Blogi: Mika Niikko, su 07.04.2019 23:11

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

Muistan varmasti pitkään perhematkan Tukholmaan syksyllä 2015.

Kaduilla saattoi nähdä, kuinka Tanskan suunnasta kaupunkiin puski koko ajan täysiä junia, kyydissään turvapaikanhakijoita.

Elettiin turvapaikanhakija-aallon hektisintä vaihetta. Pohjola oli alkanut kiinnostaa pääosin Irakista, Afganistanista ja Syyriasta lähteneitä turvapaikanhakijoita. 

Ruotsissa oli nyt ensi kertaa alkanut  vakava keskustelu siitä, miten paljon siirtolaisia ruotsalainen yhteiskunta kestää. Kaikkiaan Ruotsista haki turvapaikkaa vuonna 2015 noin 160 000 ihmistä.

​Miehet keltaisissa liiveissä

Kansalaisjärjestöt olivat alkaneet toimia – eivät kuitenkaan siten, miten voisi katsoa olevan ainakaan Suomelle edullista.

Maahanmuuttajataustaiset uusruotsalaiset olivat kansalaisjärjestöjen liivit yllään neuvomassa ihmisiä. Maahantulijoita ohjattiin järjestelmällisesti eteenpäin Tornioon suuntaaviin busseihin.

Ruotsalaisia kansalaisjärjestöjä käytettiin Ruotsin hallituksen työrukkasena. Heidät valjastettiin ohjaamaan ihmisiä pois Ruotsista, jossa maahantulijoiden lupaprosessi olisi viimeistään pitänyt aloittaa.

Menin juttelemaan junaa odottavien afganistanilaisnuorten kanssa. 

- Ei Suomeen kannata mennä. Ehkä yksi teistä kolmesta saa turvapaikan, muut käännytetään, totesin heille rehellisesti tulkin välityksellä.

Poikien ilme oli sen verran ihmettelevä, että kaivoin vahvistukseksi eduskunnan käyntikortin taskusta. Ainakin osalla taisi matkasuunnitelma muuttua. 

​Sipilä ja Orpo

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) tuon syksyn ilmoitus antaa Kempeleen kotinsa maahantulijoiden majoitustilaksi antoi selvästi väärän signaalin kriisialueiden ihmisille. Viesti saattoi koitua paitsi suomalaisten, myös monen turvapaikanhakijan vahingoksi.

Sain napattua Sipilän keskusteluun Tukholman reissun jälkeen alkuviikosta eduskunnassa. Kerroin havainnoistani. Ehdotin myös, että raja laitettaisiin edes viikoksi kiinni, jotta Ruotsi saisi selkeän viestin siitä, että he eivät voi lähettää turvapaikanhakijoita Suomeen. Sipilä sanoi ei, ja että kansainväliset sopimukset estävät rajan sulkemisen.

Kierros jatkui sisäministeri Petteri Orpon (kok) puheille. Idea rajan laittamisesta väliaikaisesti kiinni tilanteen jäähdyttämiseksi sai samanlaisen vastaanoton kun pääministeriltä. Orpo katseli kengänkärkiään. Hän sanoi, että voisi itse olla tiukemman rajan kannalla, mutta laulu oli sama: sopimukset estävät.

Haistoin jo näissä keskusteluissa, että sopimuksia ei vain uskallettu tulkita kuten monissa muissa maissa, jotka valitsivat itsenäisesti tiukemman linjan. Dublin-sopimuksen nojalla kaikki Ruotsista meille pyrkineet turvapaikahakijat olisi saanut palauttaa takaisin.

Perussuomalaiset ministeriryhmän jäsenet (nykyiset siniset ministerit) oli aivan yhtä haluttomia toimimaan kuin kollegansa.

Suomeen tuli lopulta 32 476 turvapaikanhakijaa, pääosin Torniosta ja osin Venäjän rajan yli. Muualla Euroopassa rajapolitiikka tiukentui nopeasti, kun noin 1,8 miljoonan pakolaisen tulva alkoi realisoitua. Keinot massojen hallitsemiseksi alkoivat olla vähissä.

Myös Ruotsi sulki eteläisen rajansa, ensimmäisen kerran sodanjälkeisessä historiassaan. Se ilmoitti aikeenaan, että se tulisi käännyttämään ainakin puolet noin 160 000:sta sinne vuosina 2014-2015 saapuneesta pakolaisesta takaisin. Loppujen lopuksi noin 100 000 tulijaa sai turvapaikan.

​Some käyttöön

Olin eduskunnassa hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja. Esitin, että joillekin kansalaisjärjestöille osoitettaisiin rahaa, että he voisivat toimia Pohjoismaissa välittäen realistisemaa kuvaa Suomen maahanmuuttopolitiikasta.

Kokoomus ja keskusta eivät innostuneet ajatuksesta. Suomen rahoilla ei haluttu mennä operoimaan toisen valtion maaperälle - ainakaan, kun kyseessä oli Ruotsi.

Sen sijaan sain neuvoteltua vastaiskun Kempeleen talomainokselle. Ulkoministeriö tuotti mm. arabian ja somalin kielillä informatiivisia videoita, joissa kerrottiin Suomen tiukasta maahanmuuttopolitiikasta, kylmästä ilmastosta ja ihmissalakuljetuksen aikana kuolleista pakolaista. Näitä levitettiin muun muassa somen avulla tuhansille Euroopassa matkaaville tai lähtöä harkitseville.

Perussuomalaiset oli ainoa puolue joka ajoi kampanjaa. Keskustaa ja kokoomusta asennevaikuttaminen ei kiinnostanut.

​Laki ja järjestys

Ministerien haluttomuus puolustaa omaa maataan on vaatinut veronsa. Nyt Suomessa oleskelee poliisin arvioin mukaan jopa 6000 henkilöä, joilla ei ole maassa olemisen oikeutta.  

Todella vaarallisia henkilöitä jatkuvasti vapaana. Suojelupoliisi seuraa aktiivisesti noin 400 maahan tullutta. Seuratut kuuluvat terroristisen toiminnan riskiryhmiin.

Meillä olisi ollut pakolaiskriisin aikana mahdollisuus tulkita sopimuksia – niin muutkin tekivät.

Mallia voisi ottaa esimerkiksi Ranskan ja Italian rajalta. Turvapaikanhakijalle tehdään siellä pikakäsittely kahden vuorokauden sisällä maahan saapumisesta. Jos sen tulos on hakijan kannalta negatiivinen, seuraa tästä palautus Italiaan.

Pääosin kaikki Italiasta Ranskaan pyrkivät palautetaan, koska kansainvälisiä sopimuksia tulkitaan Ranskassa niin, että tulijat saapuvat turvallisesta maasta.

Somekampanjaan olen tyytyväinen. Sen tuloksena säästettiin niin suomalaisten rahoja kuin turvapaikanhakijoiden vaivaa ja hermoja. Arviolta tuhansia ihmisiä jätti tulematta tänne. 

Suomen turvallisuuden kannalta seuraavat neljä vuotta ovat kriittinen ajanjakso. Paine uuteen turvapaikanhakija-aaltoon ei ole suinkaan poistunut. Nyt on aika valita päättäjät, jotka pitävät huolta, ettei rajan yli tulla ollenkaan ilman asianmukaista lupaa. Käytä ääntäsi. 

 

 

Mika Niikko su 07.04. 23:11

Mika Niikko

Mika Niikko on työskennellyt nuorten parissa lähes kaksikymmentä vuotta. Naimisissa ja neljä lasta. Kansanedustaja,ps ja Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen.

tuoreimmat

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09. 23:07

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01. 22:20

Mielipide tai vihainen puhe ei ole rikos!

ma 11.11. 22:02

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07. 21:55

Kuka pelastaa hädässä olevan suomalaisen ulkomailla?

ma 01.07. 23:12

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06. 00:10

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05. 22:52

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04. 23:11

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01. 22:12

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07. 00:54

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12.2024 01:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12.2024 10:35

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44