Blogi: Jukka Hankamäki, to 05.07.2018 21:15

Kansantaiteilijan tuomitseminen on kansanryhmän vastaista

Kun lauma Demla-juristeja jätti 1990-luvun alussa oikeusministeriöön selvityspyynnön, loukkaavatko Kari Suomalaisen somaleista tekemät pilapiirrokset painovapauslakia ja sisältävätkö ne ”kiihottamista kansanryhmää vastaan”, asia ei johtanut jatkotoimiin. Piirtäjä itse olisi halunnut oikeuteen, sillä hän olisi ollut ensimmäinen 1900-luvun pilapiirtäjä, joka joutuu Suomessa vastaamaan töistään tuomioistuimessa.

Yhteiskuntamme ja sen oikeuslaitos ovat taantuneet, sillä kansantaiteilija Jussi ”Jösse” Järvenpää haastettiin poliisikuulustelujen jälkeen oikeuteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta valtakunnansyyttäjänviraston syytemääräyksellä alkuvuodesta 2018. Ja tietenkin myös tuomittiin lähes kaikkien niiden ihmisten tavoin, jotka viime aikoina ovat Suomessa esittäneet maahanmuuttokritiikkiä, arvostelleet ja paljastaneet valtavirtapoliitikkojen väärinkäytöksiä sekä saattaneet Euroopan unionista satelevan ripityksen naurettavaksi.

Vaihtoehtomedia kertoi kesäkuun lopulla, että kansantaiteilija Järvenpää tuomittiin 26.6.2018 Vantaan käräjäoikeudessa 2320 euron sakkorangaistukseen, 80 euron rikosuhrimaksuun sekä poistamaan ja hävittämään kahdeksan musiikkivideotaan YouTube-kanavalta ja kaikilta muilta sivustoilta, joilla niitä on ollut saatavilla. Syyttäjä oli päätynyt vaatimaan Järvenpäälle jopa vankeustuomiota. Valtavirtamedia puolestaan ei oikeudenkäynnistä juttuja tehnyt, vaan myös asian käsittely ja sensuroiminen koetettiin salata.

En puutu tässä yhteydessä tarkemmin siihen, miksi ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta” tai ”uskonrauhan rikkomisesta” annettujen tuomioiden jakeleminen on perusteetonta, yhteiskunnallisesti toimimatonta ja loukkaa kantaväestön ihmisoikeuksia, esimerkiksi oikeutta sanoa vastalauseensa mitä tahansa itseään miellyttämätöntä poliittista tendenssiä vastaan.

Olen esittänyt perusteluni kymmenissä muissa kirjoituksissani, joissa olen puolustanut oikeuteen haastettujen ihmisten mahdollisuuksia lausua todelliset mielipiteensä julki. Kiteytän ajatukseni myös tässä kirjoituksessani, sillä minkään yhteiskunnallisen totuuden etsiminen ja esittäminen ei lopulta käy päinsä, mikäli asioiden käsittelyä varjostaa rangaistusten uhka.

Ihmisten vapaus näyttää nykyisin rajoittuvan mahdollisuuteen valita jonotusnumero tuomiolle, jos ei ole maahanmuutosta samaa mieltä kuin ovia apposen auki pitävä EU-johteinen sätkynukke-eliitti. Tuomiolle pääsyä tehostaa, jos on Perussuomalaisten jäsen.

Syyttäjät ja tuomioistuimet näyttävät liittoutuneen suomalaisia ihmisiä ja heidän poliittisia mielipiteitään vastaan ymmärtämättä, että niin tehdessään oikeusviranomaiset itse esittävät kansalaisia kohtaan vihapuhetta sekä kiihottavat ihmisiä kansanryhmää vastaan.

Juristinnujien pitäisi ymmärtää, miten toimimattomia heidän tuomionsa ovat myös heidän omien päämääriensä kannalta. Ylenkatseellisuudessaan ne vain lisäävät kantaväestön aggressiivisuutta etnisesti erilaisia ihmisiä kohtaan, ja sille myöskään viranomaiset eivät voi lopulta mitään, niin kuin eivät ihmisten joukkokäyttäytymiselle yleensäkään.

Miksi vallankäyttäjät pelkäävät naurunalaisiksi joutumista?

Eräs Helsingin ylipormestarina toiminut poliitikko totesi Kari Suomalaisen päivinä lakonisesti: ”Suomessa ei ollut rasismia ennen kuin somalit tulivat.” Lausahdus osoittaa, missä ongelmien juurisyy on: laajat väestöjensiirrot ovat strateginen virhe.

Meidät pakotetaan maksamaan maahanmuuton hintaa myös henkisen vapautemme menetyksillä.

Vasemmistolaisilla asenteilla varustetut syyttäjät voivat ehkä katsoa, että omien kansalaisten taluttaminen käräjille on ”vapaan ja hyvinvoivan” yhteiskunnan merkki. Onhan heidän unelmansa Neuvostoliitto.

Kaikenlaiset kansanvallan kavennukset tosiasiassa vain lisäävät kantaväestön pahoinvointia ja korventavat pois vapautemme. Sivutuotteena syntyy myös tuota vihaa ja rasismia, joita ei ilman löysää maahanmuuttopolitiikkaa ja kriitikoiden tuomitsemista esiintyisi lainkaan.

On muistettava, että Jösse Järvenpää on Kari Suomalaisen tavoin humoristi. Huumorin sietäminen ja ymmärtäminen osoittaisivat yhteiskunnallista luottamusta.

Huumorin tuomitseminen taas kuuluu DDR:ään ja osoittaa yhteiskunnallisen luottamuspääoman sulamista pois. Vitsillä on yhteys alitajuntaan, ja huumori laukaisee yhteiskunnallisia konflikteja, kun todelliset asenteet paljastuvat. Paras ase tekopyhyyttä vastaan on nauru.

Ihmisten psykodynamiikkaa ja joukkokäyttäytymisen sosiodynamiikkaa ymmärtämättömät oikeustieteilijät sytyttelevät fasismin soihtuja omalla tuomiomielellään. Aivan niin kuin Harvardin yliopiston sosiologian professori Robert D. Putnam totesi käydessään Suomessa 2015: suomalaisten arvokkainta kansallista pääomaa olisi yhteiskunnallinen luottamus toinen toisiaan kohtaan, mutta monikulttuurisissa yhteiskunnissa tuo luottamus karisee pois. Enää edes kantaväestöön kuuluvat eivät voi luottaa toisiinsa, sillä maahanmuutto luo eripuraa niin kansalaisten keskuuteen, politiikkaan, mediaan, työpaikoille kuin leipäjonoihinkin.

Humoristeja on tuomittu aiemminkin länsimaissa, mutta tuomiot ovat harvoin olleet virallis-formaaleja. Kukapa ei muistaisi muslimiyhteisön Kurt Westergaardille langettamaa kuolemantuomiota hänen Mohammed-pilapiirroksistaan?

Jösse Järvenpään lauluissa on arvosteltu juuri sellaista rikollista hulluutta ironian ja sarkasmin keinoin. Jopa Tanskan valtakunnansyyttäjältä löytyi järkeä olla aloittamatta oikeustoimia kuvat julkaissutta Jylland-Postenia vastaan ”uskonrauhan rikkomisesta” vuonna 2006; olivathan uhreina omat kansalaiset ja länsimainen sananvapaus.

Miksi muslimiyhteisö ei voi nauttia rajoituksetonta uskonnon- ja sananvapauden suojaa?

Uskontososiologian näkökulmasta muslimiyhteisön kyvyttömyys ja haluttomuus ymmärtää tai hyväksyä itseensä kohdistuvaa kyseenalaistamista ja pilkkaa on merkki uskonnon totalitaristisuudesta. Nauru voisi saattaa sen valtarakenteet kyseenalaisiksi.

Islamin kehittymättömyys ja pysähtyneisyys keskiaikaiselle tasolle perustuvat juuri siihen, ettei islamin sisällä ole sallittu eikä edelleenkään sallita kriittistä Koraanin tutkimusta, kuten kristinuskossa, jossa kriittinen Raamatun tutkimus on johtanut reformaatioprosessiin, sekularisaatioon ja uskonnon näkemiseen profaanina ideologiana.

Islamin lietsoman tosikkomaisuuden tueksi ei juristien pitäisi hurahtaa missään tapauksessa mukaan, tai muutoin meitä uhkaa myös lakikirjojen muuttuminen koraaneiksi ja lainkäytön ajautuminen huomaamatta sharia-prosessin syliin. Tuomitsijoiden omaa tuomittavuutta lieventää vain se, että he eivät ilmeisesti tiedä, mitä he tekevät.

Oikeusfilosofisesti katsoen islamin ei tule nauttia rajoituksetonta uskonnonvapauden suojaa, sillä islam ei itse salli rajoituksetonta uskonnonvapautta sen enempää muun uskoisille kuin omille jäsenillekään, joita kohtaa eroamistapauksissa kuolemanrangaistuksen uhka.

Toisella tavalla sanottuna: muslimiyhteisön olisi hyväksyttävä uskonnonvapauden ideaali ennen kuin uskonnonvapaus voi rajoituksetta kohdistua muslimiyhteisöön itseensä. Lähtökohtana on tällöin länsimaisessa filosofiassa yleisesti hyväksytty kultaisen säännön etiikka, jonka mukaan yksittäisten tekojen oikeutus perustuu niiden universalisoitavuuteen, toisin sanoen mahdollisuuteen hyväksyä ne kaikkia ihmisiä velvoittaviksi periaatteiksi, ja jota siis myös kantilainen etiikka seurailee.

Islamin langettaman kuolemanrangaistuksen uhan ollessa vailla lain suojaa, se puolestaan täyttää rikoksen tunnusmerkit. Ollessaan järjestelmällistä se merkitsee kiihottamista islamista luopuneiden kansanryhmää vastaan, jolloin uhkauksen tehosteena on rikoksista julmin: murha.

Miksi loukkaavuus ei voi olla tuomitsemisen peruste?

Uskonnonvapaus ja siihen nojaava pyrkimys taata uskonrauha ja kansanryhmien loukkaamattomuus eivät voi olla minkäänlaisia absoluutteja eivätkä apriorisia periaatteita, joita ei voitaisi kyseenalaistaa.

Koska uskontojen kautta käytetään huomattavaa valtaa, on uskonnollisten yhteisöjen arvosteleminen moraalisesti ja eettisesti perusteltua toimintaa, joka saattaa olla hyväksi myös niitä kannattaville ja uskontojen uhreiksi joutuneille kansanryhmille itselleen.

En lainkaan ihmettele, miksi muslimiterrorismin ja jihadismin nousuun liittyy uskonnollista fundamentalismia. Muslimien tekemät rikokset ovat olleet niin räikeitä, että ihmisistä itsestään ei olisi inhimillisyytensä vuoksi moisiin veritekoihin. Tueksi tarvitaan jokin uskonnollinen ideologia, aivan kuten osoitin käsitellessäni erään eurooppalaisen filosofin uskontokritiikkiä jo ensimmäisessä väitöskirjassani vuodelta 1997.

Myöskään henkilökohtainen loukkaamattomuus tai uskonrauhan rikkomattomuus ei voi olla mikään itseisarvo, sillä loukkantuminen on subjektiivista ja signaloi samanlaista narsismia ja vallanhalua kuin diktaattoreille tyypillinen hienohipiäisyys. Kuvitelkaa Kim Jong-un, Idi Amin tai Pol Pot meikkipeilin eteen laittamassa puuteria naamaansa ja allekirjoittamassa toisella kädellään teloitusmääräyksiä toisinajattelijoille.

”Vihapuheena” pidetty argumentaatio ei ole yleensä merkki toisinajattelijoiden ja yhteiskuntakritiikin esittäjien aggressioista vaan vastaanottajien ja kritiikin kohteiden kyvyttömyydestä ja suvaitsemattomuudesta sietää itseensä kohdistuvaa arvostelua sekä heidän halustaan projisoida oma yhteiskunnallinen vihansa kriitikoiden ominaisuuksiksi.

Juuri tässä näkyy se, miksi sen enempää vihapuheen, kansanryhmän kuin loukkaavuudenkaan käsitteitä ei ole voitu määritellä: ne liittyvät vuorovaikutukseen, joka jo sinänsä on rajoiltaan häilyvää ja jossa peilautuvat narsistisesti loukkaantuneiden ihmisten kostonhimo ja oma aggressiivisuus.

Subjektiivinen loukkaavuus ei voi olla filosofisesti katsoen peruste tuomitsemiselle eikä sensuurille, sillä jokainen saa tässä maailmassa sellaista palautetta kuin ansaitsee. Mikäli palaute on kriittistä, ei pidä loukkaantua vaan korjata käyttäytymistään, jos se ei arvostelua kestä.

On mahdotonta ajatella, että kansanryhmiä ei saisi arvostella ilman, että arvostelu tuomitaan oikeudessa. Kansanryhmien arvostelemisen tuomitseminen ”kansanryhmää vastaan kiihottamisena” kestää kuin kerjäläistytön kelkkanaru, sillä ei ole voitu osoittaa, että kansanryhmät eivät ansaitsisi kovaakin kritiikkiä.

Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole myöskään minkäänlaista sopimusta valtiovallan kanssa siitä, että he olisivat sitoutuneet noudattamaan sen tai oikeuslaitoksen edustajien näkemyksiä, vaan tuomitseminen perustuu pelkkään ideologiseen pakottamiseen. Ajatusten kuohimiseen valtiovallalla ei puolestaan ole mitään moraalista privilegiota.

En minäkään ole sitoutunut noudattamaan minua vastaan mahdollisesti kohdistettavaa aatteellista painostusta, vaan Adam Smithin tavoin katson, että jokainen ihminen on suhteessa omiin ajatuksiinsa ja sanomisiinsa niiden ehdoton valtias. Ajatuksen voi lausua myös niin, että valtiovallalta puuttuu oikeutus ihmisten mielipiteiden ohjailuun, ja siksi mielipiteistä tuomitseminen on yksiselitteisesti ihmisarvon vastaista. Tämä on huomioitu jo Magna Chartassa, jonka ajoista asti on sananvapauden tehtävä ollut puhtaasti vertikaalinen: suojata ”hallintoalamaisiksi” nähdyt kansalaiset valtiovallan poliittiselta despotialta.

Sama mikä koskee sananvapauteen sisältyvää ilmaisunvapautta, koskee myös yleisöjen tiedonsaantioikeutta. Ainakin minä pidän tärkeänä tietää, mitä minusta tai viiteryhmistäni ajatellaan, vaikka näkemykset olisivat joltakin kannalta ongelmallisia. Vääriksi tai virheellisiksi todetut näkemykset pitää voida esittää ilman niiden pois jynssäämistä tai rangaistuksen uhkaa, sillä se on sekä tieteellisen totuuden tavoittelun että yhteiskuntamoraalin elintärkeä edellytys.

Kuin sensuuriasetuksen aikana

Muutamat ovat jo keränneet sakkokassan kuitatakseen kansantaitelijan sakot, ja myös minä pidän langetettua tuomiota kunniamerkin antamisena rintaan, vaikka en olekaan hänen taiteensa minkäänlainen fani. Harmillista asiassa ovat tuomion ennakolta vaikuttavat preventiiviset vaikutukset, joiden vuoksi ihmiset alkavat sensuroida itseään oikeusprosessien pelossa. Näin rikoslaillisen jälkikäteissensuurin vaikutukset kiertyvät perustuslaissa kielletyksi ennakkosensuuriksi.

Koska lex superior derogat legi inferiori ja koska lakia on sovellettava perusoikeusmyönteisesti, olisi myös rikoslaillinen sananvapauden rajoittaminen kiellettävä ja rajoittamaton sananvapaus turvattava a fortiori. Sananvapauden rajoittamattomuutta puoltaa myös sen olemus: koska yleispäteviä ja kaikkien hyväksymiä kriteerejä ei voida muodostaa, vain valta voisi määritellä sananvapauden rajat. Tällöin sananvapaus valtapolitisoituisi, mikä puolestaan johtaisi siihen, että sananvapautta ei ole. Aivan kuten tsekkiläinen elokuvaohjaaja Milos Forman totesi: ”Ei ole olemassa mitään osittaista sensuuria. Joko sensuuria on, tai sitä ei ole. Mistäkö tiedän tämän? Asuin maassa, jossa oli sensuuri.”

Filosofian näkökulmasta ainoa oikeutettu sensuurin muoto on sellainen, jolla sensuroidaan sensuuria vaativaa vihapuhetta.

Humoristien tuomitseminen on yhtä hupsua kuin lyötäisiin pirstaleiksi kansantaiteilija Irwin Goodmanin vinyylejä, tai niin kuin kommunisti Herra Kuusinen teki pääjohtajakaudellaan Yleisradiossa: särki vasaralla Hiski Salomaan savikiekon ”Lännen lokareita”.

Myös Kari Suomalaisen piirrokset sensuroitiin ennen pitkää Helsingin Sanomista, mikä aloitti lahjomattomana tunnetun lehden alamäen. Sensurointi ei johtunut päätoimittaja Janne Virkkusen mukaan ”itse aiheesta” vaan ”saman aiheen toistumisesta liian usein lyhyen ajan sisällä”. Mutta entäpä, jos se olikin seuraus maahanmuuton toistumisesta ”liian usein lyhyen ajan sisällä”? Todellisuudesta ei kuitenkaan saa parempaa kuvaa kuin on malli.

Ja kaikki tämä vain siksi, että lehden kilpailija Hufvudstadsbladet oli vaatinut ylimielisyydessään ”piirtäjän panemista aisoihin” ja töidensä saattamista ”käsiteltäviksi”. Klassinen kavallus siis, josta on tullut muutamien päästään vinksahtaneiden ihmisten yleinen toimintamenetelmä nykyisissä kunnianloukkausten kansanhuveissa.

Käsitykseni mukaan nykyinen sensuurin Suomi ei ole sortokausien aikaa parempi. Kun Nikolai II oli antanut keisarillisen manifestinsa 15.2.1899, Päivälehti onnistui julkaisemaan 18.2. vielä Eino Leinon runon, joka alkaa seuraavasti:

Sumu Suomenlahden päältä hiipii,
peittää kaupungin ja kadut, kirkot,
ilma myrkyllinen maata myöten
kulkee, vierii, suun ja keuhkot sulkee,
kansa astuu katuvieriänsä,
astuu hiljalleen ja hiljaa kuiskii:
tullut turman on ja taudin aika.

Tämän jälkeen läpi meni vielä muutama runo, mutta jatkossa lehteen ilmestyi ilmoitus: ”Painoasiamies pyyhki pois runomme Voi konsuleita!”. Roomalaiseen historialliseen analogiaan turvautunut yritys kiertää sensuuri ja arvostella valtaapitäviä ei siis onnistunut, ja suut tukittiin historiaan jäävällä tavalla. Niin kuin nytkin.

Jukka Hankamäki to 05.07. 21:15

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Olen Perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa

ke 14.11. 23:18

Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita

ti 13.11. 23:11

Demokraattien voitto USA:ssa vaarassa viedä taantumuksen aikaan

su 11.11. 01:11

Totuus ulos yliopistoista - vaikka palavilla seipäillä

to 08.11. 22:29

Vasemmisto ja EU:n arvopohja

ti 06.11. 22:20

Vihatotuuksia ja vastuuvalheita

la 03.11. 23:28

Miksi Perussuomalaiset on ainoa kansanrintamapuolue?

pe 02.11. 22:43

Miten muslimien lapsiavioliittoja piilopuolustellaan?

ke 31.10. 23:06

Karmeat kirjamessut ja sensuurin syyt

su 28.10. 01:21

Miten pilataan Suomen yliopisto- ja korkeakoulujärjestelmä?

pe 26.10. 23:22

blogit

Vieraskynä

Naistennis ja feminismi

su 11.11.2018 01:16

Juha Ahvio

Trump ja republikaanit saivat strategisen torjuntavoiton USA:n välivaaleissa

to 08.11.2018 23:18

Professorin Ajatuksia

Välikädessä

ke 14.11.2018 23:14

Jukka Hankamäki

Olen Perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa

ke 14.11.2018 23:18

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Synnytyssairaalassa näet Suomen tulevaisuuden

ti 13.11.2018 23:33

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunnan stalinistinen Unkari-ryhmä?

ke 14.11.2018 23:17

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Muuttuuko ihminen - ja mihin suuntaan, laulaa Georg Ots

ma 12.11.2018 10:38

Olli Pusa

EU-liittovaltio

la 10.11.2018 14:24

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11.2018 23:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Teatteri-ilta Moskovassa

ke 14.11.2018 23:17

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40