Blogi: Jukka Hankamäki, su 07.06.2020 23:26

Miksi filosofit katosivat julkisuudesta - ja mitä tehtävää filosofeilla voi olla?

Vieraillessani viime syksynä Dosentti-ohjelmassa tuli eräässä kohdassa keskusteluja (14:20) puheeksi filosofian julkisuusasema. Totesin tuolloin, että filosofialla oli aiemmin korkea julkisuusprofiili, jota sillä ei enää ole. Filosofia vaikutti hyvältä keinolta osallistua julkiseen keskusteluun vielä 1980-luvulla, jolloin itse lähdin opintielle.

Muutamat ovat kyselleet, mistä filosofian julkisuusaseman heikentyminen, taantuminen ja tappio johtuvat. Kysymys on olennainen, sillä filosofit ovat kadonneet mediasta. Vastaukset liittyvät nähdäkseni yliopistolaitoksen ideologisoitumiseen ja politiikan banalisoitumiseen: vapaan julkisen keskustelun muuttumiseen sekasortoiseksi verkkokeskusteluissa, median punavihreään politisoitumiseen ja yhteiskuntatieteiden uustaistolaistumiseen.


Radiohiljentäminen seuraus median ”poliittisesta korrektiudesta

Miksi sitten filosofien pitäisi osallistua poliittiseen keskusteluun julkisuudessa? Politiikan kautta käytetään paljon ihmisten elämään liittyvää valtaa. Ei ole samantekevää, kuinka sitä käytetään ja miten valta ylipäänsä ilmenee. Siksi asioihin pitää osallistua – kriittisesti.

Kunnon filosofi onkin aina valtavirtoja vastustavien puolella, jotka nykyisissä yhteiskuntaoloissa ovat kansallisen edun perään katselevia ja maahanmuuttopolitiikkaa sekä monikulttuuri-ideologiaa kritisoivia poliitikkoja. Julkisuus on filosofian tärkeä toimintaehto ja -yhteys, ja kontrollin muodoista korjaavin on juuri julkinen sana.

Paha kyllä, tuota julkista järjen käyttöä ollaan kovaa vauhtia laittamassa länkiin kaikkialla Euroopan unionissa, jossa poliittista arvostelua koetetaan suorastaan estää hurjilla sananvapauden rajoituksilla ja sanktioilla. Käsittelen asiaa ensi viikolla ilmestyvässä 420-sivuisessa mediatutkimuksessani.

Yksi (1) syy filosofian taantumiseen ovat siis muodolliset sananvapauden rajoitukset, joilla koetetaan suorastaan estää avoin puhe eurooppalaisten vapausihanteiden, kuten kansallisen itsemääräämisoikeuden, puolesta.


Persoonalla politikoimisesta asioihin itseensä

Filosofien osallistuminen julkisiin keskusteluihin ei ole aiemminkaan ollut kuin parin henkilön varassa, joista tunnetuimpia lienevät G. H. von Wright ja Esa Saarinen, kumpikin hyvin erilaisia: toinen suomenruotsalaiseen eliittiin kuuluva aristokraatti, jota Ruotsissa palvottiin kuin paikallista kuningasta – ja toinen epäsovinnaisena pidetty ”eksistentialisti”, joka puolestaan palvoo ”kuningatarta”. Hänen julkisuudessa hyväksyttyjen oppilaidensa Himasen ja Martelan ongelmana on ollut taantuminen jäljittelemään opettajaansa (yltämättä kuitenkaan varsinaisen imitaation tasolle) ja sokeutuminen sille, että oikean filosofin ei pidä missään tapauksessa olla velkaa kenellekään, vaan filosofin pitää pysytellä täysin omaperäisenä, kuten minä tässä!

”Olen itse tehnyt oman pääni, ja siksi olen niin omapäinen”, sanoi jo Snellman. Sen sijaan julkisuudessa pyörähtäneiden filosofien yhteiskunnalliset kannanotot ovat vaikuttaneet epäuskottavilta, sillä ne on esitetty isien varjoista ja pahimmillaan erään ex-pääministerin kultaisella kädenpuristuksella. Maksettu asiantuntija ei aina ole se paras.

Poliittinen ilmapiiri oli 1980-luvulla ja 1990-luvulla täysin erilainen, ja sen vuoksi myös omaa persoonaa korostamalla saattoi tuoda esille jotakin poliittista. Nykyään, kun poliittiset ongelmat ovat järjestelmätason kysymyksiä, ei politiikan personifioiminen enää toimi.

Mikään ei ole tietenkään niin julkista kuin yksityinen, jos pitäydytään iltapäivälehti-, kuvalehti- ja sensaatiojournalismin tasolle. Mutta makrotason kysymyksistä ei voida oikeasti vääntää henkilökohtaisen tason asioita eikä henkilökohtaisella poseerauksella myöskään vastata niihin. Toinen (2) syy filosofian taantumiseen julkiselta näyttämöltä on siis lähihistorian painolasti, jonka perusteella monet ajattelevat, että filosofeilla ei olisi muuta sanottavaa kuin oman itsensä tehostamista. Korjaukseksi sopii Edmund Husserlin taannoinen iskulause zu den Sachen Selbst – asioihin itseensä.

Käsitys filosofian individualistisuudesta ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ja filosofian olemus ja rooli sinänsä onkin aivan toisenlainen. Filosofian ihanteena on ollut jo Platonin ideaopista asti pyrkimys yleispätevään tietoon ja ymmärrykseen – ei huomion kiinnittäminen aidanseipäisiin tai lillukanvarsiin. Jürgen Habermas kirjoitti jo teoksessaan Die neue Unübersichtlichkeit (1985) ”uudesta yleiskatsauksettomuudesta”, jonka merkkinä on kyvyttömyys hallita kokonaisuuksia ja tulkita yhteiskuntaa selitysvoimaisilla järjestelmäpoliittisilla teorioilla.

Hänelle tuon teorioinnin esikuva oli tietenkin marxilainen, enkä ole lainkaan samaa mieltä sen selitysvoimaisuudesta. Mutta yhtä mieltä olen siitä, että teoreettinen malli on puuttunut, ja siksi olen myös itse ryhtynyt selityksiä luomaan. Tämän olenkin tehnyt muutamassa kirjassani, joissa pidän kansalliseen itsemääräämisoikeuteen perustuvaa yhteiskuntamallia parhaana tapana järjestää ja turvata hyvinvointiyhteiskunta. Merkkeinä siitä ovat kirjani Kansallisfilosofinen manifesti (2011) ja Kuinka Suomi korjataan? (2019) sekä maanantaina 8.6.2020 ilmestyvä Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä, jonka julkaisee Suomen Perusta.


Filosofien jakautuneisuus hämmensi julkisen sanan

Entä sitten yliopistovirkoihin köytettyjen ammatikseen viisaiden asema? Heidänhän pitäisi olla nimenomaan systeemifilosofeja, sillä nimityksen oppituoleille ovat saaneet lähinnä Jaakko Hintikan oppilaat. Hintikan vaikutuksesta suomalainen filosofia formalisoitiin ”viululle ja pianolle”. Filosofit keskittyivät kirjoittamaan nuolenpääkirjoitusta ja etsimään Jumalaa kielen salakareista. Analyyttinen kielifilosofia onkin eräs skolastiikan muoto. Tällä tiukasti rajatulla tiedepolitiikalla kyettiin pitämään marxilaiset pois filosofinviroista, mutta saman pesuveden mukana heitettiin yli laidan myös kaikki muu yhteiskuntaamme osallistuva filosofia.

Skientistiset analyyttiset filosofit katsovat tietysti paheensa rajoittuvan vain ehdottoman ”tieteellisyyden” ihanteeseen ja paradigmanormien noudattamiseen! Mutta mitäpä sellaisella filosofialla tekee, joka ei merkitse mitään kenellekään edes teoreettisesti ja joka ei näy missään tai vaikuta mihinkään käytännöllisesti?

Ilkka Niiniluodon luovuttua vuosikymmeniä kestäneen uransa jälkeen tehtävistään nimitettiin hänen seuraajakseen italialaisperäinen Sara Negri, joka ei ole julkaissut mitään suomen kielellä ja jonka osallistuminen kotimaisiin kulttuurikeskusteluihin on soikeaa nollaa. Toista professuuria taitaa pitää hallussaan Romaniasta Suomeen aikoinaan muuttanut fysiikan filosofi Gabriel Sandu, ellei ole jäänyt jo eläkkeelle.

Ulkomainen miehitys on jatkunut laittamalla kaikki apulaisprofessorin tehtävät ”kansainväliseen hakuun” ja nimittämällä virkaan keskiajan tutkija Filipe Pereira da Silva, vieläpä suoraan rehtorin päätöksellä, täysin ilman avointa hakumenettelyä. Samaan tapaanhan myös Tampereen professuuri täytettiin aikoinaan kutsumismenettelyllä, jolloin virkaan nimitettiin Leila Haaparanta samalla kun monin tavoin ansioitunut ja ylivoimaisen suosittu Juha Varto savustettiin yliopistosta potkimismenettelyllä. Näin keskiajan historia tulee kaikille tutuksi.

Rehtori Kolan päätöksestä da Silvan tapauksessa puolestaan ilmenee, että perusteluna ulkomaalaisten nimittämiselle on yliopiston pyrkimys poseerata kansainvälisyyskultin selässä, sillä päätöksen mukaan nimitys ”vahvistaa Helsingin yliopiston maineikasta filosofian tutkimusta”. Sen mitä itse ajattelen kyseisestä maineesta, voitte lukea mielipideromaanistani ja suomalaisen nykyfilosofian historiastani.

Yliopistolaitoksen yksityistämisen jälkeenkin pitäisi nimitysten ehtona edelleen olla kotimaisten kielten virheetön taito, jota nykyään ei enää vaadita, vaan tehtävät julistetaan kansainväliseen hakuun ulkomaalaisten hyväksi. Myös tätä kautta veronmaksajien varoja valuu koko ajan vierasperäisten hyväksi kansalaisten valtaosin rahoittamassa yliopistolaitoksessamme, mikä on suomalaisten ihmisten suora tappio. Suomen kieltä osaamattomien nimittäminen on myös vastoin oikeuskanslerinviraston päätöstä, jonka mukaan suomen kielen tulee säilyä yliopiston opetus- ja tutkintokielenä.

Ruotsia ja SDP:tä sen sijaan saa puhua; onhan kyseessä tasa-arvopolitiikan hedelmä. Ruotsinkielisen filosofian professorin virassa istuu Thomas Wallgren, joka on toiminut Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen edustajana, ja Vasemmistoliiton Panu Raatikainen taisi saada nimityksen Hämeen punaiseen napaan, Tampereelle.

Kolmas (3) syy filosofian taantumiseen kulttuurikeskusteluista on yliopistofilosofian taannoinen formalisoituminen ja ulkomaalaistumisesta seurannut vuorovaikutuksellinen inkompetenssi – ja uskottavuuden menetykseen sen uusvasemmistolaistuminen. Niiden ohelle ilmaantui myös fundamentaalivihreytenä tunnettu kiilusilmäisyys, jonka piirissä ei olla kiinnostuneita tiedosta eikä totuudesta, vaan yliopistoihin hakeudutaan parantamaan maailmaa ”tasa-arvoisuuden” ja ”yleisen oikeudenmukaisuuden” nimissä – perin ideologisia käsitteitä kaikki.

En pyri kamppailemaan filosofiaan liittyviä järjestelmällisyyden vaatimuksia vastaan vaan niiden puolesta. Mutta vastustan filosofian sulkeutumista tieteisuskoisuuden pölyttyneeseen nurkkaukseen ja toisaalta myös filosofian laventamista poliittisen vasemmiston puolueideologiaksi, niin kuin on käynyt sekä kotimaisen että kansainvälisen julkaisutoiminnan piirissä. Käsittelen tiedejulkaisemisen puolueellisuutta myös mediatutkimukseni lopussa.

Teknillisen korkeakoulun entinen professori Heikki Hyötyniemi totesi minulle kerran, että suomalaisessa filosofiassa on kolme koulukuntaa: hintikkalaiset, saarislaiset ja Hankamäki. Lisäisin listaan uusvasemmistolaiset, mutta heitä Heikki ei kai sitten pidä filosofeina. ”Kätsyn” professori Timo Airaksinen puolestaan katosi kuvasta liberalismin tähden alettua laskea, ja Maija-Riitta Ollilan sekä Eija-Riitta Korholan laittoi elinkeinoelämä povitaskuunsa.


Filosofit totuuden vaarantajina

Yliopistofilosofian jakautumisella on ollut drastisia vaikutuksia filosofian julkisuussuhteeseen. Koska logiikka, metodologia ja tieteenfilosofia ovat kotoisin nimenomaan filosofiasta, filosofeja velvoittaisi loogisen argumentaation ja menetelmäopillisen asiantuntemuksen vaatimus.

Niiden vuoksi todelliset filosofit eivät lähde mielellään mukaan minkäänlaiseen ”hallitusta tukevaan tutkimukseen” tai Suomen Akatemian rahoittamaan ”maahanmuuttoa edistävään” tai ”syrjäytymistä vastustavaan” hankkeeseen (joiden päämäärät sitä paitsi olisivat keskenään ristiriidassa). Koska filosofeja velvoittaa totuudellisuus eivätkä oikeat filosofit koskaan aloita eivätkä lopeta mitään rahan vuoksi, toimittajat pelkäävät, että he eivät saakaan filosofeilta poliittisen korrektiuden mukaisia julistuksia, vaan filosofit sanovat asiat niin kuin ne ovat.

Tätä tosin sopii odottaa vain niiltä filosofeilta, jotka ovat tulleet politiikkaan ulkopuolisina ja jotka sen vuoksi ovat hakeutuneet poliittisiin ryhmiin, jotka eivät ole ay-liikkeen, etujärjestöjen tai talouden ja teollisuuden käsikassaroita vaan kansanvaltaisia ja joita sen vuoksi haukutaan ”populistisiksi”. Juuri heistä (meistä) valtamedia on koettanut vaieta kuuluvasti, kun taas viranomaisfilosofit ovat hiljentyneet itsestään. He ovat ilmeisesti kokeneet musertavan ristiriidan filosofiaan liittyvien totuudellisuusvaatimusten ja takataskussaan velvoittavan punaisen tai vihreän jäsenkirjan välillä.

Näin myös yliopistofilosofiassa on päädytty normatiivisella eetoksella, ”vihapuhesäännöillä” sekä muilla rationaalisen ajattelun rajoituksilla varustettuun liikennevalotodellisuuteen. Tulos näkyy yhtäältä vihervasemmistolaisten filosofien omaehtoisena mykistymisenä, kun maailma ei toimikaan niin kuin he unelmoivat – ja toisaalta mikrofonien sulkemisena niiltä filosofeilta, jolla sanottavaa olisi. Tämä on neljäs (4) selitys filosofien katoamiseen julkisuudesta.


Parodia-artikkelit osoittavat tieteen punavihreän kallistuman

Eräs selitys (5) ”uuteen yleiskatsauksettomuuteen” saattaa piillä yliopistolaitoksen sisäisessä valheellisuudessa, jonka merkiksi myös filosofiassa suositaan nykyisin artikkeleista koostettuja väitöskirjoja ja muita yhteisjulkaisuja. Tämä on merkinnyt filosofian muuttumista repaleiseksi ja projektijohdetuksi.

Artikkeleilla voi olla useita kirjoittajia, joista osa vain laittaa nimensä työn päälle, eikä tekijyys ole osoitettavissa millään ehdottomalla seikalla. Yliopistoissa käytössä olevien nykysäännösten mukaan jokainen heistä voi puolestaan väitellä samoilla artikkeleilla vieläpä kukin omilla tahoillaan! Rimaa on alennettu sosiaalidemokraattisesti ja kokoomuslaisesti johdetusta opetusministeriöstä esitettyjen tuloksellisuusvaatimusten vuoksi, mikä osoittaa määrällisten kriteerien mädännäisyyden.

Kansainvälisissä arviointiprosesseissa suosittu artikkelijulkaiseminen on taannuttanut filosofiaa, sillä artikkeleissa harvoin voidaan osoittaa kykyä hallita laajoja kokonaisuuksia sekä kykyä osoittaa omaperäistä ajattelua, jotka olisivat tieteellisen pätevyyden tunnusmerkkejä. Sen sijaan artikkelijulkaiseminen tuottaa kertakäyttötietoa, kun artikkeleilla osallistutaan ajankohtaiskeskusteluihin ja harjoitetaan sormetusdemagogiaa. Mutta selitysvoimaisten yhteiskunta-analyysien tekoon niistä ei ole. Tuloksena myös filosofit ovat menettämässä kykynsä luoda teorioita (käsittelin aihetta täällä).

Puolueellisten lehtien palstoilla tapahtuva julkaiseminen antaa näyttöä vain siitä, millaista paradigmaattinen normaalitiede on ollut jonakin tiettynä aikakautena ja millä retorisilla keinoilla skolaarikot ovat yrittäneet mukautua lehtien toimitusten odotuksiin. Näyttöä omaperäisen filosofian luomisesta ne eivät anna.

Kun kansainvälisissä lehdissä näyttää läpi menevän kaikki, mikä miellyttää vihervasemmistolaista toimituskuntaa – kuten Peter Boghossianin ja kumppaneiden tempaukset osoittavat – ei olisi haitaksi, vaikka toteutuisi Keijo Kaarisateen kauhukuva ja yliopistokulttuurimme putoaisi kansainvälisen kehityksen kelkasta!


Internationalismin ihanteilla koetetaan tukahduttaa kansainvälisyyskritiikki

Kotimaista ja suomenkielistä filosofiaa ylenkatsomalla on ehkä koetettu tietoisestikin tukahduttaa kotimaista kulttuurikritiikkiä ja poliittista arvostelua sekä sitoa akateeminen julkaiseminen kansainväliseen kontrolliin, jonka piirissä jokaisen toimijan täytyy edustaa angloamerikkalaista kulttuuri-imperalismia. Filosofian alistaminen suurille tappajakielille ei ole mitenkään ongelmatonta filosofian sisältöjen kannalta, sillä ajatus seuraa jo sitä tapaa sekä rytmiä, jolla kieltä puhutaan.

On kulttuurillemme tuhoisaa, kun nuoriso opetetaan jo alusta alkaen ”ajattelemaan englanniksi”, sillä kielipuolisina I like ice cream -keskustelijoina heitä voidaan viedä seminaareissa kuin litran mittaa, ja sehän on natiivien anglofiilien etu myös kotimaisissa yliopistoissa käyttöön otetun pakkoenglannin vuoksi. – Sorry, sir, but piis pliis!

Kansainvälisyyden palvonta puolestaan on osa internatsismin eli pakkokansainvälistämisen ideologiaa. On kenties haluttu estää yhteiskuntaa koskevan tiedon palautumista ja leviämistä kansalaisten keskuuteen, josta se on lähtöisin ja jota se koskee. Mitäänsanomattomaksi lavastaminen on vihdoin kuudes (6) syy filosofien vaimentamiseen pois julkisista keskusteluista.

Niinpä ”tieteellisyys” tai ”akateemisuus” ei ole ollut enää pitkään aikaan paras tapa harjoittaa filosofiaa. On eri asia tutkia filosofiaa kirjastojen kivijalan sisässä objektivoiden tai kansainvälisyyden bunkkerissa preparoiden kuin harjoittaa filosofiaa.

Yliopistojen renkeinä toimineet filosofian tutkijat eivät ole kuitenkaan pystyneet tekemään analyysia siitä, mitä on analyyttinen filosofia, kuten minä täällä. Kun filosofiaa ei voi tehdä enää yliopistoissa, sitä on tehtävä muualla, vaikkapa Suomen Perustassa.


Vihervasemmiston identiteettipoliitiikka kompromettoi myös filosofien maineen

Filosofien katoaminen julkisuudesta saattaa johtua myös (7) filosofien nauttiman luottamuksen menetyksestä. Filosofialla voisi olla paljon annettavaa politiikan nykyongelmien ratkomiselle, ja filosofien arvostus työelämässä voisi olla korkeakin, sillä filosofeilla ovat hallussaan loogisen ajattelun välineet, joita tarvitaan sekä yrityksissä että politiikassa.

Filosofeja, humanisteja ja yhteiskuntatieteilijöitä ei työelämässä kuitenkaan arvosteta, ja kysyntä on vähäistä pois lukien vihervasemmiston omat suojatyöpaikat, joita löytyy tätä nykyä runsaasti luonnonsuojeluun sekä maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyvistä missioista.

Kauppatieteilijöitä, juristeja ja diplomi-insinöörejä kenties arvostetaan työelämässä siksi, että heidän joukossaan on suhteellisesti vähemmän vihervasemmistolaisia, jotka sabotoisivat yrityksiä ja talouselämää ideoillaan.

Asian voi sanoa myös niin, että humanisteja ja yhteiskuntatieteilijöitä aliarvostetaan siksi, että kyseisille aloille kasautuneet vihervasemmistolaiset kompromettoivat menetelmällisesti kunnolliseen ajatteluun kykenevien toisten humanistien ja yhteiskuntatieteilijöiden yleismaineen jo yliopistoissa, joissa lähes kaikki kyseisten toimialojen oppituolit on täytetty punavihreiden puolueiden etäispäätteillä.

Yhteiskuntatieteiden punavihreä kallistuma ei ole myöskään yliopistolaitoksen eikä tieteen oman edun mukaista – ellei sitten ajatella kuten ”vakinaistamispolkujärjestelmissä”, että vihervasemmistolainen ”affiliaatio” (myötäsukaisuus) on näyttö tieteellisestä pätevyydestä. Myötäsukaisuus muotitermi ”myötäsukaisuudelle” ei ole nähdäkseni sitä missään asiassa.

”Vakinaistamispolkujärjestelmä” puolestaan merkitsee sitä, että yliopistotehtävät myönnetään eläkkeelle jääneiden professorien apulaisikseen valitsemista kellokkaista rakentamalla uraa uran päälle. Tikapuille on numeroitu jopa tasot, joita ei sopisi ohittaa. Tikapuiden raoissa piileskelijät tuovatkin etsimättä mieleen erään pitkätukkaisen filosofin toistuvasti mainitsemat ”uomakipittäjät” – keitä hän niillä sitten tarkoittaakin?


Valtionpolitiikan paikalla yliopistoissa on nyt EU:n politiikka

Urakerrostumien ohi kiilataan joka tapauksessa suuri joukko ulkomaalaisia tutkijoita, kunhan passissa ei lue ”Suomi – Finland”, esimerkkinä nyt vaikkapa skotlantilaisen David Inglesin nimittäminen sosiologian professoriksi Helsingin yliopistoon. Muutamat yliopistot ovat ottaneet oikein tavoitteekseen, että myös opiskelijoista olisi lopulta 40 prosenttia ulkomaalaisia, vaikka Suomesta ulkomailla opiskelee huomattavasti vähemmän kansalaisiamme, ja lukukausimaksut ulkomaalaisille ovat Suomessa vain muodollisia.

Vaihtosuhde on Suomelle epäedullinen, mutta asiaan on vaikea puuttua poliittisesti, sillä yliopistot yksityistettiin pois valtiovallan piiristä; tosin veronmaksajien rahat sinne näyttävät edelleen kelpaavan. Yliopistojen ylläpito muodostaakin valtionbudjetin suurimman erillisen menoerän.

Banaaleinta tiedepolitiikassa ovat sen valheellisuus ja teennäisyys, enkä olisi toivonut yliopistojen koskaan vajoavan niin alas, että niissä ryhdytään tuhoamaan kansallista tiedettämme ja diskriminoimaan suomalaisia ihmisiä muualta tulleiden hyväksi tai kieroa hyvesignalointia harjoittaen. Suomen kielen kuolettaminen tieteen kielenä saa maamme näyttämään kehitysmaalta, vaikka tämä ei sitä ole.

Yliopistot käyttävät julkisia varoja kansainvälisyyskultin hyväksi olettaen, että ulkomaalaisten rekrytointi kohentaa yliopistojen asemaa ja mainetta, vaikka parempia – ja suomenkielistä opetusta antamaan pystyviä – löytyisi nimenomaan omasta maastamme. Tilanne on aivan samanlainen valtionpolitiikassa, jossa huvitteluliberaalit ja vihervasemmistolaiset kippaavat posket hehkuen miljardeja kehitysapuun, ilmastopoliittisiin aneisiin ja euron tukiaisiin.

Ulkomaalaisten kouluttelu on väärin etenkin siksi, että sitä kautta maahamme virtaa jatkuvalla syötöllä ihmisiä, jotka eivät ole millään tavalla osallisina poliittisen vallan perillisyydestä eivätkä myöskään maamme rakentamisesta. Ulkomaalaiskiintiöitä täyttäessään he vievät opiskelu- ja tutkijanpaikkoja sekä lopulta myös työpaikkoja suomalaisilta, joten myös ylioppilailla olisivat kaikki syyt tätä politiikkaa vastustaa. Kyse on nimenomaan ulkomaalaistamispolitiikasta, vaikka sitä väitetään toteutettavan ”tieteellisyyden” nimissä. Taustalla vaikuttaa ideologinen ajatuskulku, että tieteen pitää olla kansainvälistä.

Yliopistotoiminnan ja varojen käytön ei pidä kuitenkaan sitä olla, etenkään kun julkisia varoja käytetään yksityisyyden nimissä piittaamatta maksajien eduista. Kansainvälistymistä voi toteuttaa puhelimitse, kirjeitse ja netin sekä tapahtumien välityksellä; ei sitä varten pidä täältä kenellekään oppituolia antaa.

Toisin olikin aikana, jolloin laki rajasi yliopistotehtävät (virat) vain Suomen kansalaisille. Mutta myöskään nykyisissä muodollisesti yksityisissä mutta valtion rahoittamissa yliopistoissa ei tehtäviä pitäisi täyttää ulkomaalaisilla edes siinä tapauksessa, että heillä olisi jokin EU-myötäjäinen mukanaan, sillä sekin on yleensä suomalaisilta kiskottua EU-jäsenmaksurahaa, joka joudutaan anomaan takaisin kuin rikkinäisestä pajatsosta.

Vaadin jo yliopistojen yksityistämisen vuosina prosessin pysäyttämistä, sillä tiesin millaiseen mielivaltaan se johtaa. Yksityistäminen vietiin kuitenkin läpi aikana, jolloin rehtorina ja kanslerina toimi filosofi Ilkka Niiniluoto.

Meneillään olevan hulluuden yleispiirre näyttää kaikkialla olevan oletus, ikään kuin Suomen valtionvarat olisivat vieraiden kansakuntien omaisuutta ja kuuluisivat heille. En mitenkään salaa käsitystäni, että valtiovarainministeriön ja opetusministeriön tulisi lopettaa kaikki sellainen rahoittaminen, joka koituu muiden kuin omien kansalaistemme hyväksi. Asian voi sanoa niin, että valtion rahoituksen ehdoksi pitäisi yliopistoille asettaa se, että tehtäviin palkataan vain Suomen kansalaisia.

Yliopistolaitos alkaa olla yhtä pilalla kuin valtiommekin, joten ei kai auta kuin todeta, ettei mikään entinen sido meitä – eivät menneiden sukupolvien töppäykset eivätkä muiden hyväksi tehdyt valtionvelat – ja perustaa kokonaan uusi Suomi.


Tiedepolitiikasta aiemmin:

Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
”Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia

 

 

Jukka Hankamäki su 07.06. 23:26

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11. 16:56

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

ti 03.11. 00:00

Soteen ja saveen

su 18.10. 22:08

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09. 22:46

Mitä on tieteen medioituminen?

ti 01.09. 22:59

Selvitytän tutkimustoimintani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

ma 24.08. 22:24

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08. 22:12

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

Miksi filosofit katosivat julkisuudesta - ja mitä tehtävää filosofeilla voi olla?

su 07.06. 23:26

blogit

Vieraskynä

Pasi Turunen: Amerikan vaalijärjestelmän kiemuroista

ma 16.11.2020 13:59

Juha Ahvio

Olivatko vaalit USA:n historian turvallisimmat?

to 19.11.2020 23:34

Professorin Ajatuksia

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11.2020 16:59

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Sulaako Bidenin "voitto" laittomien äänien myötä?

ma 23.11.2020 00:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

MEP Huhtasaari: EU:n ilmastolaki pahentaa ilmastoa

pe 11.09.2020 14:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lukiolainen kertoo: Etnojen kotibileryöstöjä ja väkivaltaa

su 08.11.2020 00:32

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Petteri Taalaksen epätieteelliset jorinat Osa 11b

to 12.11.2020 21:34

Heikki Porkka

"Oikeusvaltio" Suomi - valehtelevien ja vastuuttomien poliitikkojen maa

pe 09.10.2020 13:52

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Tarina hiilidioksidista

ti 24.11.2020 21:44

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Suomi Suomeksi

ke 18.11.2020 17:02

Matti Viren

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11.2020 17:06