Monikultturismi, sen instituutioihin tunkeutuminen ja sosiaalinen vaikutus on erikoinen ilmiö, jossa on havaittavissa selviä yhtäläisyyksiä uskonnollisen ajattelun kanssa. Sosiologian professori Alexander Riley vertaa monikultturistien klaani-käytöstä totemistisen uskonnon harjoittamiseen.

Émile Durkheim, modernin sosiologian perustajia, on teoksessaan Uskontoelämän alkeismuodot käsitellyt toteemin, pyhän kohteen, ympärille rakentuvaa alkeellista uskonelämää. Pyhiin esineisiin sisältyy erityistä energiaa ja niiden varaan rakentuvat rituaalit ovat yhteydessä sukupuoleen, ravintoon ja hengissä säilymiseen. Durkheimin järjestelmässä pyhän kunnioittamisen positiivinen kultti on aina sidoksissa epäpyhän torjumisen negatiiviseen kulttiin, on olemassa uhka, että maallinen häpäisy yrittää turmella pyhän.

Durkheim huomasi, että pyhän positiivinen kultti ja epäpyhän negatiivinen kultti näkyy myös kehittyneissä yhteiskunnissa. Valistuksen aikana järki nousi pyhäksi asiaksi, ja ”taikausko” pudotettiin häväistäväksi profaaniksi (epäpyhä). Toisin sanoen ns. sekulaari modernismi  toimii myös kunnioitettujen toteemien ja tahrattaviksi saatettavien uskonnollisella logiikalla.

Durkheimin teoreettiset pohdiskelut, jotka perustuivat antropologien kenttätyöhön Australian aboriginaalien keskuudessa, auttavat ymmärtämään nykyistä monikulttuurista symboliikkaa, moraalista tuomitsemista, tunteisiin vetoamista ja vihan ilmauksia. Suuri osa moraalista energiaa pyörii niiden ympärillä, joiden uskotaan olevan diskriminaation uhreja. Amerikan college-opiskelijat virittelevät sorron hierarkioita, pyrkivät hallitsemaan myös yleistä kielenkäyttöä muuttamalla totuttuja käsitteitä.

Olemme alkaneet saada sosiaalisen ja seksuaalisen oikeudenmukaisuuden sotureilta kieltä ja käytöstä määrääviä toimintaohjeita, asioita nimetään uudelleen, on alettu julkaista akateemisia puheen opastuskirjoja. Kansaa ei saa kutsua ”amerikkalaiseksi”, koska se sulkee pois muut kulttuurit. Ei saa käyttää sanoja ”eskimo”, ”laiton maahanmuuttaja”, ”fuksi” (aloittelija) ja sukupuolten nimityksissä täytyy olla tarkkana.

Tavoitteena on samaistua ”marginalisoitujen” kanssa. Uhrien tukeminen on tämän identifikaation poliittinen lähtökohta. Samaistuminen tapahtuu tunteen tai jopa fyysisen mielenilmauksen tasolla. Keskiluokkainen opiskelija saattaa muuttaa puhetyyliään ja vaatetustaan sorretun kansanosan kaltaiseksi. Diskriminoituja käsitellään toteemina, Hyveellisenä Uhrina, viattoman puhtauden kohteena. Tässä yhteydessä monikultturistien sanat ja teot on helppo yhdistää primitiiviseen uskontoon.

Ihonväri-totemismi synnyttää aina ongelmia hengellisyyden tasapainossa eli resurssien jaossa. Vihreä sisäministeri Maria Ohisalo on pitänyt jopa Suomen eduskunnan kokoonpanoa liian valkoisena. Myös muiden vähemmistöjen osuus on hänen mielestään vähäinen. Miesvalta on sentään voitettu. Suomessa myös islam on nostettu uhri-toteemiksi, kirkon piiristä ei kuitenkaan ole vielä kuulunut ruotsalaispiispa Eva Brunnen kaltaista samaistumisrituaalia, vaatimusta poistaa risti Tukholman merimieskirkosta ja korvata se nuolella, joka osoittaa Mekkaan, sekä ilmoitusta, että hänellä on enemmän yhteistä muslimien kuin poliittisen oikeiston krstittyjen kanssa.

Yhdysvalloissa paljon huomiota herättäneet Covingtonin koulupoikien ja näyttelijä Jussie Smolletin tapaukset, missä media välittömästi asettui puolustamaan osapuolta, jonka uhristatus oli suurempi kuinTrumpia kannattavien valkoisten poikien tai MAGA-hattuun sonnustautuneiden mustaa homomiestä uhanneiden status, nostattivat hysteerisen kommentoinnin ja raivon sosiaalisessa mediassa poikia vastaan ja Smolletin puolustamiseksi. Tapaukset osoittautuivat valheellisten mielikuvien tuottamiksi ja paljastivat, kuinka voimakas on monikultturistien klaanin valta ryhmittyä hyveellisen uhrin ympärille. Useimmat valtamedian toimittajat kuuluvat tähän klaaniin ja tuntevat vahvasti toteemin vallan.

Suuttuneet opiskelijat jahdatessaan pyhän tuhoajia ovat kaikkea muuta kuin heikkoja. Hyveelliselle uhrille ollaan lojaaleja ja anti-toteemeille armottoman vihamielisiä. Klaanin jäsenten on suojeltava toteemia anti-toteemin saastuttavilta voimilta. MAGA-lakit ovat saaneet rienaavan anti-toteemin leiman. Yliopistojen kampuksilla sellaista päässään pitävä olisi vihan, kiihkon ja pelon kohde. Ne ajat ovat takanapäin, jolloin hatut, julisteet ja rintamerkit olivat tavallisia poliittisia kannanottoja.

Alkuperäisen totemistisen elämänkatsomuksen toteemin ja anti-toteemin vuorovaikutus on ollut vivahteikkaampaa ja tasapainoisempaa kuin mitä monikulttuurinen klaani harjoittaa. Monikultturistit ovat tuomassa kanssakäymiseen toteemisen sodankäynnin ilmapiirin, missä primitiivisen uskonnon noituus yhdistyy monoteismin kaikkein ehdottomimpien piirteiden kanssa, mutta missä ei odoteta jumalallista voittoa pahasta kuten klassinen monoteismi tekee, vaan ylläpidetään jatkuvasti vireillä maallista tavoitetta anti-toteemin tuhoamisessa.

Klassisen totemismin negatiivisen kultin askeettinen kieltäymys tarkoitti esimerkiksi uimista jääkylmässä vedessä ennen metsästystä. Kokemus kivusta erottaa kärsijän epäpyhästä maailmasta, hän on siirtynyt pois arjesta. Monikulttuurisen klaanin jäsenet tavoittelevat samaa - itsensä puhdistamista. Monikultturistit kuvaavat ”heräämistään” rasismin olemassaoloon ja oman valkoisuutensa vallan tajuamista raastavaksi prosessiksi. Poliittisesti prosessia voi kuvata etuoikeutetusta asemasta kieltäytymiseksi, köyhäkin valkoinen ymmärtää syntyneensä hyvinvointiin - sosiologinen todellisuus lakkaa merkitsemästä mitään.

Oman ”intersektionaalisen” tilanteensa voi mitata asialle omistautuneiden internet-sivujen kautta, missä voi määritellä paikkansa uhrien hierarkiassa. Valkoisten heteroseksuaalisten miesten, joiden intersektionaaliset pisteet väistämättä ovat hyvin vähäiset, on nöyrryttävä toteemin edessä. Riley on nähnyt tästä monia esimerkkejä omassa yliopistossaan, kun valkoinen kollega ohitti toimikuntanimityksessä ei-valkoisen, luopui hän suosiolla paikastaan ja pyysi virkaveljiään valitsemaan diversiteettiä edustavan; eräässä moninaisuutta käsittelevässä kokouksessa valkoinen mies itki tunnustaessaan ”etuoikeutensa” julkisesti.

Klassinen totemismi vaatii kaikkia klaanin jäseniä samaistumaan täysin toteemiin, ja ymmärtävän olevansa osa sen luontoa ja voimaa. Monikulttuurinen totemismi edustaa uudenlaista maailmankatsomusta, toteemi on valkoisen rasismin ei-valkoinen uhri. Ei-valkoiset identifioituvat auliisti uhri-toteemiin ja intersektionaaliset mallit tarjoavat samaistumiskohteita valkoisille naisille ja homoseksuaaleille, vaikkakin näiden ryhmien tunnistautuminen uhreiksi vaatii huolellista oikeaoppisuuden omaksumista. Valkoisten osa on jatkuva itsensä kieltäminen, heidän tehtävänsä on puolustaa toteemia ja tuhota anti-toteemin edustajat.

Rachel Dolezal esiintyi afroamerikkalaisena, vaikka on valkoinen. Hän kertoi rasismin historian aiheuttaneen hänessä itsevihaa, esi-isiensä ja valkoisuutensa kieltämistä siinä määrin, ettei ole halunnut lapsia, oman etuoikeutensa biologista monistamista. Tällaiset käyttäytymismallit voivat tuntua yliampuvilta, mutta toteemin psykologista valtaa ei tule aliarvioida, koska se kuten Durkheim kirjoitti, järjestää klaanin tosiasiallista todellisuuden hahmottamista.

Kriittinen rotuteoria ilmaisee toteemin ja anti-toteemin klaanin logiikkaa, sen mukaan rasismi on rakenteellista, ilmiö, mikä ei vaadi selkeitä rasistisia uskomuksia, vielä vähemmän erityisiä rasistisia tekoja, rasismia on olemassa anti-toteemin saastuttavan vallan ansiosta. Ne, joissa anti-toteemin katsotaan esiintyvän, täytyy saada katumaan ja kouluttaa uudelleen. Monikultturistit ovat innokkaita puuttumaan myös lasten kasvattamiseen, jotta alimmilta koulutusasteilta lähtien taisteltaisiin valkoista etuoikeutta vastaan. Covingtonin pojat saivat täyslaidallisen inhoa ja vihaa uhkuvaa moraalista paheksuntaa koska hyveellistä uhria on lupa suojella ala-arvoista kielenkäyttöä harjoittaen.

Durkheimin tutkiman primitiivisen uskonnon piirissä positiivinen toteemin puolesta toimiva elementti oli kultinomaisen käytöksen keskuksessa, sota saastuttavaa mieltä vastaan oli tärkeää, ja negatiivisen kultin rooli oli valmistaa uskovat vuorovaikutukseen toteemin positiivisen kultin kanssa. Monikultturistisessa klaanissa asia on päinvastoin, siinä hyökkääminen saastuttavaa tekijää vastaan on ensisijaista tärkeämpää kuin uhriin samaistuminen.

Monikultturalisteille positiivinen kultti tarjoaa ajoittaisen helpotuksen alistamisesta, mutta ei nosta elinvoimaa. Tästä syystä poliittinen korrektius vaikuttaa niin ilottomalta, tunnustusten valvonta ja niihin pakottaminen ei oikein tunnu olevan yhteneväistä haltioituneen toteemin kanssa vietetyn kommunikoinnin yhteydessä. Hyveelliseltä uhrilta puuttuu todellinen pelastava voima.

Raamatullisen monoteismin historiallinen vallankumous järisytti primitiivistä loppumatonta vähenemisen ja elämänvirran tuntoa, ja antoi mielikuville lupauksen pyhän lopullisesta voitosta, ihminen alkoi muotoilla hyvän ja häpäisevän pahan välistä vuorovaikutusta uudelleen hyvyyden ja pahuuden väliseksi sekä ylimaalliseksi että ihmisen sisäiseksi taisteluksi. Hengellisesti totemismilla ei ole todellista valtaa nykyisessä maailmassa.

Mutta koska totemismi on palaamassa, tulemme näkemään syvällistä paneutumista ulkoisiin tunnusmerkkeihin, joilla ei voi täysin voittaa eikä hävitä, ja joiden suhteen toistaiseksi parasta, mitä monikultturistit ovat saaneet aikaan on valkoisten itsensä alentaminen. Eksistentiaalisesti tämä on kestämätöntä, emmehän me voi hajota identiteettien mukaisiksi toteemien ympärille kerääntyviksi klaaneiksi mustina, ruskeina, valkoisina, miehinä, naisina, homoina, heteroina ja käydä samaan aikaan jonkinlaista rituaalista taistelua toinen toisiamme vastaan.

Alkuperäisen totemismin toimintamekanismi oli viritetty kohti henkisten jännitteiden hallintaa pyhän ja saastaisen välillä, ei ohjaamaan ihmisiä kohti niiden lopullista ratkaisemista, siksi nykyinen vahva toteemi Hyveellinen Uhri ei siihen asetetuista oikeudenmukaisuuden saavuttamisen toiveista huolimatta pysty tyydyttämään monikultturistien hengellisiä tarpeita, ja siksi monikultturalismin kumppanina pysyttelee tuskastuminen, pettymys ja katkeruus, koska sitä odotettua edistystä ei koskaan tapahdu.

Sosiologisesti tarkasteltuna identiteettipolitiikka saattaa hyvinkin toimia postmodernina kilpailuna yhteiskunnallisista asemista, taloudellisista resursseista ja saaliinjaosta ritualisoituna sodankäyntinä klaanien kesken moniarvoisen modernin demokratian hiipuessa, mutta se ei voi koskaan toimia oikeudenmukaisemman yhteiskunnan saavuttamiseksi. Sen oikeudenmukaisuuden normi aiheuttaa jatkuvan ristiriidan toteemin ja anti-toteemin välille: identiteettipolitiikan kannattajat ajavat tavoitteitaan, jotka johtavat turhautumiseen ja yhä hienojakoisempien ja pakottavampien katogorioiden syntyyn ja kiihkomieliseen välienselvittelyyn.

Todennäköisesti meille on luvassa vain lisää jännitystä, koska monikultturistisen klaanin uskomukset ovat niin laajalle levinneet kulttuurieliitin piirissä ja koulutus-, media- ja yritysinstituutiot ovat nostaneet Hyveellisen Uhrin kunnioituksensa kohteeksi saavuttamatta kuitenkaan haluamaansa edistystä, mikä johtaa yhä aggressiivisempiin vaatimuksiin lojaalisuudesta uhri-toteemia kohtaan ja anti-toteemin puhdistamiseksi.

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.

Lähteitä:

Alastalo, Simo, ”Eduskunta edelleen hyvin valkoinen” - sisäministeri Ohisalo: aiemmin valta on näyttäytynyt hyvin miesvoittoiselta. Demokraatti 16.7.2019.

Eva Brunne: Jag har mer gemensamt med muslimer än med högerkristna. Fria Tider 3.6.2019.

Noonan, Peggy, What were Robespierre’s pronouns? WSJ, opinion, 25.7.2019.

Riley, Alexander, Woke totemism. First things. August 2019.