Suomesta terrorijärjestöjen, pääosassa Isisin kalifaatin, riveihin on tiedetty lähteneen noin 80 henkilöä, joista noin kaksikymmentä on palannut Suomeen. Sisäministeriö julkaisi ehdotuksen edistääkseen vierastaistelijoiden ja muiden taistelualueelta palaavien integroitumista yhteiskuntaan.
IS 30.8.17 mukaan Vantaan kaupunki on sisäministeriölle antamassaan lausunnossa antanut ymmärtää, että taistelualueilta tulleille tulisi luoda ohituskaista asuntoon, toimeentuloon ja kuntoutukseen. Jos ohituskaistaa ei rakennetta on riskinä, että kyseinen ryhmä jää ilman tarvitsemiaan palveluja ja radikalisoituvat.
Tämä on iskun vasten kasvoja niitä tuhansia Vantaan asunnottomia kohtaan, jotka ovat jo vuosia jonottaneet omaa asuntoa. Verovaroin maata rakentaneiden asettaminen eriarvoiseen asemaan tällaisessa tilanteessa on käsittämätöntä. Onkin aiheellista kysyä, mikä se sellainen yhteiskunta on, joka haluaa palkita henkilöitä, jotka ovat halunneet vahingoittaa länsimaista yhteiskuntaa ryhtymällä Isisin kalifaatin jihadisteiksi?
Ohituskaistan rakentamiseen ei selitykseksi riitä se, että vierastaistelijoiden riski radikalisoitumiseen ilman tukitoimia on suurempi. On naiivia kuvitella, että taisteluista palaava jihadisti haluaa omaksua länsimaisen kulttuurin arvot sen jälkeen, kun hänelle on syydetty sosiaalietuuksia ja hänet on viime kädessä päästetty pälkähästä.
Lähtökohtaisesti meidän tulisi ymmärtää, että lähtijät eivät ole uhreja, vaan vaarallisia rikollisia, jotka ovat rikkoneet yhteiskuntasopimuksen Suomen kanssa. Jo yksistään terroristisessa tarkoituksessa tehty matka on rikos, puhumattakaan terrorismiin osallistuminen. Yhteiskunnan tulee suojata kansalaisiaan terrorismin uhalta.
Taistelualueilta palaavat tulee saattaa oikeuden eteen vastuuseen teoistaan, eivätkä he sillä välin saa liikkua vapaasti kaduillamme, varsinkaan ilman valvontaa, hetkeäkään. Ranskan esimerkin mukainen entisten jihadistien vangitseminen voisi lisäksi tulla Suomessa harkittavaksi.
Islamilaisen kalifaatti-ideologian puolesta taistelleen yksilön maailmankuvaa ei hyvinvointivaltion tukiohjelmalla ja paapomiselle pystytä muuttamaan. Tukitoimien sijasta viranomaisten ja poliittisten päättäjien on tehtävä järeämpiä toimia islamistisen turvallisuusuhan minimoimiseksi.
Hyvää Vantaan antamassa lausunnossa on se, että hallituksen tulisi "lainsäädännön keinoin vaikuttaa siten, että taistelualueelta tulevan henkilön palaaminen Suomeen estettäisiin, mikäli henkilön arvioidaan vaarantavan kansallista turvallisuutta".
Ministeri Risikon tulee ottaa tämä Vantaan vaatimus taistelualueilta tulevien henkilöiden maahan pääsyn estäminen vakavasti.
Lähtökohtaisesti myös kaikilta kaksoiskansalaisuuden omaavilta tulisi poistaa Suomen kansalaisuus ja karkottaa pois maasta. Radikalisoitumisen vaara uudelleen on yhtä todellista, koska taustalla on voimakas länsimaita halveksiva radikaali islamistinen ideologia.
Palvelujen ohituskaistan kehittämisen sijasta meidän pitäisi kysyä itseltämme, miksi Isisin kalifaatista palanneita taistelijoita halutaan auttaa kiinnittymään takaisin yhteiskuntaan? Pikemminkin heitä ei saa päästää osaksi yhteiskuntaamme lainkaan, koska se on äärimmäisen riskialtista ja naivia. Nämä ihmiset ovat toiminnalleen osoittaneet sen, etteivät he halua elää länsimaisten arvojen ja suomalaisen kulttuurin mukaisesti, eikä heidän sanomisiin voi luottaa.
Mitä tulee kotikaupunkiini Vantaaseen, tilanteessa, jossa Vantaalla on yli 5 000 hakijaa vuokra-asuntojonossa ei tällaisen ohituskaistan kehittäminen terroristisessa toiminnassa mukana olleille taistelijoille tule kuuloonkaan. Ei Vantaalla, eikä missään muuallakaan maassamme. Se on epäoikeudenmukaista omia kansalaisiamme kohtaan. Suomalaisten edun on aina tultava etusijalle.
Mika Niikko on työskennellyt nuorten parissa lähes kaksikymmentä vuotta. Naimisissa ja neljä lasta. Kansanedustaja,ps ja Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa
la 30.11.2024 04:21Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"
su 01.12.2024 15:43Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44