toimintaan tai avustuksen hakemiseen.

Tarvitseeko osallistua, kun hakemuksen voi kuiskata korvaan lakanoiden välissä? Hakemattomuus osoittaa vain korruptiivisen suhteen vaikuttavuutta. Pääministerin puolustelu kuulostaa samalta kuin Anneli Jäätteenmäen ”puhun niin totta kuin osaan”. Ja myös seurausten tulisi olla samanlaiset.

Entä sitten sadantuhannen avustukset jollekin huutokauppahuoneelle? Ilta-Sanomat listasi luettelon kaikista niistä firmoista ja yhdistyksistä, jotka ovat saaneet Business Finlandilta yli sadan tonnin avustuksen. Listalla on mittaa kuin elokuvan lopputeksteillä.

Tällaisten avustusten suurin ongelma on rahanjaon kriteerittömyys ja huonot tai monitulkintaiset arviointiperusteet. Myöntöperusteetkin ovat usein hämärät ja määrittelemättömät: yleensä mielipiteidenvaraiset, ideologiset ja poliittiset. Ystävänkauppaa tehdään, ja sosiaalista pääomaa vaihdetaan vastalahjaksi.

Ovat siis kuin osuuskaupan vaalit, joissa edustajistoihin valittiin taas huomattava määrä eturivin poliittisia vallankäyttäjiä, ministereitä ja kansanedustajia. Näin he voivat tehdä S-osuusliikkeen mieleisiä ratkaisuja poliittisessa hallinnossa ja nauttia osuusliikkeen vastalahjaksi antamista alennuksista, hotellieduista ja kokouspalkkioista hyvien päätösten vastalahjaksi.

Huikea korruption muoto sekin, ja kaikki tämä ihan avoimesti silmiemme edessä sekä ”kansanvaltaisien vaalien” lavasteissa, mikä tietenkin hälventää korruption leimaa. Demokratian, varsinkin sosiaalidemokratian tunnelma on valtava, ja jääviyssäädökset, jotka kaikkien pitäisi tuntea, eivät paina mitään.

Tiedoksi kaikille voin sanoa, että tällaista on myös tieteen rahoitus. Myös tieteissä rahoitusta myönnetään esimerkiksi Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvostosta lähinnä poliittisesti suunnatuille hankkeille, joiden päälinjat määrää – yllätys, yllätys – valtioneuvosto (Suomen oloissa neuvostovaltio). Ei siis ihme, miksi noin 60 miljoonan vuosittain jaossa olevaa verorahaa päätyy nyt vihervasemmistolaisen totuuden tilkitsemiseen, kuten taloudellisesti kestämättömien ilmastopoliittisten päätösten pönkittämiseen (käsittelin asiaa täällä).

Perussuomalaisena olen sitä mieltä, että elinkelvottomien yritysten ja muutoin tarpeettomien yhdistysten tukeminen Suomen valtionbudjetista pitäisi lopettaa tai leikata murto-osaansa. Siinä on todella savottaa, sillä julkisen talouden tuki kaiken maailman maailmanparannusyhdistyksille on miljardiluokkaa. Tulkoot toimeen talkootyöllä.

Suomi on sosiaalisen korruption luvattu maa, ja siksi kansainvälisillä korruptiontutkijoillla on ollut vaikeuksia sitä huomata. He laskevat vain euroja ja senttejä mutta eivät tunnista korruptiota, joka perustuu sosiaalisen pääoman ja kirkkain silmin jaetun julkisen rahoituksen väliseen vispilänkauppaan. Kauppatavarana ja vaihdon välineinä toimivat ”sosiaalinen luottamus”, mediassa ”yhteiskuntavastuu” ja muutoin virkanimitykset.

Tällaisissa kriisioloissa ja häiriötiloissa on se hyvä puoli, että niiden kautta byrokratian julkisivuihin syntyy murtumia, ja viranomaisten korruptiivinen toiminta paljastuu. Niin kuin myös siinä surullisen kuuluisassa kuonokoppakaupassa.

Käsidesiä nyt.