Vasemmistolaista yhteiskunnallista ajattelijaa ja historian professoria Christopher Laschia ei hevin yhdistäisi Trumpin entiseen neuvonantajaan Steve Bannoniin. Mikäli Lasch eläisi yhä, hän olisi Jerry D. Salyerin artikkelin mukaan niitä harvoja, jotka Brexitin ja Trumpin valinnan jälkeen, voisivat huudahtaa: Mitä minä sanoin!

Steve Bannonin ajatteluun Lasch on vaikuttanut paljon. Breitbart-lehti on pitänyt Laschin viimeiseksi jäänyttä kirjaa The Revolt of the Elites and the Betrayal of Democracy nykyisen populistisen agandan takana. Laschia voisi kuvata kommunitaristiseksi populistiksi, jonka ajattelu oli hyvin omintakeista, sillä hän vastoin kuin liberaalivasemmisto antaa arvoa perheelle ja yhteisöt yhtenäisinä pitäville sosiaalisille normeille, ja vaikka hän saattaa nostaa perustelunsa Marxilta, hän siitä huolimatta arvostelee yliopistoa, joka on unohtanut työväenluokan. Hän vihaa vasemmistolaista valtakoneistoa enemmän kuin konsevatiivista.

Lasch tuomitsi liberaalien ennakkoluulot perinteitä ja historiallista muistia kohtaan. Hänen mielestään vihamielinen suhtautuminen omaan historiaan ja kulttuuriin on merkki kulttuurimme romahtamisesta. Esseessään Why the Left has no Future Lasch on lähimpänä Bannonin ajattelua. Lasch analysoi nykyajan intellektuellien maailmankuvaa uskonnon, perhekeskeisten arvojen ja henkilökohtaisen vastuun etiikan vastaiseksi. Liberaalit kirjailijat ovat pelkkiä puoliradikaaleja teeskentelijöitä.

Lasch kirjoitti Eliitin kapina -kirjansa vastauksena espanjalaisen konservatiivin José Ortega y Gassetin klassiseen teokseen Massojen kapina, jossa Gasset näkee rahvaanomaisen roskaväen uhkana sivilisaatiolle. Lasch taas näkee uhan valehtelevassa eliitissä, millä entisen aristokratian kanssa on yhteistä turhamaisuus ja ylpeys, mutta mikä ei ole saanut vanhan aristokratian hyviä puolia.

Uutta aristokratiaa ei aateluus velvoita, se kerääntyy rannikoille ja kääntää selkänsä sisämaalle, se luo siteet liikkuvaan rahaan, glamouriin, muodin ja popkulttuurin kansainvälisiin markkinoihin. Siitä ei löydy minkäänlaista patriotismia, monikultturismi sopii sille täydellisesti. Uudet eliitit ovat kotonaan transit-tilassa, matkalla kokouksiin, festivaaleille, kodissaan he käyvät vain kääntymässä. Tällaisten ihmisten näkökulma ei ole kansallinen, vaan heillä on ”turistien maailmankatsomus”, eikä Lasch odottanut paljon maailmalta, mitä johtavat turistit.

Laschin merkitys on siinä, että hän näytti vaihtoehtoisia näkökulmia politiikkaan ja yhteiskuntaan, kulissien takaiset rahamiehet ja ylimieliset teknokraatit ovat johdattaneet meidät kulttuuriseen rappioon, hallitsemattomien massiivisten demografisten virtausten aikakauteen ja nähtävästi myös kontrolloimattomiin vallankumouksiin niin geenitekniikassa, robotiikassa kuin psyykenlääkkeiden kehittelyssäkin.

Vaikka Lasch ei ollut uskonnollinen, arvosti hän sellaisia katolisia ajattelijoita kuin Orestes Brownson ja paavi Johannes Paavali II ja piti mahdollisena, että usko saattaisi olla parannuskeino edistyksellisten toverien mieltä jatkuvasti askarruttavaan ”teknologian faustilaiseen näkemykseen”.

Lasch taisteli palavasti ihmisen kokoisen demokratian puolesta. Hänen mielestään kahden työssäkäyvän vanhemman perheiden ja yksinhuoltajaperheiden jatkuva lisääntyminen on todiste siitä, että olemme yhä enemmän talouselämän käskyläisiä. Vasemmiston halu työntää lapset yhteiskunnan kasvatettaviksi vahvistaa byrokraattista individualismia ja jättää kansalaiset niin aikuiset kuin lapset kulutuksesta nauttiviksi lapsiksi.

Ihmiset ovat menettäneet uskonsa demokratiaan, se ei enää vakuuta heitä, kirjoittaa lakimies ja tutkija James Kalb. Yhteiskunnat ovat muuttuneet, ja globalismi ja yhä lisääntyvä kansan monimuotoisuus on tehnyt vaikeaksi määritellä, mitä erillisiä kansanosia hallitsemiseen valitut edustavat. Brexit-äänestys on hyvä esimerkki; osa koki, että heillä on enemmän yhteistä muiden Euroopan maiden vastaavasti ajattelevien ihmisten kanssa kuin omien maanmiestensä kanssa. He asettivat etusijalle Brysselin byrokraatit.

Toinen ongelma on äänten ostaminen, mikä johtaa hallituksiin, jotka ovat valmiita tekemään yhä enemmän niiden kansanosien puolesta, jotka ovat tottuneet tekemään yhä vähemmän. Lupauksilla huojennuksista saadaan kannatusta. Lopputulos on kurittoman kansan kykenemättömyys hyödylliseen yleiseen keskusteluun ja suuren aktiivisen hallituksen muodostaminen. Kun kansa on kykenemätön suuntaamaan hallitukselle perusteltuja vaatimuksia, hallitus alkaa tehdä päätökset kansan nimissä ilman kansan tosiasiallista osallistumista.

Seurauksena on pieni hallitseva eliitti, joka ei eliitiksi tunnustaudu, ja siksi siltä puuttuu asenne ajaa yhteistä etua. Etiittiin kuuluvat ovat vallassa todennäköisimmin vain vahvistamassa omia vallan asemiaan, ja he katsovat jopa oikeudekseen sivuuttaa pahantahtoisina tai suosion ansaitsemattomina pitämiensä ihmisten tarpeet. Kansalaiset ovat antaneet hallitukselleen vahvan oikeutuksen, millä hallitus päättää sitten hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, ja kun vallan kaikki osapuolet ovat tasavertaisia vaatimaan tahtonsa toteuttamista, niin konfliktin sattuessa, lukumääräisesti suurempi osa tahtoja jää vallitsevaksi.

Näin vallan enemmistöt alkavat laiminlyödä tasa-arvoiset vähemmistöjen vaatimukset epäreilulla tavalla. Pyrkimysten tasa-arvoisuus ei kerro, kuinka konflikti ratkaistaan, eikä aina olla halukkaita jättämään hankalia kysymyksiä äänestettäviksi, joten hallitus yhteistyössä vaikutusvaltaisten instituutioiden kuten mm. median organisaatioiden kanssa, päättää millaiset unelmat pääsevät suosituimmuusasemaan – ja koska puuttuu riippumaton mitta hyvästä ja pahasta – järjestelmän tarpeet ja sitä hallitsevien intressit ovat ne, jotka määräävät asian käsittelyn ja käytännön.

Tänä päivänä suositaan unelmia, jotka vahvistavat vapaata valtiota ja taloutta. Markkinoiden ulkopuolisten ja ei-byrokraattisten yhteyksien toimintaa – perhettä, uskontoa, kulttuuriperinnettä – ei tueta, koska ne häiritsevät kaupallisuutta, urakehitystä, kuluttajuutta. Nyt suositaan kulttuurinormeja rikkovia toiveita, niinpä naista, joka haluaa olla mies, tulee kohdella miehenä; rikotaan avioliiton erikoislaadun rajoja; hajotetaan perinteisiä perhejärjestelmiä.

Demokratia perinteisessä mielessä ei kestä, kun vahva identifikaatio yhteiseen kansakuntaan on hiipumassa. Demokratian edellyttämä sosiaalinen yhtenäisyys ja kurinalaisuus suunniteltujen tehtävien hoitamiseksi alkaa loppua. Yhteiselle ymmärrykselle ja vapaaehtoiselle yhteistyölle perustuva elämäntapa on tuhoutumassa, ja siksi demokraattiset pyrkimykset johtavat hyvin hämärille poluille.

Kalbin mukaan yhteiskunta on mennyt vinoon sellaisessa, mikä on perustavaa laatua olevaa, ja ongelmat ovat niin syvällä, etteivät poliittiset sovellukset, korkeammat hallinnon muodot, voi tilannetta auttaa. Tarvitaan jotain politiikkaa edeltävää, uskonnollista ymmärrystä, koska vapauden ja yhdenvertaisuuden abstraktiot eivät muuta niitä todellisia järjestelyjä, joita poliitikot tekevät elämäntapamme tuhoamiseksi. Meidän on tuotava kysymys hyvästä elämästä taas julkiseen keskusteluun.

Lähteet:

Kalb, J. 2017. Should Catholics favor democracy? Crisis-magazine, 2.8.
Salyer, J. D. 2017. Christopher Lasch: one of Bannon's favorite authors. Crisis-magazine, 19.9.

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.